-Supersuositut käsityöohjeet

Vanhasta hupparista uusi

IMG_5052

IMG_5101

IMG_5105

IMG_5122

IMG_5098

Olen roikottanut maalista kärsinyttä ikivanhaa huppariani vaatekaapissa jo pitkään tietämättä mitä sillä oikein tekisi. PikkuSisko on alkanut kasvaa ulos vaatteistaan ja kaapissa oli hupparin mentävä aukko. Tuhosin siis vanhan oman maalaushupparini parempaan käyttöön.

 

Oman vaatteen muokkaus lapselle on äärimmäisen helppoa. Leikkaan aina alkuperäisen vaatteet kappaleet (hihat, etu- ja takakappaleet) ensin irti, asettelen kaavat niille sopiville paikoille ja leikkaan uudet palat ompelua varten. Pyrin säästämään ne mitä mahdollista, ja tässä tapauksessa säästin taskut ja alkuperäisen hupun. Huppua lyhensin hieman lapselle sopivammamaksi ja taskun tahran päälle ompelin vähän keltaista. Hihojen resorit olivat niin maalissa, että suosiolla vaihdoin ne uusiin. Vetoketjun säästin johonkin muuhun, sillä kaapista löytyi lapselle sopivampi keltainen ketju.

 

Lapsi tykästyi huppariin heti. Ensi näkemältä ei tietäisi kyseessä olevan sama tahrainen ja hieman reikäinen oma hupparini, mutta lapselle tämä toimii yhä mainiosti uusilla väreillä varustettuna. Keltainen on kevään piristys!

 

IMG_5093

IMG_5116

Jaa ohje tai teksti myös eteenpäin?

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on whatsapp

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!

Ilahdutan sinua käsityöohjeilla ja muilla vinkeillä suoraan sähköpostiisi noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Tehdään käsitöitä yhdessä!

Muita kiinnostavia ohjeita?

Kellohelman kaavoittaminen

  Minulta on pyydetty kesällä ompelemaan liehuvahelmaisia mekkoja. Olen aiemmin ommellut enemmänkin helmasta rypytettyjä versioita, joten lapsen toiveesta ajattelin helmaa

Helppo haamu naamiaispuku

      Lapset ilmoittivat päiväkodin naamiaisten lähestyvän. Uhkarohkeasti tiedustelin mitä pukuja on seuraavaksi ompelulistalla, ja hymy levisi huulilleni kun