| | |

Polkumekko ja leggingsejä

IMG_1556

IMG_1554

IMG_1552

 

Olen alkanut nauttimaan sarjatyöstä. Kun kerran aloitan leikkaamaan kankaita, leikkaan kunnon setit sitten samaan aikaan. Samoja materiaaleja, värejä ja aina kankaat niin vain loppuun kuin mahdollista. Kun ompelee saman värisiä materiaaleja kerralla, ei tarvitse vaihtaa lankojakaan. Saa vaan surruutella, silittää ja surruuttaa vielä lisää. Lisätä ehkä tasku toiseen, rypytys seuraavaan. Antaa vain mennä ja muistaa yrittää syödä välissä. Kunnes huomaa ommelleensa aika monet leggarit.

 

Tarkoituksenani oli ommella synttäreitä juhlivalle sukulaistytölle pari leggingsit. Niitä tulikin siis hieman enemmän, ja niinpä annoimme lopulta lahjaksi mekon ja kolmet leggarit. Parit jäivät omalle lapselle ja nyt tiedän ommelleeni. Jotta pian viikonloppuna voin aloittaa taas uudelleen uudelle lapselle.

 

Leggarien kaavat NOSH ja kankaat ostettu myös NOSHIlta. Kuten jo aiemmin mainitsin, suosittelen mittaamaan kuminauhan ennen kiinnitystä, kaavassa annettu voi olla hieman iso. Minä myös taivuin ompelemaan lahkeet tasona ennen sisäsauman ompelua, näin niistä tulee huomattavasti siistimmät, eikä tarvitse ähertää korkeaa käännettä paininjalan alle. En myöskään ommellut erillistä vyötärökaitaletta, vaan lisään aina leikatessa yläosaan kuminauhan leveyden verran kääntövaraa, ja käännän vyötärön kuminauhan avulla. Muuten kaava on hyvä, varsinkin tässä 86/92 koossa. Omalle hoikalle lapselle 110/116 ei istu pyllystä, joten taidan tehdä hänelle vain pidennettyjä housuja pienemmän koon kaavalla jatkossakin.

 

IMG_1551

IMG_1528

IMG_1550

Samankaltaiset artikkelit

3 Kommenttia

    1. Valitettavasti samaa kaavaa ei taida enää löytyä saatavilta. Kyseessä oli NOSH kaava, aikana jolloin he myivät myös kankaita. Kankaiden myynti on lopetettu, ja näköjään samalla myös kaavojen tarjoaminen. Toki heidän asiakaspalvelustaan voisi myös kysyä 🙂

Vastaa käyttäjälle Atro Niiniluoto Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *