| |

Syksyn lapsi

IMG_9701

IMG_9709

Kaksi vuotta meni ihanan turhankin nopeasti. Siihen mahtui erikoin hyvä sunnuntaiaamiainen tuore vauva sylissä, vuoden mittainen kortisoonilla läträäminen, lääkäristä toiseen ravaaminen, puolen vuoden nälkä imetysdieetin muodossa, sekä lasten päiväkotiuran aloittaminen. Lapsen ruokavalio saatiin kasvatettua bataatista jo täysin normaaliksi leikki-ikäisen ruokavalioksi, ja se ihottumakin hoitui lopulta kuntoon tehokkaalla potattamisella.

PikkuSisko tunnetaan tuimista ilmeistään, palapelin kokoamistaidoistaan sekä mahtavasta keskittymiskyvystään. En tiedä mistä hän viimeisimmän on perinyt, ei ainakaan minulta. Mutta niin vaan hän onnistuu tunninkin keskittyen palapeliin, tai yhtä pitkän musiikkiesityksen seuraaminen onnistuu ilman ensimmäistäkään vastalausetta. Osaa hän kyllä onneksi ilmoittaa myös vastalauseensa. Pitkiä lauseita ymmärtävät muutkin kuin me vanhemmat, ja aina yhtä tehokas lattialle heittäytyminen toimii toki tilanteessa kuin tilanteessa.

Kakkuun mahtui hienosti siis kaksi kynttilää. Tai oikeastaan lapsen toiveiden mukaisesti kakku ei ollut ihan perinteinen kakku, mutta siitä lisää myöhemmin. Kaksivuotiaan kanssa on aika hauskaa!

 

IMG_9697

IMG_9694

Samankaltaiset artikkelit

Yksi kommentti

Vastaa käyttäjälle Laura Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *