| | | |

Leikkien lelukutsut

IMG_5722

IMG_5742

IMG_5733

IMG_5729

 

Järjestin maanantaina ensimmäiset mitkään kutsuni. Lapsemme ovat oppineet pelaamaan pelejä, ja halusimme pelihyllyymme hieman vaihtelua, sekä kesää odottaen myös ulkopelejä.  Ja mikä parempaa, kuin testata leluja ennen ostopäätöstä omalla kotisohvalla. Vielä oikean asiantuntijan opastuksella.

 

Leikkien on tamperelainen yritys, joka maahantuo ja myy opettavia ja iloisia leluja ja pelejä. Olen itse tutustunut Leikkienin leluihin ja kutsuihin pari vuotta sitten naapurin järjestämillä kutsuilla. Nyt oli aika korkata kutsujärjestäjän pesti, sekä päivittää myös omat pelimme lapsien toiveiden mukaisesti.

 

Lapset lukivat pari viikkoa etukäteen lelukuvastoa iltasaduksi joka ilta. Löysimme suosikkeja jo ennen kutsuja, mutta oikeastaan uudet suosikit löytyivät myös kutsuilla. Oma suosikkini on kierrätetystä kumipuumassasta valmistetut Plan Toysin lelut, joita löytyy niin pikkuvauvoille, kylpyleluiksi kuin tai vaikka nukketalo tai parkkitalokin. Ekologiset ja eettiset arvot takasivat nytkin meidän ja Plan Toysin lelujen kumppanuutta, ja lapset rakastuivat hauskaan eläinkrokettiin. Sellainen siis kesäpeliksi!

 

Kutsut on oikeastaan helppo järjestää. Lelukutsuille voi aina saapua lapsen kanssa, ja lapset voi kätevästi istuttaa vaikka keksipöytään esittelyn osaksi ajaksi. Kun on aika testata leluja, pääsevät lapset tärkeimpään osaan, eli oikeiksi testaajiksi. Tällä kertaa lapsivieraita riitti ja hitiksi nousivat taikahiekka ja tahraamaton muovailuvaha. Kun molempiin on saatavilla vielä leivontasettejä, linnamuotteja ja kunnon alusta, on kyseessä varma hitti lasten keskuudessa. Meiltä jo löytyvä magneettipeli oli myös suuri menestys ryhmän lapsitestaajille.

 

IMG_5714

IMG_5744

IMG_5743

IMG_5765

 

Olen oppinut käymään kotikutsuilla vasta viimeisen parin vuoden aikana. Lelukutsut on kuitenkin valloittava tapa nähdä uusimmat pelit. Lapset kasvavat, kiinnostuksen kohteet vaihtuvat ja myös tarjottavaa tulee koko ajan enemmän. Kestävillä leluilla on kuitenkin käypä jälleenmyyntiarvo kirpputoreilla, ja meidän perheessämme pelejä ei ole koskaan liikaa. Mikä teidän suosikkelunne on, ja onko jotain hittiä kesäksi?

 

Yhteistyössä Leikkien Lelukutsut

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *