Kuinka tehdä lankakakkura, eli vyyhti kauniiksi keräksi

Kuinka tehdä lankakakkura, eli vyyhti kauniiksi keräksi

Olen aiemminkin neuvonut vyydin purkamisessa ja kerinnässä. Nyt minulta on kuitenkin jo jonkin aikaa toivottu köyhän neulojan ohjetta lankakakkuihin. Eli miten saada siisti lankakerä ilman apuvälineitä? Aluksi suosittelen lukemaan sen aiemman postaukseni vyydin kerinnästä. Kun vyyhti on saatu avattua ja lanka on siististi rullattavissa kerälle, on aika tarkastella omia sormia. Kyllä, kauniin kerän saa kietaistua…

Vanhasta neuleesta kierrätetty lanka

Vanhasta neuleesta kierrätetty lanka

Tavallisesta sileästä langasta neulottu lanka on käyttökelpoinen usein todella pitkään. Varsinkin laadukas villa kestää myös purkamisen ja uudelleen neulomisen, kunhan vain tietää siihen helpot niksit. Suurin haaste on kiemurainen lanka, mutta onneksi siihenkin löytyy ratkaisu! Neuloin joku vuosi sitten lapselle pipon, joka on käynyt jo pieneksi. En ollut neulonut vuosiin palmikoita, ja kehittelin parin eri…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!