| |

Hyvästit perheenjäsenelle

helmikuu10-osa6-106

tammikuu11-osa7-045

 

Minulla on lähes aina ollut kissoja. Koti ilman kissoja tuntuu tyhjältä, vaikka kuinka olisi nyt lapsiakin talossa. Ensimmäisen koirani menehdyttyä 8 vuotta sitten olin juuri alkanut seurustelemaan mieheni kanssa, ja päätimme hankkia yksin jääneelle Peto-kissalleni kaverin. Toisen kissan. Mieheni ei kuitenkaan innostunut maine coon rodusta josta minä olin haaveillut pitkään, joten kompromissina hankimme ensimmäisen ragdollimme, Ansan. Pari vuotta myöhemmin, talvella 2010 perheeseemme saapui toinen räggäri, kodinvaihtaja Roi.

 

Eilen jouduimme sanomaan hyvästit Roille. Kahdeksan vuoden ikä oikeuttaa kissoilla vasta juuri ja juuri seniori-ikään, mutta viikonloppuna alkanut yhtäkkinen oksentelu, voimattomuus ja syömättömyys koituivat Roin kohtaloksi. Vielä tiistaina eläinlääkäri diagnosoi munuaistulehduksen, mutta kun tiputus ei tai pakkosyötöt eivät auttaneet, löytyi keskiviikkona Roin suolistosta vielä tukos. Kunto oli jo heikko, mahdollinen toipuminen olisi ollut pitkä ja vaikea (eikä siitäkään takeita jos tukkona olisikin kasvain), ja koska olen jo kaksi eläintä menettänyt eläinlääkärin leikkuupöydälle, oli vaikea. Päädyimme hyvästelemään Roin enempien kärsimysten välttämiseksi.

 

huhtikuu10-osa3-041

img_2128

 

Roi oli lempeä iso karvakasa. Se tervehti vieraat aina erityisen vieraanvaraisesti, ja valloittipa hän jopa asuntomme myyntivideolla katsojatkin. Ilmeisen hyvin vielä, sillä kotimme myytiin parissa viikossa. Roi päivysti kylpyhuoneen edessä aamuisin jotta pääsisi juomaan suihkun raikasta vettä suoraan kylpyhuoneen lattialta, ja se osallistui lasten leikkeihin käymällä makaamaan pelilautojen päälle ja metsästämällä pieniä sormia. Vielä viime viikolla pohdin mahtuisiko uuteen taloomme kolmaskin kissa. Nyt muutto suoritetaankin vain yhden kissan voimin.

 

Roita jäi kaipaamaan koko perhe. Ansan menetimme puoli vuotta Roin tulon jälkeen allergiseen reaktioon, joten Peto ja Roi täyttivät hyvin ja pitkään kotimme kissakiintiötä. Roita varmasti muistellaan seuraavilla lasten syntymäpäiväjuhlillakin, sillä sylistä toiseen liikkuvan kiehnääjän muistaa kyllä jokainen meillä käynyt. Varsinkin he, jotka saapuivat vuodesta toiseen mustissa housuissa vaalean kissan syleiksi.

 

<3

 

img_9139

Samankaltaiset artikkelit

9 Kommenttia

  1. Osanottoni 🙁 Meillä ei ole kissoja ollut koskaan itsellä, mutta koiria 13 v ajan ja nyt vain yksi 11-vuotias, tosin hyväkuntoinen sellainen. Vähän kuitenkin jo hirvittää etukäteen, miten koirattomaksi oppii sitten, kun aika koittaa. Toista koiraakaan ei nyt tähän saumaan oikein kannata ottaa.

    1. Kiitos <3 Sehän meilläkin on nyt mietinnässä, kun jäljelle jäi 11v Peto kissa. Että voiko sille vielä hommata kaveria, vai nautitaanko yhteisestä ajasta ihan vain yhden kissan voimin. Hankalia päätöksiä <3

  2. Voimia suruun! Suloinen, ihana Roi <3

    Meidän edellinen kissa kuoli myös eläinlääkärin pöydälle, suolitukoksen vuoksi. Oireet oli ihan samat kuin teidän Roilla. Muistan, kun olin silloin kotona Viljon kanssa, joka oli silloin vajaa 3kk ikäinen vauva ja jouluun oli vain pari viikkoa. Mies lähti viemään kissaa eläinlääkäriin, eikä mulle tullut mieleenkään jotenkin, että ei tulisi enää takaisin. Mies soitti eläinlääkäristä ja kertoi faktat: suolitukos, suurentunut kilppari ja sivuääni sydämessä. Eläinlääkäri ei ollut ollenkaan varma, olisiko selvinnyt leikkauksesta. Siinä puhelimessa piti sitten pikana tehdä se ihan hirvittävän vaikea päätös. Vieläkin alkaa itkettää kun muistelee, miten mies tuli eläinlääkäristä takaisin tyhjän kopan kanssa. :'(

    Onneksi on hyvät muistot, niin kuin teilläkin. <3

    1. Voi ei, kamalaa ollut teilläkin! <3

      Minulla oli aavistus kun lähdin viemään kissaa lääkäriin. Mies oli käyttänyt sen edellisenä päivänä tiputuksessa ja silloin oli selvinnyt munuaisoireet. Nyt eri lääkäri katsoi eri silmin, ja yhden suolivaivaisen koiran menettäneenä osasin pelätä kyllä pahinta. Kyllä se silti iski kovaa, ja matka takaisin kotiin oli erityisen vaikea punaisin silmin.

      Mutta niin vain näistäkin on selvittävä, jos koskaan haluaa enää lemmikkejä pitää. Pitää yrittää muistaa miten paljon iloa niistä onkaan <3

  3. Voi, lemmikistä luopuminen on niin raskasta. en ole varmaan ikinä itkenyt niin paljon kuin silitellessäni novascotiannoutaja Taraa viimeiselle matkalleen. 🙁 Voimia!

    1. Niimpä, luopuminen tekee todella tuskaa. Silti kaikesta jotenkin selviää, juuri niiden hyvien muistojen vuoksi <3

  4. Surullista luettavaa. Roille, ja teillekin, tämä oli kuitenkin paras ratkaisu.
    Mikä ettei Pedolle voisi ottaa kaverin. Petohan voi elää vielä vaikka kuinka kauan mutta toisaalta ei tiedä varmaksi, mutta ei tule aivan tyhjää kun sen aika on jos olis toinen kissa jo olemassa.

Vastaa käyttäjälle Veera Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *