Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Omppukausi

14.8.2014

IMG_7260

 

Haaveilin kerrostaloissa asuessani pitkään omasta omenapuusta. Nyt kun saan tänä kesänä taas jättimäisen sadon sekä oman että taloyhtiön puista, ei minua edelleenkään kaduta. On luvassa sosetta, piirakkaa ja hyvettä. Ehkä opettelen tekemään hilloa, ja googlaan mihin ne loput voi viedä mehustettaviksi.

Nyt on omenoita. On kuulasta, punaista ja hieman kitkerää. Yksi on hyvän kiinteä naposteluun, viereinen hieman parempi soseeseen. Jaksaisinkohan vielä kuivattaa?

Ja toki mietin aina myös niitä, joilla ei sitä omaa omenapuuta ole. Heille vien laatikon tien varteen, jota täytän kun meiltä loppuu ideat ja aika kesken. Omenoita meille, omenoita myös teille!

Haluatko jakaa tekstin vielä kaverille?
2 kommenttia
    1. Meillä on niin pienet omenapuut, etteivät vielä tuota satoa. Onnea on tuttavien puut, josta saa kerätä vaikka kaikki omenat talteen.
      Ja joululahja vinkki: Itse tehty omenahillo!!! Meillä oli ihan hitti, kaikki tutut sai ja lisääkin vietiin sitten, kun se hillo oli kuulemma niin hyvää ja helppoa on sen tekeminenkin.

      1. Itse hieman karsastan sitä hilloon tulevan sokerin määrää, joten sen takia kaikki omaan käyttöön tulevat on aina vaan soseutettu ilman suurta määrää sokeria. Mutta tuliaisisiksi voisikin tehdä 🙂

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.