| | | |

Kotimaiset värikkäät villavaatteet

IMG_0172

IMG_0194

IMG_0180

 

Käsityötaitojen omaaminen ei tarkoita sitä, ettenkö ostaisi myös muiden käsityötä. Vuosi sitten törmäsin ensimmäisen kerran värikkäästi toteuttuihin laadukkaisiin villatuotteisiin, jotka on tehty käsityönä Suomessa. En voinut olla vastustamatta näitä rohkeita ja paksuja villavaatteita lapsille, vaikka toki olisin voinut ostaa vielä hienompaa merinovillaneulosta ja ommella ne itse. Joskus on kuitenkin helpompaa ja mukavampaa tukea käsityöyrittäjyyttä. Oikeastaan se on aika ihanaa, kun ei tarvitse aina tehdä kaikkea itse. Kun joku muu tekee vielä paremmin.

 

Tämän vuoden Kädentaidot-messuilla ostoslistani tärkein tuote olikin juuri Johanna K. Designin villavaatteet. Messuilla uutuutena oli haalarit, jotka aivan varmasti on Suomessa kysyttyä tavaraa, enemmän kuin paidat ja housut. Minä kuitenkin luotin juuri erillisiin kappaleisiin, sillä IsoSiskolla käytössä olleet housut ovat toimineet niin mallikkaasti, että hankin PikkuSiskolle heti koko setin. Yrityksellä on myös verkkokauppa, mutta suurimmaksi osaksi tuotteita voi ostaa erilaisista tapahtumista, messuilta ja jälleenmyyjiltä.

 

PikkuSiskon setti on kokoa 100cm (lapsi on 93cm pitkä) ja IsoSiskon housut taas on kokoa 110 (lapsi noin 107cm pitkä). Juuri passelit näille lapsille, ja oikeastaan nyt kun mietin, niin hanskat olisivat olleet kyllä vielä aika loistava lisä tähän settiin. Niitäkin kun saa nykyään Johannalta. Niin ja kaulureita, luomumerinovillaisina. Ah.

 

Villahan on siitä aivan paras materiaali, ettei sitä oikeastaan tarvitse pestä. Hiki irtoaa kunnon tuuletuksella, ja samoin oikeastaan kaikki muukin. Ja jos nyt mietitte että miksi noita ei tehdä myös aikuisile, niin kyllä muuten tehdään. Tämä jos mikä olisi minullekin hyvä syy alkaa pitämään enemmän villavaatteitta, kohta ollaan samiksia koko perhe.

 

Johanna K. Design

 

IMG_0182

IMG_0197

IMG_0178

Samankaltaiset artikkelit

5 Kommenttia

  1. Onpa kivat villahousut!
    Pitääpä käydä TaruLiinassa tänään kurkkaamassa, olisiko siellä näitä tarjolla! 🙂

  2. Kivannäköiset! Täällä on luotettu Polarn o. Pyretin villavaatteisiin (ja perittyihin Kivat-tuotteisiin sekä yksiin markkinoilta ostettuihin kotimaisiin villahousuihin), koska ne on niin ihanan ohuet ja käytössä kestävät, mutta kyllähän kotimaassa ommellut olisivat mieluiset 🙂

  3. Haalareita ei taida olla verkkokaupassa ollenkaan, vai enkö vain osaa käyttää sitä? 😀

    1. Voi Emmi olla, että haalareita ei ole vielä verkkokaupassa. Tietääkseni myyvät aina uutuudet ensin noilla messuilla, ja verkkokauppa päivittyy sitten niistä mitä jää jäljelle. Mutta varmaan sähköpostilla voi tiedustella!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *