| |

Vegaaninen sienipasta

Ensimmäisten grillipäivien jälkeen jääkaappiin oli jäänyt yksittäisiä herkkusieniä. Kesken työpäivän tai sen jälkeen sitä kaipaa usein nopeaa ja herkullista helppoa arkiruokaa. Siispä kokkasin aivan todella herkullista herkkusieni pastaa kaapin antimista. Pasta on helppoa ja vegaanista, eli siis myös maidoton.

Tähän pastaan lisäsin vielä puolikkaan kesäkurpitsan, mutta pasta selviää hyvin ilman sitäkin. Toisaalta herkkusienien tilalle voi vaihtaa myös muita sieniä ja vaihtaa siten makua ja koostomusta. Tärkeintä on käyttää kuitenkin tuoreita sieniä, korkeintaan pakastettuja.

Ruohosipuli on poimittu kesän ensimmäisinä ruohosipuleina omalta kasvimaalta, ja en malta odottaa että satoa saa kohta taas lisää.

Vegaaninen herkkusienipasta (4 henk.)

  • noin 200 g tuoreita herkkusieniä
  • 2,5 dl kaurakermaa
  • 2-4 valkosipulia
  • 1 sipuli
  • nippu tuoretta ruohosipulia
  • suolaa
  • mustapippuria
  • öljyä paistamiseen
  • Täysjyväpenne tai muu pasta

Laita vesi kattilaan kiehumaan ja keitä pasta ohjeiden mukaan.

Sillä aikaa kun pasta kiehuu, pese ja viipaloi sienet. Murskaa valkosipulit ja pilko sipuli (ja kesäkurpitsa). Kuullota nämä kaikki kuumalla pannulla, kunnes varsinkin sienet saavat väriä molemmilta puolilta.

Lisää kaurakerma ja anna hetken kiehua. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää valmis pasta kastikkeen joukkoon ja sekoita. Pilko saksilla sekaan vielä tuore ruohosipuli. Nauti!

Similar Posts

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.