| | | | | | |

Turvalliset nettiostokset ja lasten pelirajoitukset

f-secure safe

Olen ollut jokseenkin varovainen nettiostoksissani, etten juurikaan tee niitä kännykällä. Jokunenkin kerta  uusia kankaita on tullut selailtua kännykällä sillä silmällä, ja lopulta olenkin niitä ostellutkin ajattelematta asiaa sen enempää. Kun on jo sinut oman kännykän kanssa, ei jää miettimään mahdollisia seuraamuksia siinä ostosten huumassa. Onneksi pääsin testaamaan F-Securen SAFE tietoturvaa osana Blogiringin ja Indiedaysin kampanjaa, sillä nyt viimeistään oli pakko tutustua myös kännykän tietoturvaan.

SAFE paketilla saimme siis asennettua tietoturvan sekä kännykkään, miehen tabletille sekä läppärille. Jälkimmäisestä jokin turva jo löytyikin, mutta F-Securen SAFE tarjoaa samat turvat ja hallinnat kaikkiin laitteisiin yhden ja saman koodin takaa. Läppärin kanssa olenkin ollut aktiivisempi siitä lähtien kun jokunen vuosi sitten sain silloiseen pöytäkoneeseen troijalaisen. Nimensä mukaisesti se käytännössä tuhosi lähes koko koneen sisällön, eikä sitä koodaamaton taviskäyttäjä saa omatoimisesti juuri mitenkään poistettua. Olen siis pitänyt huolta tietokoneesta ja läppäristä, mutta en ole ajatellutkaan kännykkää. Tai olen ajatellut, mutta en ole mukamas ehtinyt perehtyä mahdollisiin suojaohjelmiin ennen kuin nyt.

langat netistä

Hyvän kännykän kanssa nettiostosten tekeminen on oikeastaan vähän turhankin helppoa. Jotta lapset eivät pääsisi vahingossakaan ostelemaan mitään, en kuitenkaan ole syöttänyt luottokortin numeroa kännykän perustietoihin. Nettikaupoista saa kuitenkin tilattua harmittavan helposti ilman sitäkin, ja nyt parin viikon aikana tietoturva on lieventänyt pelkojani tietojeni varastamisesta. Lapsilukkoa testatessani onnistuin jopa kieltämään itseltänikin lähes kaiken ylimääräisen nettiselailun, ja hyvä niin. Mutta siis mikä lapsilukkoko?

Olemme tarkkoja lasten ruutuajasta, ja pelit kännykästäni ovat suoraan verrannollisia siihen kuinka nätisti lapset menevät iltaisin nukkumaan. Pelit siis toimivat palkintona, ja olen itse testannut kaikki pelit jotta tiedän mitä lapset pelaavat, ja miten. Joskus siinä kodin askareiden ohessa se valvonta voi kuitenkin olla vain silmämääräistä, ja kolme peliä saattaa muuttua viideksi jos en ole tarkkana. Tarvitsimme tähän siis hieman uutta näkökulmaa, joka onneksi tuli myös F-Securen mukana.

Ja mikä parasta, myös sinä saat F-Secure SAFEn ilmaiseksi neljäksi kuukaudeksi. Jos ajattelee kuinka paljon harmia voi mahdollisesti säästää, ei kokonainen vuosimaksukaan ole päätä huimaava. Jokunen euro kuussa korvaa helposti sen vaivan ja harmin mitä oman koneen kaappaus tai pahimmillaan luottokortin tai pankkitilin tyhjennys voi aiheuttaa.

Kirsikkana kakun päälle, nyt joku teistä voi voittaa vuoden F-Secure Safea ilmaiseksi! Osallistua voit kertomalla millaiset säännöt perheessänne on pelien ja kännykän käytön suhteen, ja onko käytössänne jokin tietoturva. Osallistumisaikaa on keskiviikkoon 3.8 kello 20:00 saakka. Otan voittajaan henkilökohtaisesti yhteyttä tämän jälkeen ja palkinto saapuu suoraan yhteistyökumppanilta.

Testaamaan pääset siis vaikka heti, ja varsinkin koululaisten puhelimiin sovellus kannattaa hakea. Miksi ei omaankin, jos haluaa shoppailla ilman huolta ruokatunnilla tai vaikka ulkona rannalla netissä. Ja toki Pokemonin pelaajille tämä on suotavaa, puhelimen kanssa liikkuessa ties missä. Neljällä ilmaisella kuukaudella voi liittää pääsee siis kokeilemaan pääkäyttäjän ominaisuuksia, ja tietoturvaa voi jatkaa sen jälkeen mikäli niin haluaa.

f-secure

Yhteistyössä Blogirinki ja F-Secure

blogirinki_logo

Samankaltaiset artikkelit

3 Kommenttia

  1. Kännykän tietoturvaan en ole kyllä yhtään perehtynyt, pitäisi varmaan… Tabletit ja pöytäkone on toki suojattu. Sääntönä on pidetty että tabletit ja kännykät pysyy poissa perheen yhteisistä ruokahetkistä. Lapsi ei vielä ole pelata saanut, kun on kovin herkästi koukuttavaa tyyppiä, mutta lienee pian sekin aika edessä on.

  2. Säännöt on aika tiukat. Tietty tuntiraja eli max tunti päivässä koneella oloa lapsille. Tietoturva on vähän niin ja näin. Läppäri on suojattu hyvin ja puhelimissa ei ole mitään tietoturvaa käytössä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *