| |

Rahi farkuista ja saumurijätteestä

IMG_3174

IMG_3455

IMG_3489

 

Viidennessä kierrätysvinkissä käyttöön pääsee vihdoin vuoden aikana kerätyt saumurijätteet ja kaikista pienimmät leikkuujätteet joilla ei tee muuten enää mitään. Olen kerännyt niitä vuoden verran erinäisiin pussukoihin, tai oikeastaan keräily alkaa jo erillisistä roskiksista ompelunurkkauksessa.

Vuoden aikana en ole siis käytännössä heittänyt mitään leikku- tai ompelujätettä roskiin. Jotain yksittäisiä pieniä juttuja on saattanut mennä lattioilta, mutta ompelunurkkauksen roskakorit ovat keränneet suurimman osan. Vuoden aikana ehtii kertymään siis aika paljon, tai oikeastaan aika vähän. Pahimmat kompastuskivet olivat oikeastaan ne epämääräiset leikkuusta kertyneet tilkut, jotka kokosin jo aiemmin matoksi.

 

 

IMG_3841

IMG_3835

IMG_3725

IMG_3673

 

Saumurijätteelle otin kaveriksi vanhan kunnon farkun. Leikkasin ensin vanhasta lakanasta kaksi ympyrää, ja yhden pitkän kaitaleen, jonka leveys vastasi ympyrän ympärysmittaa. Ompelin näistä kasaan tyynyn, jonka sisustan ängin täyteen saumuri- ja leikkuujätettä. Oikeastaan jätettä olisi voinut olla jopa vähän enemmänkin, joten lisäsin sinne myös vähän vanhan tyynyn sisustaa.

Tämän jälkeen ompelin farkuista samanlaiset ympyrät ja taskuista suorakaitaleen. Vyötärökaistaleen alle ompelin vetoketjun, jotta päällisen saa joskus vielä erikseen pesuun. Aika nopeasti sain siis valmiiksi rahin, joka on ollut niin kissojen kuin lastenkin mieleen. Taskuihin voi myös jemmata vaikka kaukosäätimet tai kestonenäliinoja.

Hieman eriskulmainenhan siitä kuitenkin tuli. Meitä se ei haittaa tippaakaan, ja painavan sisustansa kunniaksi se pysyy hyvin paikallaan. Saumurijätteestä saa vaikka pehmolelunkin sisustan, mutta omalla kokemuksella siitä tulee aika tönkkö ja tosiaan painava. Tähän rahiin se kuitenkin sopii.

Samankaltaiset artikkelit

7 Kommenttia

  1. Tääpä on kiva idea, tuollaisen voisi lastenhuoneeseen toteuttaa

    Vinkkasin muuten viime viikolla Marttojen Garderobi koulutuksessa blogisi muille osallistujille kun tuli vinekistä puhetta 🙂

    1. Kiitos Sini! Hassua sillä olen menossa myös samaan koulutukseen tuossa parin viikon päästä. Tämä on tosin pelkästään Martoille tarkoitettu, jonkinlainen pidempiaikainen koulutus. Varmaan saa hyviä vinkkejä myös vanhoilta konkareilta 🙂

      1. Ketjukoulutus tosiaan mutta mie vähän petyin antiin kun oli vähän liian näpertely/paskartelu meininki ja itse tahtoisin juurikin tehokkaammin hyödyntää vanhoja vaatteita. Mutta kivahan se on muita marttoja aina tavata 🙂

    1. Kiitos! Meilläkin ne tykkää 🙂 Suunnittelen jo hieman isompaa sellaista missä aikuinenkin voi köllötellä, mutta sen keräämiseen meneekin sitten aika monta vuotta.

  2. Ihana! Tuollaisen voisin itsekin toteuttaa vielä joskus, saumurijätettä ei vaan tällä ompelumäärällä niin kovasti tule.. Ehkä sitten kymmenen vuoden kuluttua sitä on riittävästi. :’D

    1. Kiitos Tytti! On tuolla muutakin leikkuujätttä, sellaista pientä silppua mitä ei voi muuten järkevästi käyttää. Ja esim vanhojen paitojen kuluneita resoreita yms.

Vastaa käyttäjälle Mehukekkerit Veera Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *