| | |

Hohtoneulonnan SM-kilpailut 2016

hohtoneulonta-sm

hohtoneulonta-sm3

img_9332

 

Eilen perjantaina 30.9 Hämeenlinnan Wetterhoffilla järjestettiin jo viidennet Hohtoneulonnan SM-kilpailut. Kilpailut ovat kasvattaneet suosiotaan vuosi vuodelta, ja minä pääsin katsojaksi paikalle ensimmäistä kertaa.

 

Säännöt ovat selkeät ja yksinkertaiset. Jokaiselle osallistujalle annetaan pitkät muoviset puikot, joiden päässä on led valot. Kilpailussa on aikaa 10 minuuttia, jossa ajassa tulee luoda 15 silmukkaa ja neuloa niin monta kerrosta sileää neuletta kuin vain ehtii. Pimeässä. Tuomaristo laskee voittajan kerrosten lukumäärästä, ja vain niistä kerroksista joissa 15 silmukkaa on pysynyt mukana.

 

hohtoneulonta-sm10

img_9333

hohtoneulonta-sm5

 

Tällä kertaa osallistujia oli taas edellistä vuotta enemmän, yhteenä 20 innokasta neulojaa. Kaukaisimmat tulivat jopa Posiolta asti, ja suurin osa neulojista oli muualta kuin Hämeenlinnasta. Illan aikana taisteltiin monta alkuerää, jonka jälkeen voittajasta ja kolmannestakin sijasta käytiin vielä viiden minuutin revanssi-erä.

 

Alkuerien jälkeen sekä pari kertaa aiemmin voittanut Inkeri, että viime vuoden voittaja Katja olivat tasoissa 32 kerroksen voimin. Kolmannesta sijasta kamppailua kävivät Seija ja Terhi, molemmilla 28 kerrosta. Eli oli siis revanssin aika, ja silmukat oli luotava uudelleen. Nyt aikaa oli vain viisi minuuttia, eli jokaisen silmukan luominen ja neulominen korostui entisestään.

 

img_9341

img_9373

 

 

Myös uusintakierroksen jälkeen tilanne oli yhä kutkuttava. Kolmanneksi selviytyi Terhi, joka sai neulottua 13 kerrosta. Voittajasta käytiinkin vielä uusintalaskenta, sekä tämän jälkeen jouduttiin vertaamaan viimeisen kerroksen neulottuja silmukoita. Voittaja selvisi kolmen silmukan erolla, siis KOLMEN silmukan erolla.

 

Vuoden 2016 Hohtoneulonnan mestariksi kruunattiin Inkeri Länsikivi, tuloksella 14 kerrosta ja 10 silmukkaa, ja toiseksi tuli Katja Fletcher tuloksella 14 kerrosta ja 7 silmukkaa. Olipahan siis kilpailu!

 

Katsojan näkökulmasta jännitys oli mahtavaa. Minä näin kameran kautta enemmän kuin moni muu, ja sainkin otettua mielenkiintoisia kuvia pitkällä valotusajalla. Yleisöä paikalla kävi paljon, ja tunnelma oli todella kannustava myös kilpailijoiden kesken. Hohtoneulonta myös kuulostaa helpommalta kuin mitä onkaan, sillä paksut ja painavat puikot luovat oman lisänsä, sekä kuulemma myös haasteellinen lanka. En vielä lupaa ilmottautua ensi vuodeksi mukaan, mutta jos vähän treenaisi kuitenkin? 😉

 

hohtoneulonta-voittajat

hohtoneulonta-sm8

hohtoneulonta-palkinnot

Samankaltaiset artikkelit

3 Kommenttia

  1. Kiitos Veera tästä upeasta päivityksestä. Ihania kuvia. Kaappasin joitakin blogiini, johon koitan saada tehtyä tässä aamupäivän aikana päivitystä.

  2. No jopas, kuulostaapa hauskalta! :)En ollut tästä ennen kuullutkaan. Hohto-ompelussa vois olla ihan uusi jännitysaspekti: ompeleeko joku sormeen vai ei. Huono vitsi, myönnetään. 🙂

Vastaa käyttäjälle seijap Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *