|

Villahousujen aatelia

 

 

IMG_0652

IMG_0722

 

 

Yksi Kädentaidot-messujen parhaimmista löydöistä oli itselleni odottamaton taituri. Jostain hallista yhtäkkiä eteeni avartui kasa villahousuja ja patoja. Kuosit täydellisen yksinkertaisia, ja värit hieman retroa, mutta ei kuitenkaan liikaa. Lähempi tarkastelu osoitti hinnan olevan jopa hieman liian alhainen kaiken sen työn jälkeen.

JohannaK Design valmistaa tuotteiden kankaat itse villalangasta. Tuotteet myös ommellaan samassa paikassa, ja näin ollen villahousut ja paidat ovat oikeasti kotimaista käsityötä. Villa ei ole pehmeää merinovillaa, mutta ei se kuitenkaan ole liian kovaakaan. Pesuohjeiden mukaan loraus etikkaa pehmentää villaa mukavasti, eikä meillä lapsi edes maininnut koko asiasta.

Minä ostin yhdet housut. Kotona tajusin tyhmyyteni, olisihan toinenkin ansainnut samanlaiset. Nettisivujen ja tekemäni haastattelun perusteella paikanpäällä sain myös tiedon, että häneltä voisi tilata villakankaita ihan kankaanakin. Mahdottomat rajallisuudet siis näin ompelijan näkökulmasta, ja minä olen täysin myyty. Jos teillä on vielä villahousujen tai paidan mentävä aukko lapsen vaatekaapissa, näitä minä suosittelen enemmän kuin mitään muuta. Olen edelleen totaalisen ihmeissäni tästä hienosta merkistä!

 

IMG_0723

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *