Briossi-tuubihuivi, PDF-ohje
€4,00Briossi-, eli patenttineulehuivi neulotaan kahdella värillä, ja molemmista puolista tulee käyttökelpoiset. Huivi valmistuu parhaimmillaan yhdessä illassa, ja sen voi sävyttää pipoon sopivaksi.
Näytetään tulokset 31–45 / 55Suosituimmat ensin


Briossi-, eli patenttineulehuivi neulotaan kahdella värillä, ja molemmista puolista tulee käyttökelpoiset. Huivi valmistuu parhaimmillaan yhdessä illassa, ja sen voi sävyttää pipoon sopivaksi.


Ylhäältä alas neulottavat housut ovat perusohje neulottuihin housuihin. Näistä voi neuloa lämmittävät ja ihonmyötäiset villahousut, tai kesäiset pellavahousut leveillä lahkeilla. Ohjeesta löytyy monta eri lahjemallia, joista voi valita itselle sopivan. Housuihin neulottavan vyötärökaitaleen, ja niihin sujautettavan kuminauhan ansiosta housut pysyvät ylhäällä monessakin menossa. Voit neuloa housut yksivärisenä tai raidallisena, ihan kuinka omat langat riittävät.
Jos kaipaat videoita ohjeen tueksi, osta Liikkein-housut verkkokurssi, jonka mukana myös pdf-ohje.


Tervetuloa parsimaan ja paikkaamaan ohjevideoiden avulla! Kurssilla keskitytään erilaisiin tapoihin parsia ja paikata neuletuotteita, ovat ne sitten itse neulottuja tai valmisvaatteita. Opit paikkamaan ja parsimaan videoiden avulla, sekä kokeilemaan erilaisia tapoja parsia ja paikata omia neulottuja vaatteitasi.
Osallistu kurssin keskusteluun ja kuvien jakamiseen sosiaalisen median kanavilla #parsimisperjantai tunnisteella.
Tilaamalla kurssin saat uuden ohjeen sähköpostiisi, heti kun se julkistetaan. Näin saat siis säännöllisesti uutta tietoa ja vinkkejä parsimiseen ja paikkaamiseen. Kurssista on näkyvillä heti seuraavat ohjeet:
Lisäksi saat vinkkejä erilaisiin tarvikkeisiin, joilla pääset alkuun. Näitäkin päivitetään, kun uusia tarvikkeita tulee saataville. Kaikki kurssilaiset saavat sähköpostiinsa tiedon uusista ohjeista, kun sellainen julkaistaan. Uusia ohjeita on tulossa taas syksyllä 2023! Voit myös toivoa uusia ohjeita, ja uusia parsimisohjeita tehdään osin toiveiden mukaan.
Kurssi soveltuu kaikille parsimisesta ja paikkaamisesta kiinnostuneille. Kurssi suoritetaan video-ohjeiden avulla, ja sen voi suorittaa omaan tahtiin. Jotta saat heti tiedon kun uusi ohje julkaistaan, tarkasta että kirjoitat sähköpostiosoitteesi oikein kassalla.
Kurssille ei ole määritelty loppumisaikaa, eli kurssin videoihin voi palata myös myöhemmin.


Juurakko-paita on istuva peruspaita, joka neulotaan kätevästi ja saumattomasti ylhäältä alas. Paitaan neulotaan satulahihat, jotka istuvat olkapäille kauniisti käytössä. Paidan helmaa ja hihoja voi neuloa ohjetta pidemmäksi, ja paita on siksi loistava perusohje myös aloittelijalle.
Mallipaita on neulottu pellavan ja villan sekoitteesta maanläheisellä värillä. Paita neulotaan ylhäältä alas pyörönä, joten paitaan soveltuu moni muukin lanka. Pohdi haluatko kotimaista villaa, raitoja jämälankakorista, vai uutta suosikkilankaasi käsinvärjättynä. Tärkeää on muistaa tehdä mallitilkku, jotta saat selville toivotun neuletiheyden.
Verkkokurssilla saat ohjeet tekstin ja videoiden muodossa kaikkiin työvaiheisiin aloituksesta viimeistelyyn. Opit neulomaan satulahihan, lyhennettyjä kerroksia, luomaan silmukoita kainalon alle ja neulomaan paidan ylhäältä alas. Verkkokurssi sisältää myös tulostettavan pdf-ohjeen, eikä sitä tarvitse ostaa erikseen. Verkkokurssille ei ole päättymispäivää, joten voit palata ohjeisiin myöhemminkin. Verkkokurssi ei sisällä henkilökohtaista neuvontaa.


Opettele neulomaan ylhäältä alas neuletakki pyörönä verkkokurssin avulla! Verkkokurssilla opit videoiden avulla tekniikat, joilla saat neulottua Kanervikko-neuletakin, ja jatkossa muitakin ylhäältä alas neulottavia neuletakkeja. Opit neulomaan lyhennettyjä kerroksia, kirjoneuletta, luomaan silmukoita keskelle neuletta ja lopuksi leikkaamaan neuleen keskeltä auki.
Verkkokurssi sisältää myös ladattavan PDF-ohjeen, ja saat ladattua sen verkkokurssin osion kautta. Ostamalla verkkokurssin, luot samalla Käsityökekkerit-tilin. Tilisi kautta pääset verkkokurssille aina, kun itse haluat ja voit neuloa neuleen omassa aikataulussasi.
Ohje on tarkoitettu vain yksityiskäyttöön.


Siimeksessä-paita on lyhythihainen raglanpaita, joka on suunniteltu istuvaksi ja huolettomaksi kesäpaidaksi. Paidassa on v-pääntie, johon neulotaan lopuksi resori.
Paita on suunniteltu istuvaksi malliksi. Miehustaan voi neuloa ohjeen mukaiset rintamuotolaskokset, joihin löytyy monia eri vaihtoehtoja. Paita sopii parhaiten käytettäväksi hameiden tai korkeavyötäröisten housujen kanssa, ja helman pituutta voi hyvin säätää myös omaan makuun sopivaksi.
Mallipaitaan on valittu kierrätyskuiduista kehrätty Kremke Soul Wool Reborn Denim -lanka. Kierrätyskuitujen ansiosta paidan pinta on elävä.
Ohje on tarkoitettu vain yksityiskäyttöön.


Toistekin-paita on värikäs paita, joka neulotaan ylhäältä alas pyörönä kaarrokepaitana. Paita on monipuolinen kaarrokepaidan ohje, josta voi soveltaa joko pitkän ulkoiluun sopivan paidan, tai lyhyemmän paidan sisällä hameiden kanssa pidettäväksi.
Mallipaita on neulottu kierrätyskuiduista kehrätystä langasta, mutta paitaan voi valita myös karheaa ulkoiluun sopivaa villaa, tai pehmeää merinovillaa.


Ylhäältä alas neulottava raglanpaita on perusneule, joka sopii monelle langalle ja vartalolle! Neulo se itselle, lapselle tai ystävälle. Ohjetta on helppo muokata vartalon mukaan, ja helmasta voi tehdä pidemmän kuin ohjeessa.
Paita neulotaan ylhäältä alas pyörönä, ja se valmistuu paksulla langalla yllättävän nopeasti.
Verkkokurssi sopii hyvin aloittelijoille, ja heille jotka oppivat paremmin videoista tai kuvista. Verkkokurssi sisältää video-ohjeet jokaiseen työvaiheeseen, ja ohjeisiin voi palata aina omaan tahtiin.


Lapsen peruspaita on suunniteltu arkipaidaksi. Sen neulomiseen voi käyttää jämälankoja, puretun vanhan villapaidan tai vaikka yhdistää niitä molempia.
Valitse paitaan lanka, ja neulo mallitilkku tiheyden varmistamiseksi. Paidan ohjeeseen löytyy kolme eri tiheyttä, joten valitse paidan ohje saamasi tiheyden mukaan. Tällöin myös puikkokoko voi vaihdella.
Voit neuloa paidan yksivärisenä tai raidoitettuna. Paita neulotaan ylhäältä alas, joten se on sovellettavissa myös helman ja hihojen pituuksien osalta. Voit siis myös neuloa niin pitkän paidan, kuin mihin lanka riittää, tai millaisen lapsi haluaa.
Verkkokurssilla saat ohjeet tekstin ja videoiden muodossa kaikkiin työvaiheisiin aloituksesta viimeistelyyn. Opit suunnittelemaan paidan raidoitusta, valitsemaan lankoja mallitilkun avulla, neulomaan lyhennettyjä kerroksia, luomaan silmukoita kainalon alle ja neulomaan paidan ylhäältä alas. Saat myös ohjeet paidan viimeistelyyn, huoltamiseen ja parsimiseen. Verkkokurssi sisältää myös tulostettavat pdf-ohjeet. Verkkokurssille ei ole päättymispäivää, joten voit palata ohjeisiin myöhemminkin. Verkkokurssi ei sisällä henkilökohtaista neuvontaa.


Kesän ensimmäisten ja aina vaan ylös nousevien kukkien ilo on toki pienet ja isommatkin orvokit. Tämä paita sai inspiraationsa pihaamme yllättäen nousseesta orvokkipellosta, jota emme olleet edes tienneet istuttavamme.
Paita neulotaan pehmeästä villan ja puuvillan sekoistuksesta, joten se sopii mainiosti myös kesäpäivien iloksi. Sandnes Garnin Duon värivalikoima antaa paljon mahdollisuuksia, ja värejä voi vaihdella oman maun mukaiseksi. Voit siis neuloa juuri sen värisen orvokkipellon, kuin itse suunnittelet!
Paita neulotaan ylhäältä alas pyörönä. Paidan helma on viimeistelty siten, että se tuo vyötärön ja hameet hyvin esiin, ja helma jää siis normaalia paitaa lyhyemmäksi. Kuvio jatkuu hihoissa ja tuo ilmettä siten koko paitaan. Nauti orvokeista siis nyt myös paidassa!


Aallokoilla-paita neulotaan pehmeästä kotimaisesta villasta, tai muusta löyhäkierteisestä langasta. Paidan voi pitsiosat voi neuloa mallipaidan mukaisesti eri värillä, tai nauttia paidan lämmöstä yksivärisenä.
Raglanpaita neulotaan pyörönä ylhäältä alas. Siihen tehdään pääntielle lyhennettyjä kerroksia, ja vartaloon neulotaan hieman kavennuksia ennen vyötärön pitsiosuutta. Paidasta on tarkoitettu aika istuva, ja se sopii käytettäväksi moneen.
Ohje on tarkoitettu vain yksityiskäyttöön.


Ystävänauha paita on kahdella värillä neulottava kaarrokepaita, joka neulotaan ylhäältä alas pyörönä. Sen idea lähti itse kudotuista ystävänauhoista. Tämä paita on siis joko lahja itselle tai ystävälle, ja sen väreiksi voi valita omia ja ystävän suosikkivärejä.
Mallipaita on neulottu kotimaisesta Tukuwool fingering-villasta, joka lämmittää niin ulkona kuin sisälläkin.


Tervetuloa suunnittelemaan oma kaarrokeneule ylhäältä alas! Kurssilla voit suunnitella kaarrokepaidan itse valitsemillasi langalla ja neuletiheydellä.
Verkkokurssilla saat
Kurssin avulla voit suunnitella oman kaarrokeneuleen. Kurssi on tarkoitettu neulomisen perustiedot omaaville, ja neulesuunnittelun perusteet tunteville. Excelin perustiedot ovat eduksi, mutta laskelmat voi tehdä myös käsin.
Kurssi on järjestetty etätapaamisina, jonka jälkeen luento-osuudet on nauhoitettu. Yhteistä keskusteluosuutta ei ole tallennettu. Kurssi sisältää 5 x noin 45 min videota, excel-taulukkopohjan, linkkejä ja ohjeita kaarrokeneuleen suunnitteluun. Kurssi ei sisällä yksilöohjausta.


Tuntureilla-sukat sopivat niin arkeen kuin rentouttavaan viikonloppuunkin. Niissä aamukahvi tai -tee maistuu makoisalta, kun jalkoja lämmittää rouhea villa. Näissä sukissa on käytetty Vuonueen muovitonta sukkalankaa, mutta sukat onnistuvat hyvin myös muistakin langoista, esim Novitan Nallesta.
Sukat neulotaan siis kotimaisesta villasta, ja ne aloitetaan neulomaan varpaasta varteen. Jalan osuuden jälkeen neulotaankin suoraan kantapää, ja vasta sen jälkeen varsi. Koko matkan etupuolella kulkee viehättelevä ja maastoileva kuvio, joka syntyy oikeiden ja nurjien silmukoiden yhtenäisestä leikistä.
Viimeisenä neulottavan varren pohkeissa on myös huomioitu levennyksiä, jotta sukka ei kiristä ja pysyy silti jalassa


Palko-paita on kaarrokepaita, joka neulotaan ylhäältä alas pyörönä. Paidan ohje on kirjoitettu kahdelle eri vartalovaihtoehdolle, eli voit itse valita neulotko paidan ulkoilukäyttöön suoralla vartalolla, vai pidettäväksi esimerkiksi mekkojen kanssa. Tällöin vyötärölle neulotaan kavennuksia.
Paidassa on näyttävä kaarroke, joka neulotaan kirjoneuleena kolmella eri värillä. Kuvioita neulotaan paidan hihoihin ja helmaan. Tämä ohje ei sisällä video-ohjeita, vaan ne löytyy Palko-paidan verkkokurssilta.
Ostoskori on tyhjä.