| | | | | |

Kierrätysnahkasta ommeltu iso laukku

 

Löysin joku aika sitten vaatekomeromme perukoilta muuttolaatikon. Kaksi vuotta muuton jälkeen on toki aina mielenkiintoista löytää laatikoita, joiden sisällöstä ei ole mitään muistikuvaa. Tämä laatikko sisälsikin juuri muistoja. Edesmenneen mummoni vanhoja vaatteita oli siis vielä tallessa, niitä joita ajattelin voivani hyödyntää joskus ompeluissani. Aikalailla laatikon päältä löytyikin iso nahkainen viitta, joka sopi mitä loistavimmin #asustelokuu teemaan.

Olen ollut kasvissyöjä jo yli 20 vuotta, joten olen ollut aina tietoinen myös käyttämistäni materiaaleista vaatteissa ja asusteissakin. Ekologisuuden kannalta kierrätysnahka on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin esim uusi polyesterikangas, varsinkin jos se käytetty nahka löytyy esim lähikirppikseltä tai jopa sukulaisilta. Siksi olin säästänyt myös mummoni vanhan nahkaviitan, tulevaa inspiraatiota varten.

Lähdin ompelemaan laukkua vähän kuin hetken huumassa. Halusin ommella isohkon laukun, jossa olisi pari taskua ja vetoketju. Hyödynsin viitassa olleet hienot napinläpitaskut laukun molemmille puolille, ja vuoriksi otin Eurokankaasta löytämääni kukkakangasta. Vetoketju löytyi anopin tuomista lahjuksista, eli kierrätysvetoketju sai nyt uuden työn.

Alla oleva kuva kertoo lähtötilanteen.

 

 

Itse nahkan ompelu on hyvin helppoa. Siihen sopii tavallinen ompelulanka, mutta myös vahvempi tikkauslanka. Ompelukoneen neula kannattaa vaihtaa vähintään 90-100 kokoon ja nuppineuloja ei kannata käyttää. Sen jälkeen ompelemaan vaan!

Tämän kassin valmiit mitat ovat leveys 45 cm ja korkeus 40 cm. Hihnat ovat 4 x 70 cm ja vetoketjuna on 40 cm vetoketju.  Tarkempia ompeluohjeita en omassa ompelun huumassa valitettavasti ehtinyt ottaa.

Kuten kaikessa kierrätysompelussa, niin tässäkin pyrin hyödyntämään mahdollisimman hyvin vanhoja saumoja ja muita ompeleita. Esim. hihnat ovat etuosan nappilistaa, ja taskut ovat siis toimivat vanhat taskut. Näin säästää itse energiaa ompelussa, ja voi hyödyntää taidokasta ompelutyötä kierrätettynä.

Kävin tämän laukun kera jo Helsingissäkin. Se on käytössä todella tilava, kestänee jonkin verran pientä sadetta ja hyvä arkilaukku. Sinne mahtuu pieni läppäri, kamerakin, vesipullo, pieni muistikirja ja kutimet. Ei ehkä kaikki yhtä aikaa, mutta aika paljon kuitenkin. Kunhan vaan jaksaa kantaa olalla. Aika täydellinen jokapaikan laukku siis!

 

 



Samankaltaiset artikkelit

19 Kommenttia

    1. Kyllä, tästä tulee mummo mieleen. Onneksi minulle jäi myös mummon vanhoja laukkuja ja koruja ihan sellaisenaan, ja osassa on vieläkin mummon tuoksu <3

  1. Tosi hieno! Ja upeesti oot jaksanut vuoritella ja tehdä taskujakin. Minä oon usein käyttänyt vuorina takin omaa vuoria. Kierrätysnahka on suosikkimatskuni. Kaikki takit käytetty viimeistä murua myöten. 😊

    1. Itseasiassa tuo vuoritus ja sen vetoketju vei suurimman osan ompeluajasta! Ja hyvä kun jaksoin, sillä se toi myös sen ilmeen mitä toivoinkin, sekä toki käytännöllisyyttä 😉

    1. oi kiitos Minna! Ja kyllä, tämä toivottavasti kerää vielä uusia muistoja myös omille lapsilleni 🙂

  2. Wau! Hieno ja käytännöllinen, ja kestää aikaa. Minullakin odottaa nahkatakki laukun tekoa. Oma vanha takkini on paksua ja jäykähköä nahkaa, joten olen empinyt sen työstämistä. Siinä on turkiskauluskin, joten siitäkin saisi jotain….Ehkä nyt uskallan 🙂

    1. Kyllä kannattaa Marjo uskaltaa! Nahka myös helposti pehmenee käytössä, ja toisaalta taas laukun onkin hyvä olla tukeva. Kyllä se onnistuu 🙂

  3. Tosi hieno laukku, tyylikkäät yksityiskohdat! Nahka on kyllä huippuhyvä materiaali. Minäkin olen ommellut laukkuja ja rukkasia vanhoista nahkatakeista. Ne kestävät hyvin käyttöä, vaikka materiaali olisi jo paljonkin käytettyä.

    1. Kyllä! Rukkasetkin on hyviä, samoin kuin tossut. Oikeastaan vanha nahkatakki on lähes kullanarvoista ompelumateriaalia 😉

  4. Upea laukku, ja vielä kierrätysmateriaalista! Tykkään kovasti, kuinka olet hyödyntänyt taskut sekä kukkakankaan ja musta nahan yhdistelmstä.
    Minullakin olisi jemmassa nahkatakki laukkua varten, mutta se on mieheni vanha ja hänellä vielä “surutyö” kesken. 😉 Ehkä hän vielä joku päivä siitä luopuu… Silloin nämä vinkit tulee käyttöön, kiitos! 🙂

    1. On totta, että suru työ on ensi tehtävä loppuun kunnolla, ennen kuin takin voi saksia uudeksi tuotteeksi. Minun surutyö kesti pitkään, nyt aika vain tuntui oikealta. Eli kyllä se siitä, anna aikaa! 🙂

  5. Tulipa siitä kaunis! Tuollainen viitta olisi mahtava löytää kirpparilta, monta ideaa olisi, mutta matsku puuttuu. Ihanasti kierrätetty!

  6. Sulla on kyllä aina niin loistavia nämä työt ja niin taidolla tehtyjä. Mutta mitä ihmettä tuollaisella nahkaviitalla on tehnyt!? Kuuma kesällä ja syksyllä hihaton vähän kylmä? 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *