| | | | | | |

Kauluspaita arkivaatteeksi (sis. alennuskoodi!)

Yhteistyössä Named

Luulin tietäväni jo tyylini ja kaikki siihen liittyvät printtitoiveenikin. Kun #paitamaaliskuu kuitenkin läheni, huomasin ostavani kukkakangasta kauluspaitaan. Kyllä, kukkakangasta kauluspaitaan. Kaikkea sitä vanhentuessaan huomaakin tekevänsä.

Olen ommellut kauluspaidan viimeksi yli kymmenen vuotta sitten. Näköjään itselleni luomat haasteet saavat minut toimimaan tapojeni vastaisesti, mutta onneksi tuo vauvankakankeltainen pohjaväri pysyy sentään vuodesta toiseen mukana. Ja kun kerran lähdin haastamaan itseäni, päätin tehdä sen siis kunnolla. Tarvittiin siis vain erittäin laadukas Namedin Stella raglanpaitakaava, se kukkakangas (Eurokankaasta suoraan pakalta) ja ohjeen mukaisesti ompelua. Minähän en normaalisti jaksa ohjeita juurikaan lukea, mutta tässä kultaakin arvokkaammat ja piirretyt ompeluvinkit tulivat todella tarpeeseen. Muuten olisin varmasti heittänyt kauluksen palat aika nopeasti roskiin.

 

 

 

 

Mallina tämä Namedin Stella naistenpaidan kaava on väljähkö. Valitsin taulukosta mittojeni mukaisesti yhden koon liian pienen kaavan, ja tämä istuu oikeastaan aika hyvin. Kädentiet on tarkoitettu väljiksi, ja valitsemani viskoosi sopii materiaalina yllättävän mainiosti. Hihat laskeutuvat sen ansiosta kepeästi, ja toisaalta taas jakku paidan päällä pystyy vielä hengittämäänkin. Vielä pienempi koko olisi taas ollut liian pieni kauluksesta ja lantion kohdalta. Paita kun onneksi ylttää kunnolla myös hieman lantiollekin.

Itse ompelu sujui oikeastaan lähes ongelmitta. Tarkastin tosiaan moneen kertaan ompelujärjestystä, erityisesti kauluksen ompeluohjetta, sekä myös hihojen mansetteja. Aloittelijalle erikoisempia tekniikoita tässä oli sen kauluksen lisäksi ehkä pussisaumat olalla ja paljon tarkkoja merkitsemisiä kaavoihin. Itse kaavoista taas tykkäsin siitä, että niissä oli saumanvarat jo valmiina, ja ompeluohjeissa todella hyvät piirroskuvat. Niiden avulla aloittelijakaan tuskin voi kovin pahasti tyriä.

Olin sommitellut kukkapaitaani pinkkejä nappeja, mutta vasta loppuvaiheessa huomasinkin kaavan suosittelevan painonappeja (niin hyvin tosiaan luen ohjeita!). Niitä onneksi löytyi laatikoista, ja puoliso pääsi vasaroimaan kaikki painonapit kohdilleen. Kerrankin sain olla stressaamatta napeista! Tämä paita taitaakin sopia siis niin hameen, housujen, jakun kanssa tai ilman. Töihin nyt ainakin, politiikkaankin ehkä vähän lisäväriä tuomaan? 😉

 

 

Ja kuten tiedätte, haasteita on aina hauskempi hutkia menemään yhdessä. Tästä syystä myös sinä saat kaikista Namedin paitakaavoista -15% alennuksen 1-7.3.2018 välisenä aikana koodilla PAITAMAALISKUU . Alennus koskee siis kaikkia tuotteita  “Shirts & Blouses” -kategoriassa, sekä tässä “Tops & T-shirts”-kategoriassa. Valitse itsellesi sopiva paitakaava tai vaikka viisi, oli se sitten kauluspaita, t-paita tai vaikka pakkasille tyylikäs collegepaita. Muista merkitä myös somessa tunnisteilla #paitamaaliskuu #namedclothing ja #mehukekkeritkässävuosi , jotta me muutkin saamme lisäinspiraatiota!

 

Vinkkinä vielä, että tässä Stella paitakaavassa tuli mukana myös mekon kaava. Siinäpä uutta puhdetta vielä #mekkotoukokuu haasteeseenkin! 😉

Yhteistyössä Named

 


Samankaltaiset artikkelit

4 Kommenttia

Vastaa käyttäjälle Veera Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *