|

Grillatut herkkusienet

IMG_5589

IMG_5586

 

Monet lihansyöjät tuntuvat käärivän herkkusienet lähes aina pekoniin. Minä olen jotenkin saanut kuitenkin miehenikin jättämään pekonit kauppalistoilta pois, ja meillä sienet syödään ihan sieninä. Ehkä vain juustolla kuorutettuna.

 

Viime kesän grillisuosikkini oli ehdottomasti soijassa uitettu kukkakaali, ja toissakesän suosikiksi taas nousi munakoisot. Nyt tänä kesänä uskoisin että teemme ehkä enemmän kasvishampurilaisia tai hodareita, mutta toki mennään näillä vanhoillakin. Tällä kertaa vaihdoimme normaalin pippurijuuston fetaan, ja sienistä tuli heti ihan uuden makuisia. Fetan tilalle toimii siis myös esim. pippurijuusto, tai homejuusto.

 

 

Grillatut herkkusienet:

1 paketti fetaa tai muuta suosikkijuustoa

2 kesäsipulia

isoja grilliherkkusieniä

pippuria

ruohosipulia

Leikkaa herkkusienien jalat pois, ja pilko ne pieniksi sipulien kera. Pilko myös fetat, ja sekoita kaikki sekaisin. Lisää myös hieman pippuria ja ruohosipulia. Täytä herkkusienet täytteellä, ja grillaa grillissä noin 10 minuuttia.

Täytettä saattaa tulla enemmän kuin mitä herkkusieniin mahtuu. Lopun täytteen voi käyttää täyttämällä esim. paprikoita tai kesäkurpitsoja, ja paistamalla ne myös grillissä. Nauti esim. uusien perunoiden kera!

 

IMG_5592

IMG_5605

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *