-Supersuositut käsityöohjeet

Banaanikeksit

IMG_3190

 

Lapsi täyttää parin päivän päästä neljä vuotta, ja päiväkotiin olisi vietävä jotain juhlien tarjottavaksi. Olemme jo jonkin aikaa keskustelleet päiväkodin tarjoamista välipaloista hoitajien kanssa, joten halusimme pysyä sokerittomalla linjalla myös synttäritarjottavien suhteen.

Törmäsin jokunen viikko sitten eri blogeissa olleisiin banaanikekseihin, joihin kaikessa yksinkertaisuudessa ei tule muuta kuin banaania ja kookoshiutaleita. En normaalisti ole suurin kookoksen ystävä, mutta näissä se menee valla mukavasti.

 

ohje 12 keksille

2 banaania

3,5dl kookoshiutaleita

 

Sekoita banaanit ja kookoshiutaleet blenderissä sekaisin (tai haarukalla muussaten), ja muovaa taikinasta 12 keksiä. Paista 175 asteessa noin 20 minuutta.

 

Olemme tehneet näitä nyt jo kolme kertaa. Joka kerta havahdun ajatukseen, että suklaakuorrutuksella nämä olisivat vielä tuplasti parempia. Menevät näinkin, ja lapsille varsin näppärä tarjottava. Päiväkotiryhmässä kun helposti on maidotomia, munattomia ja gluteenittomia ruokavalioita, joten nämä sopivat myös kaikille heille. Toki kannattaa varmistaa ettei kukaan ole allerginen kookokselle. Lapset dippasivat näitä maistiaisia vielä iltapalalla kauramaitoon, mikä kuulemma teki näistä vielä mehevämpiä. Joko olette testanneet?

 

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!

Ilahdutan sinua käsityöohjeilla ja muilla vinkeillä suoraan sähköpostiisi noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Tehdään käsitöitä yhdessä!

Muita kiinnostavia ohjeita?

Herkulliset vegaaniset laskiaispullat

Perheessämme käytetään yhä enemmän ja enemmän vegaanisia tuotteita, ja eniten olemme innostuneet vegaanisista leivonnaisista. Ennen ne tuntuivat olevan se vaikein

Mustikkapiirakka Vegaaninen Resepti

Mehevä vegaaninen mustikkapiirakka

Klassisen mehevä mustikkapiirakka syntyy myös vegaanisena, eli maidottomana ja munattomana. Tämä on täydellinen ohje monipuoliseen piirakkapohjaan ja täytteeseen.

Kasvis-halloumipaistos

  Olen niitä ihmisiä jotka eivät viivy pitkään hellan edessä, ja jotka tekevät ruokaa soveltaen. Eräänä päivänä sain kuitenkin sovellettua

Kuivatut omenat, helppo ohje!

  Monilla on näin syksyisin suuri mietintä mitä kaikkea oman pihan (tai naapurin, työkaverin tms) omenapuun sadosta oikein tekisi. Hilloa