• liikkein villahousut neuleohje monikäyttöinen ohjeliikkein villahousut neuleohje vyötärökaitale

    Liikkein-villahousut verkkokurssi

    16,90

    Oletko aina halunnut neuloa housut, mutta kaipaat siihen apua? Verkkokurssi sisältää ladattavan pdf-ohjeen, sekä videot eri työvaiheista. Videoiden avulla opit neulomaan esimerkiksi kaksi lahjetta yhtä aikaa.

    Ylhäältä alas neulottavat villahousut lämmittävät talven viimassa ja tuiskussa. Housuihin neulottavan vyötärökaitaleen, ja niihin sujautettavan kuminauhan ansiosta housut pysyvät ylhäällä monessakin menossa. Voit neuloa housut yksivärisenä tai raidallisena, ihan kuinka omat langat riittävät.

    Osallistu somessa #liikkeinhousut -tunnuksella. Täältä voi ostaa pelkän housujen pdf-ohjeen.

  • Ylhäältä Alas Paita Nurin Nurin Lapselle Pdf OhjeNurin Nurin Lapselle Paita Kaarrokepaita Ohje

    Raglanpaita lapselle Nurin nurin-paita, PDF ohje

    6,50

    Lämmin ja kaunis kaarrokepaita on loistava peruspaita lapsen vaatekaappiin. Paita neulotaan ylhäältä alas pyörönä oikein, ja raidoitus pääsee kunnolla oikeuksiinsa kun paitaa pidetään nurin päin. Ohje soveltuu kuitenkin hyvin myös peruspaitaan ilman raitoja, joten siksi tämä on loistava ohje muokattavaksi moniin eri tarpeisiin.

    Lapsen Nurin nurin-paitaan sopii hyvin merinovilla ja muut pehmeät yhdistelmät. Tähän paitaan käytettiin Sandnes Garnin Merino Ull-lankaa, johon löytyi myös muista neuleista jääneitä jämälankoja tuomaan piristystä. Lankoja valitessasi tarkastathan lankojen vahvuudet ja pesukäyttäytymisen, jotta paita pysyy hyvänä ja käyttökelpoisena mahdollisimman pitkään.

    Vaikka paita on nimeltään Nurin nurin, neulotaan se siis lähes täysin vain oikeilla silmukoilla. Hihoihin neulotaan myös nurjia silmukoita, jotka jätttävät oikealle puolelle kauniin muodon sivusaumaan. Pienissä kooissa eteen neulotaan halkio, jotta paita on helpompi pukea.

    Testaa eri värejä ja yhdistelmiä, sekä käytä tähän paitaan paljon jämälankoja!

  • jämälankakekkerit kirjajämälankakekkerit kirja

    Jämälankakekkerit-kirja

    22,00

    Uuden neuletyön langat löytyvät jo kaapistasi.

    Väriä puikoille – Jämälankakekkerit pelastaa pienimmätkin lankakerät käyttöön.

    Jämälankakekkerit on värikäs kokonaisuus neuleita ja asusteita. Selkeät ohjeet ja laaja kokoskaala innostavat neulomaan kestävästi ja ajattomasti arkikäyttöön.

    Kirja sisältää  ohjeita jämälangoille

    • Aloittelijoillekin sopivia ohjeita asusteisiin
    • Monille eri langanvahvuuksille suunniteltuja paitojen ja neuletakin ohjeita
    • Ohjeita sukkiin
    • Vinkit korjaamiseen ja paikkaamiseen jämälangoilla
    • Kuinka valita ja yhdistää värejä
    • Neuleohjeiden muokkaaminen omalle käsialalle ja vartalolle
    • Mallit näkyvissä Ravelryssa

    Opit myös korjaamaan ja paikkaamaan neuleita jämälankoja hyödyntäen. Kaiva esiin ylijäämälangat, pura käyttämätön neule, ja luo jämälangoista uutta.

    Kirja lähetetään kirjailijan signeeraamana, signeerauksella “Värikkäitä jämälankahetkiä!”. Mikäli haluat kirjaan omistuskirjoituksen nimelläsi tai muulla nimellä, kirjoita se tilauksen lisätietokenttään.

  • juurakko paita peruspaita ylhäältä alasjuurakko paita linnea dk ohje

    Paidan neuleohje Juurakko-paita, pdf-ohje

    7,50

    Juurakko-paita on ylhäältä alas neulottava peruspaita. Sitä voi soveltaa moneen, ja siitä voi tehdä raidallisen, ohjetta pidemmän tai lisätä helmaan pienen kuvion. Juurakko-paidassa on satulahihat, minkä johdosta se istuu kauniisti hartioille.

    Pienen kauluksen lisäksi paitaan neulotaan olkapäille hyvin istuvat hihat, eikä jälkikäteen ommeltavia saumoja tarvita. Kaikki neulotaan suoraan pyörönä, ja paitaa voi sovittaa hyvin monessa välissä. Helma asettuu ja kapenee vyötärölle. Näin paita sopii erityisen hyvin mekkojen, hameiden ja vyötärölle istuvien housujen kanssa.

    Tulostettava ohje sisältää kirjoitetut ohjeet jokaiseen työvaiheeseen. Video-ohjeet löytyvät vain Käsityökekkerit verkkokurssilta.

  • Pehmeät Ja Helpot Villahousut Lapselle Villahousut Moneen Menoon Lapselle Ohje

    Lapsen villahousut neuleohje Kukkulalla-housut, PDF-ohje

    6,50

    Helpot, pehmeät ja monikäyttöiset villahousut laajalla kokomitoituksella. Neulo villahousut lapsen suosikkiväristä ja pue housut joko ulkovaatteiden alle tai käytä sellaisenaan esim kauppareissulla. Nämä villahousut ovat myös mitä parhain lahja lapselle tai vauvalle!

    Kukkulallla-villahousut neulotaan ylhäältä alas. Voit valita neulotko lahkeet yhtä aikaa vain erikseen. Lahjetta koristaa pieni kuvio, josta resori jatkuu napakkana lahkeen loppuun asti.

  • Ylhäältä Alas Kaarrokeneule Pajunkissoilla PaitaPajunkissoilla Paidan Helma

    Kaarrokepaita neuleohje Pajunkissoilla-paita, PDF ohje

    6,50

    Pajunkissoilla-paita on napakka ja istuva neule, jonka helmaa ja hihoja koristavat simppeli pitsikuvio. Kuvio luo paitaan juhlamaista tunnelmaa, ja paita soveltuukin erinomaisesti käytettäväksi niin hameiden kuin mekkojenkin kanssa, sillä lyhyehkö helma korostaa vyötäröä ja jättää tilaa mekon helmalle.

    Pajunkissoilla paita neulotaan ylhäältä alas kaarrokepaitana. Lankana on käytetty Onionin nokkoslankaa, mutta ohje sisältää paljon muitakin vaihtoehtoisia lankoja. Pitsikuviosta muodostuvat keväiset pajunkissamaiset oksat, jotka jatkuvat myös helman ja hihojen resoreissa.

     

  • Lapaset Pdf Ohje

    Ensilumi-lapaset, PDF-ohje

    4,00

    Ensilumi-peruslapaset on ranteesta kärkeen neulottavat lapaset, jotka soveltuvat monelle eri langalle. Ohje on kirjoitettu kahdelle ohuelle langalle neulottavaksi, mutta sitä voi soveltaa myös yhdelle paksummalle langalle. Hyvät peruslapaset on tarpeelliset syksystä kevääseen. Tällä ohjeessa neulot lapaset niin lapselle kuin aikuisellekin. Helppo sivuun tuleva peukalokiila takaa lapasen istuvuuden.

  • Huoleton Neuletakki OhjeYlhäältä Alas Huoleton Neuletakki Lapselle Ohje

    Huoleton-neuletakki lapselle, PDF ohje

    6,50

    Lämmin ja monikäyttöinen kaarroketakkion loistava neuletakki lapsen vaatekaappiin. Valitse lapsen suosikkiväri, ja neulo todella monikäyttöinen neuletakki sekä juhlaan että arkeen. Tämä sopii niin mekkojen, kauluspaitojen kuin arkivaatteidenkin kanssa käytettäväksi.

    Huoleton neuletakki neulotaan oikeiden ja nurjien silmukoiden leikkisällä raidoituksella, ja hihoja lukuunottamatta neuletakki neulotaan tasona ylhäältä alas. Pääntielle neulotaan lyhennettyjä silmukoita takaamaan neuletakin istuvuutta, ja voit itse päättää napitetaanko neuletakki kokonaan vai vain ylimmät silmukat.

  • karamelli paita raglanpaita ohjeetkaramelli paita raglanpaita

    Raglanpaita neuleohje Karamelli-paita, pdf-ohje

    7,50

    Kotimaisesta villasta neulottu paita on vaatekaapin luottopaita! Se valmistuu nopeasti, ja sitä on helppo sovittaa kun paita neulotaan ylhäältä alas pyörönä.

    Paidan voi neuloa raidallisena tai yksivärisenä. Ohjeesta on moneen! Tulostettava ohje sisältää kirjoitetut ohjeet jokaiseen työvaiheeseen. Video-ohjeet löytyvät vain Käsityökekkerit verkkokurssilta.

  • meripihka paita kesäpaitameripihka paita olkasauma

    Laatikkopaita neuleohje Meripihka-paita, pdf-ohje

    7,50

    Meripihka paita on yksinkertainen ja monikäyttöinen kesäpaita. Se neulotaan pyörönä ylhäältä alaspäin, ja miehustaa neulotaan myös tasona. Paita on tarkoitettu väljäksi paidaksi, jonka alle voi pukea topin, tai pitää paitaa sellaisenaan housujen tai hameen kanssa.

    Valitse paitaan ohutta pellavaa, luonnonkuitua, tai niiden sekoitetta. Tärkeää on muistaa tehdä mallitilkku, jotta saat selville toivotun neuletiheyden. Mallipaita on neulottu BC Garnin Lino-langasta, joka on rouheaa, mutta kiiltävää pellavalankaa. 

    Ohje on tarkoitettu vain yksityiskäyttöön.

  • Ylhäältä Alas Pipo OhjeOhje Ylhäältä Alas Neulottu Pipo

    Kiertoradalla-pipo neuleohje, PDF-ohje

    4,00

    Pipon neulomiseen on monta erilaista tapaa. Tämän pipon kanssa ravistellaan vähän vanhoja tyylejä, sillä pipo neulotaan päälaelta alkaen.

    Pipoon voi valita monipuolisesti DK-paksuisia lankoja, ja tämä pipo onkin neulottu käsinvärjätystä Ruskanlehden Polwarth DK-langasta. Mikäli pipoon kaipaisi vielä kuviota, voisi senkin neuloa pipon alareunaan tai vaikka keskelle pipoa.

    Suunnittele siis piposta juuri itsellesi ja väreihisi sopiva, ja ota tästä talteen loistava perusohje!

  • t paidan neuleohjeneuleohje satulahihapaita

    T-paidan neuleohje Perillä-paita, pdf-ohje

    7,50

    Perillä-paita on kaapin luottopaita käytettäväksi hameen tai housujen kanssa. Se on peruspaita, joka sopii moneen.

    Paita neulotaan ylhäältä alas pyörönä, ja hihat lopuksi pyörönä. Ensin levennetään hartioita, jonka jälkeen hihasilmukoita ja lopulta sekä hihoja, että helmaa. Hihojen erottelun jälkeen vartalo ja helma sujuukin nopeasti.

    Vartaloon voi neuloa myös rintamuotolaskokset. Ne antavat paitaan lisää istuvuutta, ja paita sopii silloin erinomaisesti päälle. Mallipaita on neulottu puuvillan ja Lyocelin yhdistelmästä. Paidan voi neuloa myös luomupuuvillasta tai pellavan ja puuvillan yhdistelmästä.

    Ohje on tarkoitettu vain yksityiskäyttöön.

  • Briossi Tuubihuivi Pdf OhjeTuubihuivi Patenttineule

    Briossi-tuubihuivi, PDF-ohje

    4,00

    Briossi-, eli patenttineulehuivi neulotaan kahdella värillä, ja molemmista puolista tulee käyttökelpoiset. Huivi valmistuu parhaimmillaan yhdessä illassa, ja sen voi sävyttää pipoon sopivaksi.

  • liikkein villahousut neuleohje ylhäältä alasliikkein villahousut neuleohje vyötärökaitale

    Liikkein-villahousut neuleohje, PDF-ohje

    7,50

    Ylhäältä alas neulottavat housut ovat perusohje neulottuihin housuihin. Näistä voi neuloa lämmittävät ja ihonmyötäiset villahousut, tai kesäiset pellavahousut leveillä lahkeilla. Ohjeesta löytyy monta eri lahjemallia, joista voi valita itselle sopivan. Housuihin neulottavan vyötärökaitaleen, ja niihin sujautettavan kuminauhan ansiosta housut pysyvät ylhäällä monessakin menossa. Voit neuloa housut yksivärisenä tai raidallisena, ihan kuinka omat langat riittävät.

    Jos kaipaat videoita ohjeen tueksi, osta Liikkein-housut verkkokurssi, jonka mukana myös pdf-ohje.

  • juurakko paita peruspaita ylhäältä alasjuurakko paita linnea dk ohje

    Paidan neuleohje Juurakko-paita verkkokurssi

    16,90

    Juurakko-paita on  istuva peruspaita, joka neulotaan kätevästi ja saumattomasti ylhäältä alas. Paitaan neulotaan satulahihat, jotka istuvat olkapäille kauniisti käytössä. Paidan helmaa ja hihoja voi neuloa ohjetta pidemmäksi, ja paita on siksi loistava perusohje myös aloittelijalle.

    Mallipaita on neulottu pellavan ja villan sekoitteesta maanläheisellä värillä. Paita neulotaan ylhäältä alas pyörönä, joten paitaan soveltuu moni muukin lanka. Pohdi haluatko kotimaista villaa, raitoja jämälankakorista, vai uutta suosikkilankaasi käsinvärjättynä. Tärkeää on muistaa tehdä mallitilkku, jotta saat selville toivotun neuletiheyden.

    Verkkokurssilla saat ohjeet tekstin ja videoiden muodossa kaikkiin työvaiheisiin aloituksesta viimeistelyyn. Opit neulomaan satulahihan, lyhennettyjä kerroksia, luomaan silmukoita kainalon alle ja neulomaan paidan ylhäältä alas. Verkkokurssi sisältää myös tulostettavan pdf-ohjeen, eikä sitä tarvitse ostaa erikseen. Verkkokurssille ei ole päättymispäivää, joten voit palata ohjeisiin myöhemminkin. Verkkokurssi ei sisällä henkilökohtaista neuvontaa.

Logo Käsityökekkerit Pieni
Yksityisyys

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi, ja ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat pidät kiinnostavimpana ja hyödyllisimpana.