- Veera Jussila

Mielen silitys

 

IMG_0050

 

Saimme eilen mieheni kanssa yllättävän treffihetken. Sijoitimme ylimääräisen yhteisen ajan tukemalla suomalaista elokuvateollisuutta, ja nautimme Mielensäpahoittajan hyvästä seurasta. En ole kyseistä kirjaa lukenut, mutta elokuva teki kyllä vaikutuksen.

Lopputekstejä lukiessa tajusin todellisuuden. Jos olisin tehnyt hieman eri valintoja kymmenisen vuotta sitten, voisi minunkin nimeni näkyä valkokankaalla kymmenien muiden nimien joukossa. Glamourin sijaan vietin perjantai-iltani onnellisesti silittäen. Suurin ikinä saamani perintö pääsi vihdoin oikeaan käyttöön, ja onneni on ollut niin huipussaan kun mitä materia nyt vaan voi tuoda.

 

IMG_0065

IMG_0117

Olen viime päivinä silittänyt lähes kaiken mitä lapset ja mies ovat minulle tuoneet. Kun puhun silittämisestä, puhun silittämisestä oikealla höyryhärvelillä. En olisi vuonna 1998 juuri hiukseni pois ajalleena teininä koskaan kuvitellut nauttivani tästä rakkaan sukulaiseni hehkuttamasta laitteesta. Nyt se on kuitenkin saanut minulta arvoisensa kodin. Laurastar on enemmän kuin silitysrauta, ja se on enemmän kuin perintöni. Se on alkusysäys opinnoilleni ja valitsemalleni käsityöalalle. Alalle, jonka työllisyys on ajettu alas maassamme.

En ole kuitenkaan pahoittanut mieltäni valinnoistani. Teen töitä omaa alaani sivuten, ja nautin tekemästä työstäni. Suosittelen käymään elokuvissa Mielensäpahoittajan kanssa, ja katsojalukujen mukaan moni on niin tehnytkin. Mitä sinä tykkäsit?

Jaa ohje tai teksti myös eteenpäin?

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on whatsapp
Veera

Veera

Kokoonparsija, muotoilija ja aina jotain puikoilla.

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!

Ilahdutan sinua käsityöohjeilla ja muilla vinkeillä suoraan sähköpostiisi noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Tehdään käsitöitä yhdessä!

Muita kiinnostavia ohjeita?

Joulukuun tunnelmia

      Syksyn ollessa vauhdikas monelta osin, on myös joulukuu jatkunut vauhdikkaissa merkeissä. Olemme ostaneet ensimmäisen oman joulukuusemme, unohtaneet

Apua lapsen kasvukipuihin

  Jonkin aikaa jo välityönäni pyörineet pinkit sukat saivat alkuinspiraationsa neuvolasta. Päivittelin ääneen lapsen öisiä kasvukipuja, ja juuri hetkeä aiemmin

Polkumekko ja leggingsejä

  Olen alkanut nauttimaan sarjatyöstä. Kun kerran aloitan leikkaamaan kankaita, leikkaan kunnon setit sitten samaan aikaan. Samoja materiaaleja, värejä ja