| |

Matka Vegaanin keittiöön

IMG_0317

IMG_0270

IMG_0324

 

Olemme reilun viikon ajan tutkineet matkaa Vegaanin keittiöön. Emme ole vegaaneja, mutta teemme kotona vain kasvisruokaa, välillä myös kalaa. Näin ollen vegaaniset ruuat eivät ole perheessämme erikoisuuksia, ja kirjasta löytyikin pari jopa ihan tuttua ruokaa. Luen myös kirjan kirjoittan kirjailija Elina Innasen Chocochili-blogia säännöllisesti, josta saa mahtavia ideoita omiin ruokiimme.

Kirja Vegaanin keittiössä tarjoaa paljon. Sieltä löytyy ohjeet papujen, linssien ja rahan käyttöön omassa keittiössä. Vinkit on myös seitaniin, ituihin ja versoihin. Itse olemme testanneet jo montaa lämmintä reseptiä, leivontareseptien suuntaan emme ole ehtineet vielä edes vilkaista kuvia pidemmälle. Mutta esim. suklaiset keksit kiinnostavat paljon.

Kirja sopii muillekin kuin kasvissyöjille. Suurin osa resepteistä sopii viljaa vältteleville, ja sekä toki vaikka maito- ja muna-allergisille. Niistä saa myös mukavaa vaihtelua omaan ruokavalioon, ja itse löysin lantun ja punajuuren pitkästä aikaa kirjan innoittamana. Omat suosikkini olivat bataattifalafelit, paahdettu porkkanakeitto ja seuraavaksi listalla on erilaiset seitan kokeilut.

 

IMG_0327

IMG_0326

IMG_0212

Myös lapset rakastivat ruokia. Esim. keitto hupeni hetkessä, vaikka teimme ison annoksen. Meillä lapset syövät lähes kaikkea, ja ne mitä nirsoilevat, kelpaavat usein parin kokeilukerran jälkeen. Kaikkea pitää maistaa, ja ruoka-ajat ovat säännölliset. Tofu kuuluu perheessämme pikaruokien listalle, ja seuraavana testaamme vegaanista avokaadopastaa. Myös maapähkinävoi keitossa kuulosti niin houkuttelevalta, että se pääsee aivan varmasti myös kokeiluun.

Kirjaa suosittelen ihan kaikille. Eniten suosittelisin sitä jopa ihan ravintoloihin. Olen monessa paikassa syönyt ei niin laadukkaita kasvisruokia, ja varsinkaan tofua ei yleensä paisteta tarpeeksi. Iso paksu puoliraaka tofupala on ikävä syötävä, ja moni kokki voisi saada hyviä vinkkejä tästä kirjasta. Toki myös moni kotikokki, ja miehenikin on ollut kirjasta innoissaan. Ohjeet ovat selkeitä, ja ruuasta tulee maukasta. Eli ei hassumpi lahja isänpäivänäkään. Ainakin meidän “mitä tänään syötäisiin” -ongelmat on nyt hetkeksi ratkaistu.

 

Samankaltaiset artikkelit

3 Kommenttia

Vastaa käyttäjälle Mehukekkerit Veera Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *