Lasten kasvattaminen ruokailijoiksi
Tällä viikolla huomasin selittäväni perheemme ruokailutapoja neuvolassa, sillä terveydenhoitaja vilpittömästi halusi tietää miten viisivuotias lapsemme ei nirsoile. Minulle asia on niin normaali, etten ole kokenut sitä erikoiseksi. Ymmärsin kuitenkin hoitajan puheista, että erittäin moni viisivuotias hallitsee elämäänsä juuri ruuan kautta. Aloin miettimään mitä kenties olemme tehneet oikein, ja kuinka näihin normaaleihin ruokailuihin on päästy.
Meillä on aina ollut tietyt säännöt ruokapöydässä. Nyt kun luettelen ne tähän näin, saattavat ne kuulostaa hieman natsimutseilulta. Näillä on kuitenkin menty nyt viitisen vuotta, ja lopputuloksena on kaksi ihan hyvin ruokailevaa lasta.
- kaikki syövät pöydän ääressä aina samaan aikaan, jos koko perhe on kotona.
- kaikki syövät aina vähintään pikkuhousut jalassa. Muusta voin joustaa kotona, mutta vähintään pikkarit on oltava jalassa.
- ruokapöytään ei tuoda leluja. Ei kirjoja, tabletteja tai muita härpäkkeitä.
- säännölliset ruoka-ajat
- puolivuotiaiden kanssa on aloitettu sormiruokailulla, jolloin lapsi saa itse maistella omaan tahtiin juuri sitä mitä itse haluaa.
- uskomme, että lapsi itse tietää paljon mahaan mahtuu, ja ensimmäisiä opetettuja sanoja on ollut KIITOS aina ruokailun päätteeksi.
- mitään ei tuputeta tai käsketä syömään. Maistamaan pyydetään, mutta siitä ei tehdä numeroa.
- jos lapsi ei syö tai sanoo ettei tykkää ruuasta, ei siitä tehdä numeroa
- jos lapsi ei syö tai sanoo ettei tykkää, ei tilalle tuoda muuta ruokaa
- lapset syövät samaa ruokaa kuin me aikuisetkin.
Ja kyllähän me aina välillä joustetaan. Huomaan sunnuntaiaamuisin itse selaavani Instagramia aamupalan lomassa, tai lapset värittävät värityskirjoja ravintolassa ruokaa odottaessa tai sen jälkeen. Välillä joku on harrastuksessa ruoka-aikaan, ja välillä joku toinen syö aamupalaa kuitenkin ilman niitä alushousuja. Ruokailusta ei kuitenkaan tehdä numeroa, ja lapset on otettu mukaan ruuan valmistamiseen, pöydän kattamiseen ja sen siistimiseen.
Lasten annetaan välillä sotkea, leipoa, voidella omat leipänsä, kuoria kananmuna tai kaataa jauhoja pitsataikinaan. Annetaan auttaa, maistaa, valita omat pitsatäytteet ravintolassa (oliivi ja mozzarella), tyhjentää astianpesukone, täyttää jääkaappi, valita ostokset kaupassa tai iltapala eri vaihtoehdoista. Buffeteissa unohdetaan ne lasten nakkitiskit ja lautaselle mätetään aina samaa kuin meille muillekin.
Lapsihan ei nälkään kuole. Se syö mitä lautaselle laitetaan kun tarpeeksi nälkä tulee, ja yleensä sekin tulee jossain kohtaa. Kun ruokailusta ei tee isoa numeroa, maistaa lapsi huomaamattaankin jotain uutta ja erilaista, ja kasviksia saattaa mennä huomattavasti paremmin jos lapsi on esim. itse saanut kuoria porkkanat tai pilkkoa vihannekset.
Meillä on myös perinteitä ruokailuissa. Sunnuntaisin on pitsapäivä, keskiviikkoisin yleensä pakastealtaan falafelit ja kerran viikossa kalaa. Suosimme kotimaista, vältämme lihaa ja lasten ehdottomat suosikit ovat oliivit ja keitetty kananmuna. Yllättäviä suosikkeja on myös keitot, tortillat, avokaadopasta ja tofuhamppari. Pinaattipiirakasta kolmevuotias saattaa poimia vielä osan pinaateista pois, mutta jotain menee aivan varmasti mahaankin. Viisivuotias taas ei tykkää avokaadosta salaatissa, bataatista perunoiden tilalla tai kesäkurpistasta. Sen sijaan raa’at vihannekset ovat jo odotettuja, ja kolmevuotias taas voisi syödä avokaadoja myös isomman puolesta.
Makunystyrät kehittyvät, maailma laajenee ja ruokaa on syötävä. Säännöistä huolimatta meillä syödään iloisesti, ja osaltaan myös sen vuoksi meillä ei ruokailusäännöistä ihan vielä luovutakaan, ainakaan siitä pikkuhoususäännöstä.
Meillä on myös molemmat lapset saaneet mm. päiväkodista kehuja, että syövät hyvin. 3-vuotias on kuulemma ryhmässään ainoita, jotka syö salaatinlehtiä (monet ei kuulemma syö edes tomaattia/kurkkua salaatista) ja kohta 5-vuotiaalle tulee välillä kommenttina päivän sujumisesta, että “tänään oli sitä ja tätä ruokaa, se nyt ei oikein lapsille maistunut, paitsi K:lle” 🙂 Meidänkin 3-vuotiaan lempparia on oliivit (lisäksi tykkää välillä homejuustosta, yhdessä vaiheessa söi mietoja jalapenoja suoraan purkista…). 4-vuotias haluaa pizzeriassa pizzan päälle salaattia.
Teidän ruokailusäännöt on samansuuntaiset kuin meillä (paitsi tuota vaateasiaa ei ole niin kauheasti mietitty, vaikka tykättäisiin, että päivävaatteissa syötäisiin, mutta ei olla siitä jaksanut tehdä numeroa, kun monasti viihtyvät alasti muutoinkin :D). Kirjoja, lehtiä ja tablettia pöytään myös eksyy välillä, vaikka en siitä pidä (mies siis syynä :D). Joustoa siis ilmenee yleensä aamu- ja iltapalalla ja päivällisellä pyritään keskustelemaan. Jostain syystä olemme myös päätyneet systeemiin, että iltapalan pojat syövät yleensä ja me aikuiset syömme myöhemmin, jos syömme.
Tämä on mielenkiintoinen aihe ja olen sitä monesti miettinyt ja lukenut ranskalaisista ruokatavoista kertovan kirjankin, oli mielenkiintoinen ja yhtymäkohtia löysin omaan systeemiimme, mutta eroavaisuuksiakin toki. Luulen, että sillä on eniten vaikutusta, että monipuolisesti tehdään ja maistellaan ruokia pakottomasti ja että niitä ei-heti-mieluisiakin tarjotaan uudelleen toisella kertaa eikä ruveta pyörimään siinä parin lasten suosikin varassa. Veikkaan kuitenkin, että on niitäkin lapsia, joita on vaan vaikea saada syömään yhtään mitään hienoista periaatteista huolimatta tai jotka oppivat laajemmin syömään vasta myöhemmin.
Kiitos kommentistasi!
Huomaan että meillä on myös joustoa varsinkin iltapala-aikaan, ja aika usein myös me aikuiset saatamme syödä myöhemmin kuin lapset. Mutta varsinkin viikonloppuisin lounas ja viikolla tapahtuva päivällinen on pyhitetty sääntöjen mukaiseksi, vaikka joskus toki niistäkin joustetaan. Mukava kuitenkin kuulla, että muillakin on samantapaisia sääntöjä.
Ihan varmasti on niitä lapsia joille maistaminen on hankalampaa, ja voin sanoa ettei meilläkään lapset suostu edes maistamaan ensimmäisillä kerroilla kesäkurpistaa tai munakoisoa, mutta silti niitä aina laitetaan pala lautaselle ja ei tehdä suurta numeroa. Salaattia meidän 3-vuotias ei suostu maistamaan, mutta isompi taas syö jo hitusen. Eli säännöllisellä tarjoamisella on kyllä varmaan joku vaikutus.
Mukavia ruokailuhetkiä teille ja kiitos kommentoinnista!
Sääntönne ei kuulosta ollenkaan natseilulta, tai sitten olen itsekin sellainen 😀 😀 Meillä myös samat käytössä. Lapset on syöneet lähes aina hyvin, vanhimman 4v neuvolassa “ruoka josta en pidä”- kohta sai vastaukseksi “purjo” pitkän mietinnän jälkeen. Keskimmäinen sanoo, että tykkää kaikesta ruoasta 🙂 Pienimmäinen kolmevuotias syö pieniä annoksia kyllä, oikeastaan kaikista huonoin syömään vaikka on 6kk iästä asti syönyt itse. Hänen kohdalla auttaa se, että laitan ensin lautaselle liioitellun pienen annoksen. Hän syö sen suurella innolla, ylpeänä että tyhjensi lautasen ja ottaa vielä toisen annoksen välillä 🙂 Liian iso annos voi tuntua lapsesta haastavalta ja heikentää syödyn ruoan määrää.
Minkäänlaisia “hyi!”, “en tykkää!” kommentteja ei meillä suvaita. Jos ei tykkää, niin jättää lautaselle, mutta siitä ei tehdä numeroa. Ruokarytmi on säännöllinen. Välillä lapset ruokailee useita päiviä kevyesti, mutta luotan siihen, että heillä luontainen nälänsäätely toimii vielä – toisin kuin monilla aikuisilla, kun ruokaa on yllinkyllin tarjolla.
Lapset on oppineet, että uusiin makuihin tottuu vain niitä useasti kokeillen. Vanhimmainen oppi syömään hernekeittoa hyvin asteittain: ensin lientä, sitten muutamia herneitä lisäksi ja lopulta hernekeitto oli hänen suurta herkkua. Joten tämäkin vaatii vanhemmilta sinnikkyyttä; jaksetaan tarjoilla ruokaa kerta kerran jälkeen. Ja toki muistetaan se, että kaikesta ei voi mitenkään tykätä vaikka kuinka maistelisi ja opettelisi 🙂
5-6v sitten opettelee jo ottamaan itse annoksen, jonka jaksaa syödä. Tämä tuntui olevan eskarissa ruokailun tärkein asia; ottaa oikea määrä ruokaa.
Kiitos T ihanasta kommentistasi! Samanlaiset ohjeet tuntuu teilläkin olevan käytössä, ja niillä tosiaan pärjää yllättävän hyvin ja pitkälle. Joskus näille on päiväkodissa käytetty “syö vielä 5” taktiikkaa, ja se kyllä näkyi hetkellisesti kotonakin siinä ettei lapsi halunnut maistaa mitään ennen kuin hänelle kertoi monta lusikallista pitää syödä. Mutta onneksi sekin unohtui kun ei kiinnitetty mitään suurta huomiota.
Ja hyvä huomio tuo pieni ruokamäärä lautasella, pitääkin kokeilla inhokkiruokien kanssa vielä enemmän!
Hei! Minulla ei ole omia lapsia, kaikki kokemukseni lapsista rajoittuu muutamiin suvun pieniin ja mieheni poikaan, joka on kaksivuotiaasta asti asunut kanssani. Nyt poika on jo aikuinen, mutta pienenä ollessa usein mietin, pidinkö liian “kovia” sääntöjä, koska lapsi ei ollut oma. Et voi arvatkaan kuinka lohdulliselta kuulostaa että myös “normaaleissa” perheissä eletään samojen sääntöjen mukaan! Pojastakin kasvoi ihan kelpo mies, joten en ehkä ihan epäonnistunut. 🙂 Kiitos muutenkin ihanasta blogista ja iloista kevättä!
Hei!
Kyllä varhaiskasvatuksessa (päivähoidossa) on ihan järkeenkäypä kehoitus syödä niin monta lusikallista ruokaa kuin on ikävuosia.
Muutoin jotkut lapset eivät söisi mitään päivähoidossa.