Kaarrokepaita lapselle ylhäältä alas, Nurin nurin-paita
Nurin nurin-lapsen villapaita neulotaan saumattomasti ylhäältä alas. Tähän villapaitaan saa neulottua myös pienet kerät jämälankoja. Kokeile ja ihastu!
Nurin nurin-lapsen villapaita neulotaan saumattomasti ylhäältä alas. Tähän villapaitaan saa neulottua myös pienet kerät jämälankoja. Kokeile ja ihastu!
Olen niitä jotka aloittavat neulomisen suuresta inspiraatiosta, mutta joille lopputulos tulee sivutuotteena. Tämä villapaita sai alkunsa noin vuosi sitten. Siitä piti tulla ensin neule minulle, sitten lapselle ja lopulta sekin meni uusiksi pari kertaa. Puolen vuoden päästä en olisikaan halunnut raidallista, mutta kyseiset värit oli myyty jo loppuun enkä saanut yhtä sävyä tarpeeksi lisää….
Hamstrasin alkukesästä kotimaista Tukuwoolia, kun omistaja ilmoitti päättävänsä lankojen teon. Eipä mennyt aikaakaan, kun Tukuwoolin toiminnan ja langat osti jyväskyläläinen Titityy, ja lankoja saa taas luojan kiitos uudelleen. Hyvin hamstratuista langoista oli siis tehtävä jotain, jotta kohta voisi hamstrata myös uusia Tukuwool värejä. Tukuwool on ohutta ja riittoisaa. Tein niistä jo viime syksynä…
Selasit loppuun!
Selasit loppuun!
Ostoskori on tyhjä.