ohje huivin neulomiseen

  • Tuubihuiviohjeita

    Yhteistyössä LuovaStore, langat saatu Tuubihuiveja on montaa erilaista mallia ja materiaalia. Niitä voi neuloa, ommella, saada markkinointilahjana ja vaikka virkatakin. Tuubihuivilla yleisesti ottaen tarkoitetaan putkilomaista huivia, jonka voi vetää suoraan kaulalle tai pitää samalla myös pipona. Lapset ovat jo pitkään toivoneet itselleen tuubihuiveja. He ovat kyllä pakon edessä oppineet solmimaan omat kaulahuivinsa, mutta varsinkin eskarilaisten…

  • Liukuraitahuivi merinovillasta

      Huomasin ommeltuja huiveja olevan jo kaapit lähes täynnä. Tässä kuussa näytänkin siis ennakkoarveluistani huolimatta keskittyvän neulottujen huivien saamiseen valmiiksi. Tätä edesauttaa pari seminaaria, joissa neuleet valmistuvat kuin itsestään. Edellisen vinoraitahuivin jälkeen jäin kiinni niihin vinoihin raitoihin. Kaivoin kaapista kaikki pienet ja vähän isommatkin merinovillat, ja aloin neuloa niistä huivia. Huivista piti tulla värikäs. Lopulta…

  • Neon vinoraitahuivi

    Oi ihana #huivihuhtikuu! Innostuin itse kaivamaan kaapista pitkään oikeaa sopivaa työtä odottaneet Sandnesgarnin Alpakka Silke langat. Niiden pehmeys on vertaa vailla, ja minun piti hetken miettiä mitäköhän olen pari vuotta sitten tästä väriyhdistelmästä oikein suunnitellut. No huiviksi nämä kelpaavat aina, ja varsinkin toki raidoitettuna. Olen neulonut paljon muuta kuin huiveja. Edesmennyt mummoni oli huivileidejä, ja…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!