Paidan tarina
Kaksi vuotta sitten ompelin esikoiselleni paidan. Minulle oli jäänyt ylimääräistä luonnonvalkoista bambujoustofroteeta vaippojen ompelusta, ja luomuista ruskeaa jerseytä muista mekoista. Tarvitsin lapselle helpon, nopean ja tavallisen paidan, joka menisi talvella vielä mekkojen alla.
Ompelin siis pitkät hihat ja kasvunvaraa. Pieni sydän toi mukavaa lisää peruspaitaan, ja lapsikin oli vaatteesta enemmän kuin innoissaan. Paita on nyt kulkenut lapsella vajaa kaksi vuotta. Se sai osakseen hieman tahroja, mutta se on kerännyt mukaansa myös paljon muistoja. Lapsi on kasvanut, paita on silti säilyttänyt muotonsa.
Nyt oli aika siirtää paita nuoremmalle. Ompelin pahimpien tahrojen päälle uusia sydämiä, ja vähän lisää väriä. Kääräisin hihat takaisin ylös ja kuvasin hieman harvahiuksisemman lapseni päällä. Pehmeä joustofrotee ei ole mennyt miksikään, ja on aika kerätä lisää uusia muistoja. Katsotaan uudelleen kahden vuoden päästä kenelle paita jatkaa seuraavaksi. Nyt jo se on maksanut hintansa takaisin jo moneen kertaan.
