| | | | |

Mehukekkerit ja Lifie

 

Tämä syksy on taas ollut muutosten aikaa. Sen lisäksi että muutimme konkreettisesti itse, myös Mehukekkerit on saanut ympärilleen uuden kodin. Osoite sinällään ei muutu, mutta ympäristö on silti vaihtunut. Joku teistä onkin saattanut huomata jo blogin yläpalkissa vilahtavan Lifie logon, ja ehkä miettinyt mitä se merkitsee. No sehän merkitsee yhtä isompaa Lifestyle-blogien yhteisöä, jossa saan ylpeänä olla mukana.

 

Olen alusta asti kuulunut Blogiringin yhteisöön. Edellisen blogini tiimoilta asti tämä yhteistyö sai jatkua ihan näihin päiviin saakka. Kun keväällä Blogirinki sulautui mukaan Indiedaysin isoa yhteisöä, osasin jäädä odottamaan myös muita muutoksia. Nyt ne muutokset on julkaistu myös teille, ja tuon yläosan Lifie-palkin myötä voitte löytää muita mielenkiintoisia blogeja.

 

 

Päätin jättää blogin yleisilmeestä tälläkin kertaa mainokset pois. Sisältöyhteistyötä teen samaan tapaan kuin ennenkin, eli vain ja ainostaan sellaisten yritysten ja tuotteiden kanssa joita voin itse suositella ja joita myös itse käytämme. Ihan kaikkeen en siis lähde edelleenkään mukaan. Teille muutos ei siis toivottavasti ole iso. Yläosion ja sivupalkin kautta pääsette lukemaan mielenkiintoisia blogeja, ja minä saan yhteisön tuen ja paremman teknisen avun.

 

Muutoksen myötä yhteen sulautui siis paljon Blogiringin perhe-bloggaajia sekä Indiedaysin lifestyle-blogeja. Tässä teille viisi Lifie-suosikkiani tai uutta löytöä näin sunnuntain ratoksi. Onko nämä jo tuttuja?

 

 

Eilen tein

 

Suuri suosikkini. Niin mahdottoman hyviä kuvia, rauhallista tunnelmaa ja silti loistavia käsitöitä moneen eri lajiin. On puutöitä, neulontaa, virkkausta ja ompelua, sekä kaikkea siltä väliltä. Myös aivan ihana Hanne blogin takana <3

 

Prinsessajuttu

 

Herkkiä käsitöitä, sisustusta ja ohjeita. Paljon ideoita ja ohjeitakin, ihania tunnelmallisia kuvia.

 

 

Punatukka ja kaksi karhua

 

Iloinen ompelublogi, jossa ommellaan sekä itselle että lapselle. Monipuolisia käsityöideoita ja vinkkejä koko perheelle.

 

 

Sweet Things

 

Käsitöitä, vauvaelämää, ompelua ja neulomista. Mukavaa yhdessäoloa ja kivoja kuvia. Tämä on itselle uusi, mutta mukava tuttavuus 🙂

 

 

DIY Stories

 

Paikka luovuudelle, itse tekemiselle ja mitä kaikkea voikaan tehdä itse.

 

 

Samankaltaiset artikkelit

2 Kommenttia

  1. Mielenkiintoisia lukuvinkkejä 🙂 Osa olikin jo tuttuja mutta osa oli myös uusia tuttavuuksia.

Vastaa käyttäjälle Piia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *