|

Kesähaalari

Huomasin helteiden vihdoin saapuneen, ja isompi lapsi kaipasi jotain todella viileää asustusta päivän sukulaiskierrosta varten. Olin käynyt pari viikkoa aiemmin tutkimassa Eurokankaan palalaareja, ja sieltä löytynyt ohut puuvilla/viskoosi löysi tiensä kangaskaappiini. Halusin pitkästä aikaa testata myös rypyttämistä kuminauhalangalla, jollainen rulla jostain syystä sattui löytymään lankalokerikostani.

IMG_5567

IMG_5562

IMG_5539

Reilun tunnin työn jälkeen lapsi oli saanut viileän kesähaalarin. Aika mainio, vaikka itse nyt sanonkin. Hinnaksi tuli noin 4€, ja kangasta jäi toiseen samalaiseen. Lapsi piti tätä ylpeänä koko päivän päällään, eikä hikoillut edes kuumottavan autoreissun päätteeksi.

Kaava on muokattu eräästä toisesta haalarista. Sen pohjana on kuitenkin haaremihousut, ja rypytys on myös pohkeiden kohdalla. Huolittelut tein ompelukoneen rullapäärmeellä,jotka nekin onnistuivat paremmin kuin muistikuvani antoivat odottaa. Tämä ompelus piristi kummasti, omalta mukavuusalueeltaan on välillä kiva poistua.

IMG_5551

IMG_5554

IMG_5547

Samankaltaiset artikkelit

4 Kommenttia

    1. Kiitos! Lapsi ei vaan yhtään suostunut olemaan kuvattavana, alkaa olla jo liian joka päiväistä ettei mikään sovi. Onneksi suostuu yhä pitämään äidin ompelemia, voisi kai pahimmillaan kehittää riidan niistäkin.

Vastaa käyttäjälle Mehukekkerit Veera Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *