| | |

Kuminauha vyötärölle

IMG_0045

IMG_0030

IMG_1644

 

Joskus mekko ei vaan istu kaikille vartalotyypeille. Se saattaa olla liian leveä, kapea, pitkä, löysä, paksu tai ehkä vain ihan kiva, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi kiva. Tuntuu että sille tarvitsisi tehdä jotain ihan vain pikaisesti, ei mitään suurta, mutta silti jotain.

 

Lähes kaikkiin kankaisiin sopii kuminauha vyötärölle. Sen kohtaa voi siirtää käyttäjän mallin mukaisesti, eli toiselle ylempänä oleva kuminauha sopii paremmin kuin vaikka mahan alle tuleva.  Kaikki riippuu siis käyttäjästä, ja siihen mitä on totuttu pitämään. Suosittelen testaamaan mikä kohta on itselle paras, ja merkitsemään sen vaikka muistiin hyvään ja totuttuun kaavaan.

 

Kuminauhan voi ommella vaikka mekko olisi ollut jo käytössäkin. Sillä saa koottua hieman liian ison vyötärön kasaan, ja toisaalta sillä voi antaa ryhtiä ja tukea erilaisille materiaaleille. Kuminauhana voi käyttää ihan kapeinta kuminauhaa, läpinäkyvää muovista framilonia tai aikuiselle jopa hieman leveämpääkin kuminauhaa. Ohueen kankaaseen kannattaa valita mahdollisimman ohut kuminauha.

 

Meillä Verson Puodin froteinen mekko sai uutta ilmettä juurikin kuminauhasta. Lapsen mielestä liian avonainen mekko sai vyötärölle kireyttä ja tukea, eikä kuminauhan ompelu vienyt kuin pari minuuttia. Helppoa, toimivaa ja edullista. Kuminauhoilla voi uudistaa myös hihoja, helmoja ja housuja. Itse olen ostanut aikoinani isot rullat sopivan levyistä kuminauhaa, joten joka kerta ei tarvitse ostaa kalliilla metrihinnalla aina erikseen. Paras valikoima löytyy Ompelijanmaailmasta.

 

Sovita tuotteesta kohta johon toivot lisää kireyttä. Merkitse esim. helman toiselle puolelle kohta samaan kohtaan nuppineulalla, jotta ommellessa kuminauha pysyy suorassa. Voit merkitä toivotun mitan kuminauhaan, mutta katkaise se sopivaan mittaan vasta ompelun jälkeen. Kuminauha ommellaan nurjalle puolelle.

  1. kiinnitä kuminauha alkuun kiinni venyttämättä kuminauhaa. Eli ompele alku aivan normaalisti, ja peruuta vielä ennen kuin alat kunnolla venyttämään kuminauhaa.
  2. Ompele suoraa ommelta kuminauhan keskelle, samalla venyttäen kuminauhaa tasaisesti koko ajan.
  3. tarkasta, että ompelet merkitsemäsi vastakkaisen puolen myös samasta kohtaa. Mikäli paidassa on esim. raitoja, on helppo ommella kuminauha raidan mukaisesti.
  4. Kun olet ommellut koko vyötärön tai helman leveydeltä kuminauhaa, venytä vielä kuminauhaa alun päälle, peruuta ja päättele langat.
  5. Viimeistele ja silitä, ja ota käyttöön uusi tuote!

 

IMG_1626

IMG_1640

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *