|

Sisko ja toinenkin

 

IMG_3140

Toinen on saanut lahjana isänsä paksut kauniit hiukset ja honkelot pitkät jalat. Hänen kasvukäyränsä osoittavat jonkinlaisia nirsouden merkkejä ruuan äärellä. Toinen taas on viihtynyt ruokapöydässä hieman pidempään myös neuvolan tädien silmissä, ja tekee 50 palan palapelin ilman aikuisen apua. Heidän housujensa vyötärönympäryksensä on sama, vaikka lahkeen pituudessa eroa on yli 15 cm.

Siinä missä toinen haluaa rakentaa legoilla, on toinen innostunut enojen vanhoista Playmobil leluista. Leikit saattavat hyvänän päivänä sujua yhdessä jopa puoli tuntia ilman ensimmäistäkään riitaa ja parhaimmat leikit syntyvätkin yleensä yhdessä. He osaavat myös satuttaa toisiaan, ja he osaavat pyytää anteeksi. He huolehtivat toisistaan jos toinen on poissa, ja laastarit haetaan yhdessä tuumin jos sille on tarvetta. Yleensä on.

He molemmat rakastavat musiikin kuuntelua. Heitä yhdistää myös rakkaus Postimies Pateen ja isän järjestämiin lautapeli-iltamiin. Molemmille saa hokea yli kymmenen kertaa päivässä “miten pyydetään nätisti?”, ja sama määrä vielä seuraavanakin päivänä. Ja sitä seuraavana.

Toinen hotkaisee lautasensa tyhjäksi lähes yhtä nopeasti kuin äitinsä. Toinen taas viihtyy pöydässä välillä pidempään kuin isänsä, joka on jo aika kauan. Kumpikaan ei osaa nirsoilla, tai ainakaan emme kuuntele nirsoilua. Se syödään mitä tarjotaan ja joskus jätetään syömättä. He pukeutuvat ennakkoluulottamasti lähes kaikkiin vaatteisiin joita heille on ommeltu. Värillä ei ole väliä, paitsi toisen mielestä sininen on kivempi kuin pinkki. Toinen taas tunnistaa vain punaisen ja pinkin. He molemmat nauttivat piirtämisestä, askartelusta ja päättelytehtävistä.

Yhdessä he ovat enemmän kuin yksin. Yhdessä he eivät aina leiki keskenään, mutta tiukan paikan tullen hakevat kuitenkin turvaa siitä tutusta ja turvallisesta siskosta. Heidän kahden vuoden ikäeronsa tuntuu välillä järjettömän isolta kuilulta, toisinaan sitä ei edes huomaa. Tässä vaiheessa kun pahimmat vauvavuosien ongelmat on jo selätty, voi hyvillä mielin sanoa tehneensä oikean toiveen lasten pienestä ikäerosta. Vaikka siitä on seurannut luvattoman paljon unettomia öitä, on siitä seurannut myös äärimmäisen rakas sisarussuhde. Heistä riittää hauskuutta niin toisilleen, meille vanhemmille kuin isovanhemmillekin.

 

IMG_3818

 

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *