| | | | |

Kukat pääsiäiseen

IMG_4809

IMG_4734

IMG_4966

IMG_4786

IMG_4789

 

Työmatkalleni osuu sopivasti pieni kukkakauppa, joka ripottelee näin keväisin myytäviään kävelyreittini varrelle. On viikkoja jolloin väriä lähtee mukaan ihan huomaamattani, ja on toki viikkoja jolloin tuntuu että mikään väri ei riitä. Keittiön tunnelma vaihtuu heti kun nuukahtaneet kukat saa vaihdettua tuoreisiin ja virkeisiin, sekä erilaiset pyhät on helppo rytmittää kukkaistutuksilla.

 

Niin kuin muissakin ostoksissa, suosin kukissakin kotimaisuutta. Kotimaisten kukkien osto takaa myös työpaikkoja lähiseuduille. Omatunto pysyy rauhassa kun ostaa sirkkalehtimerkillä varustettuja kotimaisia kukkia, joita ihan oikeasti löytyy lähes joka lähikaupasta sesongin mukaan. Joka sesonkiin löytyy myös vinkit erilaisiin asetelmiin Kauniisti Kotimaisen fb-sivuilla.

 

IMG_4757

IMG_4725

 

Lumien sulettua terassimme on kaivannut hieman lisää pirteyttä. Onneksi narsissit kestävät lähes ihan mitä vaan, ja tänä vuonna löysin jopa kahden eri kokoisia narsisseja jotka on tuotettu lähituotantona.  Eri kasvussa olevat sipulikukat tuovat iloa pitkäksi aikaa, ja nämä kukat kestävät jopa hieman pakkasta. Ei siis haittaa, mikäli kukkalaatikon unohtaa yöksi ulos (ja kukapa ei välillä unohtaisi). Kukat selviävät pakkasesta kuitenkin paremmin kosteassa mullassa, mutta sisällä liika kastelu vain kasvattaa kukan vartta.

 

Sisälle oleviin ruukkuihin hyödynsin viimeisimmän Marttalehden vinkkiä pestä juuret ennen lasipurkkiin laittamista. Kukkaruukkuinamme toimii niin kurkkupurkki kuin perinnöksi saatu Aalto-maljakkokin. Oikeastaan lasipurkilla ei ole edes niin väliä, kunhan se pitää vettä. Lisätunnelmaa hain metsästä oksien ja mustikanvarvun muodossa.

 

Omassa pienessä pihassa on se hieno puoli, että näistä sipulikukista saa nauttia vielä ensi keväänäkin. Viime kevään pääsiäisnarsissit puskevat jo nyt mullan alta taloyhtiön istutusten keskeltä kun muualla on vielä ihan harmaata. Ei siis kannata heittää hyviä sipuleita roskiin, vaan istuttaa ne kukkien kuihduttua maahan odottamaan ensi kevättä ja pääsiäistä. Kukkiakin voi siis kierrättää vuodesta toiseen äärimmäisen helposti, ja parin vuoden jälkeen pihalla on jo upeat istutukset joka kevät ilman sen suurempia puutarhurin taitoja. Toki ne kehut kannattaa ottaa vastaan hymyssä suin. Narsissit tuovat pääsiäisen, ainakin meille.

 

blogirinki_logo

Yhteistyössä Kauniisti Kotimainen

Blogirinki

 

Samankaltaiset artikkelit

5 Kommenttia

  1. Kauniita aseltemia! Olit näemmä hoksannut lukea tuon ohjeen mullan pesusta pois toisin kuin minä 😉

    1. Kiitos Laura! Itseasiassa luin siitä jo Marttalehdestä joku aika sitten, ja oli kyllä ihan hyvät vinkit siellä muutenkin. Eniten yllätyin siitä miten hyvin juuret selvisivät pesusta, sillä osa juurista oli aika hyvin toisiinsa kietoutuneita. Sinullakin oli kyllä kivat asetelmat! 🙂

  2. Kauniita kuvia ja kauniita asetelmia ♥ Mun tars kans opetella ostaan itselleni kukkia pöydälle. Niitä katsellessa tulee niin hyvälle mielelle =)

Vastaa käyttäjälle Veera Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *