Kuka vastaa vaatteistasi?

Tänään on uutisoitu Reiman (joka tekee myös Tuttaa) osallisuudesta halpatyövoiman käyttöön vaatteidensa tuotannossa. Uutinen ei ole kovin yllättävä, kun on seurannut vaateteollisuuden kehitystä jonkin aikaa. Tämän illan MOT ohjelma tulee siis näillä tiedoilla ruoskimaan Reimaa, vaikka todellisuudessa sen tulisi ruoskia vähän muitakin. Myös meitä kuluttajia.

Uutisoinneissa on kerrottu Reiman maksavan bangladeshiläiselle työntekijälle 60€ kuukaudessa, joka ei riitä perheen elämiseen mitenkään päin. Reima ei ole myöskään allekirjoittanut Accord-sopimusta, joka takaa tehdaiden tarkastamisen ja kunnostamisen yritysten voimin. Mutta uutisen mukaan tätä ei ole allekirjoittanut myöskään seitsemän muuta suomalaisyritystä jotka teettävät vaatteita Bangladeshissä. Vain ainoastaan Stockmann on sopimuksen allekirjoittanut. Keitä nämä muut ovat, jää uutisista nyt epäselväksi. Heti kättelyssä voi toki arvata vaikka S-ryhmän ja K-ketjun omat merkit?

Kuten sanoin, ei kaikesta voi syyttää silti Reimaa. Uutisiin on haluttu ilmiselvästi ottaa joku syyllinen, ja nyt se kohdistuu yhteen suomalaiseen yritykseen. Ihan yhtä hyvin voitaisiin mielestäni syyttää kuluttajia. Suomalainen vaateteollisuus on käytännössä ajettu alas, koska suomalainen kuluttaja haluaa halpoja hintoja, kertakäyttötuotteita ja uutuuksia harva se viikko. Yhtä paitaa ei voi kuvitella pidettävän lapsella yli vuotta, sillä siihenhän kyllästyy jo kuukaudessa. Tämä ajaa meidät suurempiin mallistoihin, suuriin tuotantoihin ja kangasjätteen kasvuun. Sekä toki myös työntekijöiden riistoon, kun vaatteiden hintaa ajetaan alemmas ja alemmas.

IMG_2008

IMG_2007

IMG_2006

Mikäli saamme lapset illalla ajoissa nukkumaan, aion minä katsoa dokumentin jo ihan silkasta mielenkiinnosta. Tuskin opin mitään uutta, oma kantani vaatteiden ompeluun tulee ehkä vain vahvistumaan. Kun ompelen vaatteet edes suurimmaksi osaksi itse, tulen aina tietämään ettei kukaan ole joutunut elämään köyhyysrajan alapuolella ihan vain minun lasteni vaatteiden takia. Pyhimys en toki ole itsekään, ja joitakin luurankoja (henkkamaukkavaatteita) löytyy jopa minun vaatekaapistani.

Vaikka en kuluta tällä hetkellä juurikaan valmisvaatemarkkinoilla, kulutan ja ostan toki paljon kankaita. Pyrin ostamaan ensisijaisesti luomua ja suomalaisilta pienyrityksiltä. Törmäsinkin nyt uuteen kampanjaan, jossa pyritään lisäämään kotimaisten tuotteiden arvostusta ja täten myös lisää työpaikkoja. Mainoksen mukaan jos jokainen ostaisi kuukaudessa 10€ enemmän kotimaisia tuotteita, saisimme luotua 10 000 uutta työpaikkaa. Suosittelen muistamaan tämän joka kerta ostosta miettiessäsi.

On muuten niin helppo teko, johon jokaisen pitäisi pystyä. Emme vie bangladeshiläisten työpaikkoja lisäämällä meidän työpaikkojamme, vaan lisäämme täten heidän omien kulttuuriensa säilymistä ilman länsimaisen teollisuuden ylivaltaa, luomalla samalla uusia työpaikkoja itsellemme ja omille lapsillemme. Suomalainen tuotehan voi tarkoittaa niin suomalaista kurkkua, kuin vaikka kotimaisen käsityöläisen valmistamaa vaatetta. Muutos lähtee meistä kuluttajista.

MOT tänään 14.4 Yle TV 1 20.00

Sinivalkoinen jalanjälki kampanja

(kuvat otettu Lapsimessuilta Kids Design Block osastolta, jossa esillä suomalaisia vastuullisia pienyrityksiä)

Samankaltaiset artikkelit

7 Kommenttia

  1. Asiaa!
    Osaatko sanoa kenen nuo ihanat vihreä-valkoraidalliset vaatteet ovat?

  2. Ne on höö’n vaatteita. Osti heiltä itse vauvan upean raidallisen pipon 🙂

    1. Kiitos Elina, ne on tosiaan Höön vaatteita. Tuo eräs raitamekko oli varsin kätevä, sellainen puoliympyrän mallinen ja laskeutui siten tosi nätisti.

      Ostin samaiselta kojulta Aarrekidin kangasta, joten sain muuten alennuskupongin Höölle. Sille ei ole tarvetta, joten laita vaikka sähköpostia niin voin lahjoittaa koodin sinulle Maarit 🙂

  3. Hyvin sanottu! Pitäisi itsekin tsempata paljon enemmän tietoisessa kuluttamisessa… kotimaisuus on kuitenkin useimmiten meillä plussaa 🙂

  4. Musta on turha väittää että suomalaiset lasten käyttövaatteet on paljon kalliimpia kun ulkomaalaise. Ihmiset maksaa Me&i , Polarn o. pyretin ym ruotsalaisista lasten vaatteista ihan yhtä paljon. Ja laatu on niissä nykyään paljon huonompi kuin vaikka Hööllä. Tää ei oo mainos vaan kokemuksessa havaittu.

    1. Tuo on ihan totta. Järkytyin eilen Marimekossa käydessäni, kuinka hinnat ovat pysyneet aivan yhtä korkeina, vaikka Made in Finland on muuttunut “Made in China”. Tämän myötä esim. raitapaidan laatu ei tosiaan tuntunut samalta kuin ennen, enkä ymmärrä miten raitapaidasta joka tehdään Kiinassa, voi kukaan pyytää 47€? Ei ymmärrä ei.

Vastaa käyttäjälle elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *