-Supersuositut käsityöohjeet

Joulukuvat ja joulumekot

IMG_1306

IMG_1373

IMG_1269

IMG_1184

 

Tänä jouluna tämä ompelija oli yllättävän ajoissa joulumekkojen kanssa. Otimme jopa jouluisia kuvia, jotka saimme liitettyä mukaan IsoSiskon askartelemiin joulukortteihin. Kuviin vaadittiin paljon huumoria, pari (kymmentä) hiuspantaa, kaksi joulumekkoa, yksi joululauluja laulava isä, kaksi tonttulakkia, lampaan talja ja pimeä marraskuinen sunnuntai.

Mekot ompelin kangasvaihtareilta saamastani punaisesta froteesta. Veikkaan froteen alkuperäksi Metsolaa tai Verson puotia, joku varmasti voi kertoa kumman mallistoon kangas on kuulunut. PikkuSiskon mekosta tuli enemmän kuin onnistunut, siitä tuli todellinen jouluherkku. Isosiskokin sai omaan mekkoonsa rusetin, jonka ompelin kiinni mekon taskuun.

Näillä on juhlittu jo erinäisissä yhteyksissä joulua. Näissä tullaan juhlimaan vielä lisää moneen kertaan, sekä toki myös tärkeimpänä jouluaattona. Lapset odottavat laulavaa joulupukkia enemmän kuin mahdollisia lahjoja, joita he eivät ole osanneet vielä edes toivoa.

 

IMG_1167

IMG_1161

IMG_1175

IMG_1153

IMG_1341

 

 

Jaa ohje tai teksti myös eteenpäin?

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on whatsapp

4 thoughts on “Joulukuvat ja joulumekot”

  1. IHANIA! Toinen on niin neito ja toinen niin emäntä, ja mitä iloa ja leikkiä kuvissa. Ja mekot ovat herkullisen jouluisia.

    Vastaa
  2. Metsolan taitaa olla:) Samaa kangasta oleva paita löytyy meidän kaapista ja on metsolan valmistuotantoa.

    Vastaa

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!

Ilahdutan sinua käsityöohjeilla ja muilla vinkeillä suoraan sähköpostiisi noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Tehdään käsitöitä yhdessä!

Muita kiinnostavia ohjeita?

Neulottu mekko lapselle, ohje

Keväinen mekkoprojekti on hyvä aloittaa neulomalla ensimmäinen mekko lapselle! Suunnittelin mekon juuri ennen parin viikon takaista seminaaria. Pari päivää strategiaa

Neuleet uusiksi

Tämä roikkui makuuhuoneemme ovessa kaksi kuukautta. Minulla oli idea ja tarve, mutta jostain syystä ompelupöydälle neule ei päässyt ilman pientä

Kotileikki-kirjan valloittavat ohjeet

    Sain joku aika sitten Atenalta kutsun uuden käsityökirjan julkaisutilaisuuteen. Valitettavasti en päässyt paikalle, mutta kirja pääsi yllättämään minut

Viisivuotiaan synttärit

  Vietimme pari viikkoa sitten IsoSiskon syntymäpäiviä isolla joukolla. Ensin ystävät päiväkodista, ja pari päivää myöhemmin sukulaiset, ystäviä ja lisää