Uudet Kujeet

Uudet Kujeet

    Ennen joulua listasin kotimaisia kenkien valmistajia, ja siinä samassa päätin ostaa itselleni uudet hieman siistimmät talvikengät. Haaveilin Kujeiden kierrätyssaappaista, mutta kun pääsin ostopäätökseen asti, oli niistä oma koko päässyt jo loppumaan. Lopulta päädyin kuitenkin nahkasaappaisiin, ja nämä on ommeltu pienessä perheyrityksessä Espanjassa.   Nahkakenkien huolto takaa aina kengälle pitkän käyttöiän. Rasvaus ennen käyttöönottoa,…

Kotimaiset värikkäät villavaatteet

Kotimaiset värikkäät villavaatteet

  Käsityötaitojen omaaminen ei tarkoita sitä, ettenkö ostaisi myös muiden käsityötä. Vuosi sitten törmäsin ensimmäisen kerran värikkäästi toteuttuihin laadukkaisiin villatuotteisiin, jotka on tehty käsityönä Suomessa. En voinut olla vastustamatta näitä rohkeita ja paksuja villavaatteita lapsille, vaikka toki olisin voinut ostaa vielä hienompaa merinovillaneulosta ja ommella ne itse. Joskus on kuitenkin helpompaa ja mukavampaa tukea käsityöyrittäjyyttä….

Kotimaiset kengät

Kotimaiset kengät

Olen jo jonkin aikaa etsinyt itselleni kotimaisia kenkiä. Arvostan kotimaista työtä ja suunnittelua, joten aina säännöllisin väliajoin olen yrittänyt googlailla ja etsiä tietoa kotimaisista kengistä. Listaus suomalaisista kenkien valmistajista Sattumalta löysinkin jokunen viikko sitten sivun, jolle on koottu kotimaisia kenkiä valmistavia yrityksiä. Tältä sivustolta ei kuitenkaan löydy niitä ihan pienimpiä yrittäjiä, joten kokosin teille listaa…

Suomalaisen työn perässä

Suomalaisen työn perässä

Viime aikoina on keskusteltu paljon kotimaisesta työstä. Kuinka pakolaiset tulevat ja varastavat työpaikkamme, kuinka hallitus riistää sunnuntaityöstä ja vähän muustakin, kuinka kotimainen yritys ei ole enää kotimainen ja kuinka yt-neuvotteluista uutisoidaan yhä lähes päivittäin.   Voimme toki syyttää maailman taloudellista tilaa, kehnoa hallitusta tai huonoja pomoja. Voimme syyttää niitä maahanmuuttajia ja velloa omassa negatiivisuudessa päivästä…

Vaatteen korjaus, vetoketjun uusiminen

Vaatteen korjaus, vetoketjun uusiminen

  Tällä viikolla viikon kierrätysvinkkinä on korjausompelut. Milloin olet viimeksi korjannut vaatteen, jotta se pääsisi taas uudellee käyttöön? Oletko ommellut napin, vaihtanut vetoketjun tai paikannut housut? Jos et, niin suosittelen seuraavalla kerralla edes kokeilemaan.   Tällä viikolla Ylen uutisessakin on keskusteltu vaatteiden kestävyydestä. On hienoa että asioita nostetaan aina säännöllisesti pinnalle ja kerrotaan nykymuodin huonoista…

Pure Waste ja Seppälä

Pure Waste ja Seppälä

  Vaatekaappini tärkein aihe lienee ekologisuus ja eettisyys. Kun vaatteet ompelee itse luomukankaista tai kierrättäen, tietää tarkalleen mitä päällensä pukee joka päivä. En ole kaivannut vaatekauppoja muutoin kuin juoksuvaatteiden osalta, ja niistä jokaisesta tunnen painavaa omatuntoa ja mietin voisinko ommella sellaisia itsekin.   Erittäin pitkästä aikaa kävimme lasten kanssa kuitenkin tavallisessa vaatekaupassa. Huomasin että lapseni…

Farkkushortsit

Farkkushortsit

Kirpputorit pursuavat farkkuja. Niiden arvo on lähes nollissa, sillä tarjontaa on paljon ja ihmiset tuntuvat ostavan uusia heti kun jonnekin tulee reikä. Ja niitähän tulee, kun muotina on myydä valmiiksi kulutettuja malleja. Peräti jopa reikäisiä housuja. Eniten ihmettelin tämän kevään uutta muotia, reikäisiä farkkushortseja suoraan kaupan hyllystä. Ymmärtäisin jos myytäisiin kierrätysfarkkuja, mutta valitettavasti ne taitavat…

Hyvän mielen vaatekaappi

Hyvän mielen vaatekaappi

Kävin viime viikolla Marttojen järjestämässä Garderobi-koulutuksessa, ja sieltä inspiroituneena lukaisin flunssan kourissa vihdoin pari viikkoa pöydällä odottaneen Rinna Saramäen “Hyvän mielen vaatekaappi”-kirjan. Vaikka kuumetta oli jo jonkun verran mittarissa, oli minun silti eilen tartuttava toimeen ennen kuin pääsin edes kirjan loppuun. Luulin olevani keskivertoa tiedostavampi vaatekaapin omistaja. Luulin että siivoan kaapin säännöllisesti, sillä enhän ole…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!