-Supersuositut käsityöohjeet

Itse tehty joulusuklaa, jouluinen rocky road

 

Joulussa parasta on toki yhdessä oleminen, ja suklaa. Minä syön naamani lähes joka joulu finneille, ja itse tehty joulusuklaa kruunaa hyvän ruokapäivän. Sen lisäksi että se on niin vallan mainiota, sitä on myös helppo tehdä. Täytteitä voi itse vaihtaa oman mielensä ja makunsa mukaiseksi, ja valita esim maidottoman tai vaaleamman suklaan tilalle.

Jouluinen suklaa valmistuu myös nopeasti. Sen kinkkisin osuus on suklaan sulattaminen, mutta siinäkin kannattaa muistaa vain pari hyvää neuvoa. Eli älä sulata mikrossa liian kovalla lämmöllä, tai vesihauteessa yritä pitää vesi pois itse suklaasta. Sen jälkeen kaikki sujuu mallikkaasti.

 

Samalla osallistun tällä ohjeella Käsityöblogien joulukalenteriin. Kaikki postaukset kannattaa käydä lukemassa Käsityöblogien fb-ryhmästä, ja eilen meitä ilahdutti Kototekoja-blogi, huomenna luvassa on Villananna. Ihanaa joulua!

 

 

Joulusuklaa, jouluinen rocky road ohje

2 levyä tummaa suklaata (yht noin 400 g)

noin 2 dl murskattuja pipareita

noin 1,5 dl pieniä vaahtokarkkeja

noin 2 dl suolapähkinöitä

 

Sulata suklaa kulhossa joko vesihauteessa, tai pienellä teholla mikrossa. Sulata ensin vain yksi levy, tai jaa sulatetut suklaat kahteen saman kokoiseen erään. Vuoraa pieni uunivuoka tai tarjotin (noin 30 x 30 cm) leivinpaperilla, ja levitä siihen puolet sulatetusta suklaasta (yksi levyllinen).

Ripottele päälle tasaisesti murskatut piparit, vaahtokarkit ja pähkinät. Levitä päälle vielä loput sulatetusta suklaasta. Anna jäähtyä jääkaapissa vähintään pari tuntia. Leikkaa sopiviksi palasiksi tarjolle, ja nauti glögin tai muun kuuman juoman kera.

 

2 thoughts on “Itse tehty joulusuklaa, jouluinen rocky road”

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!

Ilahdutan sinua käsityöohjeilla ja muilla vinkeillä suoraan sähköpostiisi noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Tehdään käsitöitä yhdessä!

Muita kiinnostavia ohjeita?

Vegaaninen sienipasta

Ensimmäisten grillipäivien jälkeen jääkaappiin oli jäänyt yksittäisiä herkkusieniä. Kesken työpäivän tai sen jälkeen sitä kaipaa usein nopeaa ja herkullista helppoa

Joulukuun tunnelmia

      Syksyn ollessa vauhdikas monelta osin, on myös joulukuu jatkunut vauhdikkaissa merkeissä. Olemme ostaneet ensimmäisen oman joulukuusemme, unohtaneet

Helppo ja nopea pastavuoka

  Arkiset ruuat ovat niitä, jotka pitää saada tehtyä nopeasti, joista riittää seuraavan päivän lounaaksi ja jotka maistuvat myös lapsille