| | | | | | |

Hyvän mielen vaatekaappi

IMG_4138

Kävin viime viikolla Marttojen järjestämässä Garderobi-koulutuksessa, ja sieltä inspiroituneena lukaisin flunssan kourissa vihdoin pari viikkoa pöydällä odottaneen Rinna Saramäen “Hyvän mielen vaatekaappi”-kirjan. Vaikka kuumetta oli jo jonkun verran mittarissa, oli minun silti eilen tartuttava toimeen ennen kuin pääsin edes kirjan loppuun.

Luulin olevani keskivertoa tiedostavampi vaatekaapin omistaja. Luulin että siivoan kaapin säännöllisesti, sillä enhän ole käynyt vaatekaupoissakaan viime vuonna kuin alle viisi kertaa. Tiedän mitä ompelen ja voin heti myöntää ettei kangashankintanikaan ole riistäytynyt käsistä. Miten ihmeessä sitä vaatetta muka voisi edes kertyä liikaa?

Hyvän mielen vaatekaapissa on aluksi kerrottu vaateteollisuuden tilasta, siitä miten vaate saa hintansa ja paljon ihmiset kuluttavat rahaa vaatteisiinsa. Siinä on myös kerrottu erilaisista haasteista, joita noudattamalla saa kohennettua vaatekaapin sisällön arvoa, sekä toki myös ostokset vähenevät. Minä ajattelin kirjan vaatekauppaostokset itselleni kirpparin heräteostoksina, tai suunnittelemattomina ompelutöinä. Sellaisia kun on, näköjään sellaisia on ollut liikaa.

 

IMG_4141

 

Aloitin siis tyhjentämällä kaapin aivan kokonaan. Ensimmäisenä oli haettava iso laatikko, johon sain ängettyä lähes kaiken perinnöksi saamista itse tehdyistä mekoista. Vaikka ne ovat todella hienoa käsityötä, en minä kuitenkaan pidä niitä päivittäin päällä. Ennen kuin pääsen miettimään miten niitä voisi muokata, on ehkä aika ottaa hieman etäisyyttä ja antaa niiden odottaa aikaansa varastossa.

Seuraavaksi laitoin kaappiin takaisin heti ne vaatteet, joita tiedän käyttäväni ja jotka mätsäävät toisiinsa. Kesävaatteet pakkasin suoraan Ikean kassiin, ja mahtuipa sinne pari sellaista “ehkä pidän vielä joskus” vaatettakin. Henkareihin jätin myös hautajaisvaatteet, perusjuhlapuvut ja sellaiset juhlamekot joita on pidettävä henkarissa. Kesävaatesäkki pääsi heti takaisin ylähyllylle odottamaan toukokuuta.

Kaikkein eniten yllätyin kuitenkin siitä pinosta, jota en tiennyt minulla olevan. Tiesin käyttäväni vain tiettyjä vaatteita säännöllisesti, ja tiedän jopa mitä vaatekaappini vielä kaipaa. Mutta en tiennyt tehneeni niin paljon hutiostoksia jopa ihan viime aikoina kirpparilta, ja se sai minut hämilleni. Olen luvannut ettei meiltä lähde tänä vuonna vaatteita kierrätykseen, mutta en tiedä mitä tälle isolle pinolle voisi oikein tehdä. On toisaalta aivan turhaa tuhota hyvää vaatetta aivan joksikin muuksi vaikka se ei sovi minulle, sillä sopisiko se muokattunakaan? Ihan kaikkea ei voi muokata lapsillekaan sopiviksi.

 

IMG_4146

 

Lopulta laskin kuitenkin vaatekaappini käyttövaatteet. Ne vaatteet jotka palvelevat minua uskollisesti, jotka mätsäävät toisiinsa ja jotka ovat juuri tähän vuoden aikaan sopivia. Olin kuullut 33 vaatteen haasteesta 3 kuukauden aikana, joten se tietenkin oli myös yksi tavoitteeni. En lupaa ettenkö ompelisi uusia vaatteita seuraavan kolmen kuukauden aikana, mutta ainakin voin helposti olla ostamatta niitä yhtään lisää kirpputoreilta. Minun kaappiini mahtui kuitenkin reippaasti alle 33 vaatetta. Yksi pino oikeastaan on pelkkiä juoksupaitoja joita tarvitsen arkiaamuisin ennen töihin menoa, ja näin ollen siistit käyttövaatteet jäivät todella vähiin. Ulkovaatteista osaan heti luetella kolme takkia ja kahdet kengät, joista toiset on nekin juoksukengät. Niin ja päälle vielä toppahousut sekä kuorihousut lenkkeilyyn.

Täysin tarkkaa laskua en siis edes laskenut. Osa vaatteista on vielä pesussa, mutta ne taitavat päästä vaatekaappiin ilman suurempia miettimisiäkin, sillä pyykkikoreissamme mikään ei ehdi yli viikkoa vanheta. Suosittelen Hyvän mielen vaatekaappi-kirjaa kaikille. Sieltä löytyy hyvät vinkit niin aloittelijoille kuin myös asiaan vihkiytyneille ja aivan varmasti vaatekaapin siivous tulee jokaiselle tarpeeseen.

Marttavinkit olivat lähes samoja. On mietittävä mitä tarvitsee ja mitä oikeasti käyttää. On hyvä ainakin kerran vuodessa lajitella vaatteet selkeisiin pinoihin, ja alkuvuodesta on hyvä aika käätää kaikki henkarit ns. väärään suuntaan. Kun vaatetta käyttää ja sen järjestelee kaappiin uudelleen, voi henkarin kääntää oikein päin. Viimeistään puolen vuoden jälkeen näkee selkeästi sen mitä vaatteita oikeasti käyttää ja mitä ei, ja jos joku vaate on vielä henkarissa voi miettiä sen tarpeellisuutta omassa vaatekaapissa.

 

Flunssan jatkuessa törmäsin tänään sattumalta kanavasurfatessani Kuningaskuluttajan samaan haasteeseen. Tähän voi osallistua siis myös instagramin tai Twitterin kautta käyttämällä tunnusta #vaatehaaste . Ensi viikolla Kuningaskuluttajassa on tulossa lisää juttua tekstiiliteollisuuden pimeistä puolista, kuten siitä että Aasian halpamaista siirrytään kohta vielä halvempiin ja köyhimpiin maihin Afrikkaan. Erittäin vihastuttavan surullista.

Joko olet siis tehnyt kevätsiivoukset vaatekaappiisi?

 

Samankaltaiset artikkelit

9 Kommenttia

  1. Helppo homma, kun kaapissa on farkut & collegehousut, viisi samanlaista narutoppia ja kolme hupparia. Kesäksi yksi maximekko ja yksi juhlamekko, jossa olen juhlinut omat rippijuhlat ja yojuhlat (joista niistä 4v!) sekä muutamat kesähäät 🙂

    1. No mutta tuohan kuulostaa simppeliltä! Minä jätin nyt nuo mekot kaappiin vain siitä syystä ettei niille ollut parempaa paikkaa, mutta tuolla sinun tyylillä mennään siis kesät ja talvet vai? Saanko tiedustella kuinka usein teet tai ostat sitten uusia vaatteita? Mielenkiintoista!

  2. Jos saisi joitain asukuvia sitten…Itse haen ilmaispisteistä vaatteita jotka menee sen jälkeen hävikkiin joten otan siis sen mikä ei kenellekkään enää kelpaa. Onneksi sieltä on tehty hyviä löytöjä joita ei tarvitse edes tuunata. En ole siis laittanut vaatteisiin rahaa penniäkään aikoihin vaikka olenkin penkonut ilmaispistettä tarmokkaasti.
    Toki tiedän, että kaappini on oikeasti ongelma, tai oikeastaan vaatehuoneeni, kaappini ja ylimääräinen vaatetanko ja ne kengät…Tämä olisi minulle siis aikamoinen haaste. Ehkä tämä kokeiluun “vuosi ilman uusia vaatteita”-haasteen jälkeen.

    1. No mutta tuohan on jo mahtavaa ettei edes osta uusia kankaita tai vaatteita ollenkaan! En minä tähän ainakaan lähtenyt ihan täysillä vielä, kesällä ehkä voisikin. Halusin oikeastaan nähdä paljon käytän vaatteitani, ja mistä voisin vielä karsia. Nyt kun katson tuota viimeistä kuvaa, voin huomata että voisin luopua vielä ainakin yksitä farkuista, parista paidasta ja kesällä en tarvitse noita alahyllyn juoksupaitojakaan.

      Lisäksi pitäisi vielä järjestää ja siivota nuo laatikostot, jotka sisältävät sukkia, alushousuja ja sukkahousuja. Osaan jo nyt sanoa että puolet niistä on rikkinäisiä, mutta koska en tiedä mihin niitä hyödynnän, en ole uskaltanut siivota. Mistä muuten hankit sitten itsellesi sukat, vai onko se haasteen ulkopuolella?

  3. Itse en ole vielä tuohon kirjaan päässyt käsiksi mutta aihe on kyllä mielenkiintoinen. Itse ajattelen, että minulla on melko vähän vaatteita, etenkin kun vertaan muutamiin kavereihin. Kävin kuitenkin äsken pikaisesti laskemassa ja jo rakkaista huppareistani tulee 10 täyteen joten vaatetta löytyy. En kuitenkaan osta vaatteita kuin todella harvoin ja lähinnä tarpeeseen, heräteostoja en ole tehnyt pitkiin aikoihin. Tällä hetkellä suurin osa vaatteista on käyttämättömänä kaapissa koska pyöritän lähinnä kahta vaatekertaa tässä lasten kanssa kotosalla ollessa. Tilanne kuitenkin muuttuu kun palaan töihin ja silloin vaatteet on kyllä lähes kaikki kierrossa koko ajan. Toki on muutamia kausivaatteita kuten villapaidat ja kesämekot.

    1. Niin minäkin luulin että kaikki vaatteeni olisivat kierrossa koko ajan. Oikeastihan niin ei kuitenkaan voi olla, sillä kyllähän nyt järjellä ajateltuna esim. kolme hupparia riittää ihan mainiosti. Tärkeintä olisikin tiedostaa se ettei osta ainakaan lisää 🙂

  4. Sulla oli lähtötilanne jo paaaaljon parempi kuin minulla, joka olen nyt reilun vuoden koittanut tehdä muutosta omassa vaatekaapissa ja ostostavoissa.

    Luin kirjan viime keväänä (bloggasinkin siitä: https://ehdoton-ehka.blogspot.fi/2014/04/hyvan-mielen-vaatekaappi.html), ja sen jälkeen olen koittanut järkeistää etenkin ostamista. Vaikka en minäkään mielestäni mikään himoshoppailija aiemmin ole ollut, vaan oma mielikuvani oli, että ostan aika maltillisesti ja aina tarpeeseen, niin kyllä lähempi tarkastelu paljasti todellisuuden kuvitelmia paljon karummaksi 🙂

    Mulla haasteena on se, että tykkään vaatteista ja olen aika tarkka tyylistäni, mutten ole aiemmin osannut miettiä yhteensopivuusasioita tai edes omaa tyyliäni. Lisäksi kun noin neljä vuotta olin pukeutunut lähinnä raskaus- tai imetysvaatteisiin, oli oma maku ja kroppakin muuttunut niin, että uusia tarpeita oli aika lailla. Olen kirjoitellut aiheesta omaan blogiin aika paljonkin (https://ehdoton-ehka.blogspot.fi/search/label/t%C3%A4ydellinen%20vaatekaappi, koska mulla homma ei todellakaan ollut kerrasta valmista, vaan vaatii vielä pohtimista ja työtä. Aika hyvin olen päässyt kuitenkin jo siihen, että hahmotan mitä tarvitsen ja käytän (viime vuonna käytin noin 120 vaatetta, alusvaatteet ja urheiluvaatteet mukaan lukien), ja tavoitteena olisi se, että ostan uutta vain korvaamaan vanhaa rikkimennyttä.

    1. Sinullahan oli Saara hienon näköiset työvaatteet! Itse teen toimistohommia jossa ei välttämättä aina tarvitse kohdata muita kuin työtovereita, joten mitään virallista puvustusta ei ole. Itsellenikin on ollut vaikeaa löytää oma tyyli lasten saamisen jälkeen. Pidän rennoista vaatteista, mutta tajusin jossain kohtaa ettei farkut ja trikoopaita ehkä vastaa enää sitä mielikuvaa mitä haluan äitinä olla, ja ei se ollut kovin käytännöllistäkään. Nyt olen taipunut leggareiden ja tunikoiden puoleen, mitkä ovat hyviä niin kotona kuin töissäkin. Ja haasteet on hyviä, ne pistävät ajattelemaan 🙂

  5. Todella hyvä kirja. Eihän sitä voi tuota orjatyötä poistaa maailmasta vaikka kuinka haluaisi. Toivon vaan että ajan kanssa työolosuhteet parantuvat. Sillä välin yritän ostaa vaatteita, jotka on eettisesti tuotettuja. Esim nanson paitoja. Ja itsellä tekeillä pari villapaitaa 🙂

Vastaa käyttäjälle Mehukekkerit Veera Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *