-Supersuositut käsityöohjeet

Iso jämäkangasmatto

IMG_3089

IMG_3084

IMG_3069

 

Viikolla neljä on taas ommeltu ympyrää. Olen silpunnut vähän isompiakin tilkkuja, kironnut, tuhonnut kuusi ompelukoneen neulaa ja miettinyt mitä ihmettä olen tekemässä. Tiedän olevani hieman hullu, mutta tämä kyllä ylitti omatkin odotukseni.

Tein jämäkangasmattoja siis hieman lisää. Korjasin myös sitä aivan ensimmäistä, ja käytännössä elin illat kangassilppujen keskellä.

Lopulta matto päätyi lastenhuoneeseen. Keväistä tunnelmaa haettiin myös verhoja vaihtamalla, ja luovuttiinpa jopa lasten pöydästä ja tuoleistakin. Niillä ei juuri koskaan oleskeltu, ja nyt tilaa on huomattavasti enemmän itse leikkimiselle. Kiitos vaan Tori.fi, ja setti sai uuden kodin parissa tunnissa.

Hyvä puoli tässä matossa on se, että tätä voi aina jatkaa jos niin haluaa. Tälle voi tehdä lisää kavereita, ja tätä voi käyttää omissa pelissä tai leikeissä hyvin mukana. Tilkkulaatikko saatiin siis tyhjennettyä käytännössä kokonaan. Parhaita paloja säästin toki muihin ompeluksiin, mutta iso osa väärän kokoisista tilkuista löysi vihdoin paikkansa.

 

IMG_3063

IMG_3076

ps. kannattaa muuten pysyä linjoilla, sillä seuraan parin vko aikana käydään ompeluhuoneen roskiksen kimppuun 😉

Jaa ohje tai teksti myös eteenpäin?

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on whatsapp

4 thoughts on “Iso jämäkangasmatto”

  1. Ihanat matot. Itsellä tilkkuja ei juuri ole, mutta leikattuja matonkuteita sitäkin enemmän. Pitänee kokeillä tekniikkaa. Kiitos. Oletko hedelmäpusseja tehnyt itse?

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Mehukekkerit Veera Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!

Ilahdutan sinua käsityöohjeilla ja muilla vinkeillä suoraan sähköpostiisi noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Tehdään käsitöitä yhdessä!

Muita kiinnostavia ohjeita?

Mekon Paikkaaminen Kirjomalla

Mekon paikkaaminen kirjomalla

Ompelin joitain vuosia sitten kesämekon, joka on ollut käytössä siitä lähtien ympäri vuoden. Pikkuhiljaa kangas on hapertunut, ja pienetkin reiät

Barbien vaatteet tilkuista

  PikkuSisko on innostunut prinsessoista, nukeista, barbeista ja kaikesta siitä mistä IsoSisko ei ole aiemmin jaksanut edes välittää. Kirjastosta mukaan

Tilkkupeitto Kasvisto

Iso tilkkupeitto, Kasvisto-peitto

Ison tilkkupeiton voi ommella myös pikselimäisesti, kuten tämän Kasvisto-peiton. Ohje löytyy kokonaisuudessaan uusimmasta Taito-lehdestä.

Kissojen kestävä kiipeilypuu

  Sanotaan ettei köyhän ole varaa ostaa halpaa. Näin vanhemmiten olen oppinut kuinka vanha sanonta pitää enemmän kuin paikkansa, ja