-Supersuositut käsityöohjeet

Lasten omat festarit, Hippalot 2015

IMG_5444

IMG_5456 IMG_5461

IMG_5458

IMG_5508

IMG_5460

 

Kahden päivän aikana on nähty jo kokonainen sinfoniaorkesteri, teatteriesitys koiran kanssa, yllätyksellisen hyvä Päistikka yhtye ja  tehty omia soittimia. Hyvin ajoitettu lomapäiväni aamu alkoi maalaushetkellä Sibeliuksen tahtiin ja sateen sattuessa iltapäivällä satumainen puu valloitti väsyneet lapset. Kesän parhaat neljä päivää siis on taas käynnissä, kiitos vaan Hippalot!

 

Kesän alussa saapuva Hippaloiden esite luetaan aina jo saapuessaan alusta loppuun moneen kertaan. Silti joka kerta yllätyn, nautin ja inspiroidun enemmän kuin mitä olen alkukesästä kuvitellut. Lapset päättävät päivien kulun, istuvat esityksissä haltioituneina ja puhuvat näkemistään vielä viikkojenkin päästä.

 

Tällä kertaa minua sykähdytti se sinfoniaorkesteri. Jysähti keski-ikä ihan tosissaan päälle, ja nyt mietin miksi emme käy vastaavissa konserteissa useammin. Valkoinen koira valkoisessa lavastuksessa oli mainiota nauruterapiaa lastenkin makuun. Omaa mieltä ilahduttaa miten IsoSisko on keksinyt että ilmaiskonserteissa voi juosta ihan eturiviin  tanssimaan, ja PikkuSiskon rummun soitto muusikoiden kanssa sai melkein kyyneleet silmiin.

 

Kaksi päivää iloa vielä jäljellä. Luultavasti luvassa on lisää yllätyksiä, hyvää mieltä, sokeria suupielissä ja ennakko-odotusten ylityksiä. Ne on niin helppo ylittää, jos odotuksia ei ole. Uudet esitykset joka vuosi pitävät mielen virkeänä ja lapset innokkaina.

 

Hippalot Hämeenlinnan Verkatehtaalla 30.7-2.8.2015

IMG_5542

IMG_5517

IMG_5522

IMG_5519

IMG_5500

IMG_5540

Jaa ohje tai teksti myös eteenpäin?

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on whatsapp
Veera

Veera

Kokoonparsija, muotoilija ja aina jotain puikoilla.

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!

Ilahdutan sinua käsityöohjeilla ja muilla vinkeillä suoraan sähköpostiisi noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Tehdään käsitöitä yhdessä!

Muita kiinnostavia ohjeita?

Hippalot 2016 tulevat!

  Yksi Hämeenlinnan parhaita puolia on laadukas lasten taidekasvatus, ja kesän kohokohtana lasten ikiomat festarit, eli Hippalot. Me osallistumme Hippaloille

Keltajuurivuoka

  Syksyn satoa on poimittu urakalla, ja kaupoissa ja toreilla törmää joka syksy uusiin ihaniin väriehin ja makuihin. Nyt ihastuin

Roiskehame

Ensin oli miehen yli-iso ja vanha kauluspaita. Se pyöri ties missä kaapeissa ja ompelypöydällä odottamassa inspiraatiota. Perjantai-iltana kun olisi pitänyt