pitkä iltapuku itse ommeltu

  • Puku Linnan juhliin

    Kangas saatu Voglian ylijäämäkankaista Olen syksyn ajan tehnyt projektia, joka tulee tänään nähtäväksi myös kaikille muille. Eli näin itsenäisyyspäivänä Linnan juhliin astelee myös uusi kansanedustaja Mirka Soinikoski, minun ompelemassani puvussa! Moni tekstiilialalla työskentelevä ja käsityöläinen nauttii toki Linnan juhlien puvuista. Ne on melkein vuoden kohokohta, mitä tulee iltapukuihin, muotiin ja jopa kierrätysmuotiin. Itse muistan jo…

  • Itse tehty pitkä juhlapuku

    Meille on tullut valtuutetun työni mukana myös uusi perinne itsenäisyyspäivän viettoon. Hämeenlinnassa itsenäisyyttä juhlistetaan jo päivää aiemmin, jolloin suuret juhlat järjestetään Vanajanlinnassa. Tänäkin vuonna sain siis kutsun juhliin, ja muiden kiireideni vuoksi päätin selvitä pukuongelmasta mahdollisimman helpolla ja kierrättämällä. Lähdin juhliin siis valtuutetun roolissa. Olikin vallan yllättävää, että päädyin keskustelemaan käsitöistä ja neulomisesta niin tuttujen…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!