Vuoden 2018 luetuimmat postaukset

Vuoden 2018 luetuimmat postaukset

  Tämä oli yksi huikea vuosi, niin itsellenikin kuin myös Mehukekkerit-blogissakin. Vuoden alussa päätin ottaa vastaan kuukausihaasteen, ja sen tiimoilta mentiinkin koko vuosi. Sen lisäksi blogi muutti Suomen Blogimedian mahtavaan joukkoon, minä rupesin yrittäjäksi ja te löysitte blogin ohjeet ällistyttävän hyvin. Seuraan säännöllisesti blogin kävijämääriä Google Analyticsin kautta. Kesän helleviikot ymmärrettävästi verottivat kävijöitä, mutta elokuusta…

Mehukekkerit-käsityöblogi osaksi Suomen Blogimediaa

Mehukekkerit-käsityöblogi osaksi Suomen Blogimediaa

  Syksyn aikana on tapahtunut kaikenlaista ruudun tällä puolen. Kuten ehkä tiedättekin, olen etsinyt itselleni uusia töitä tästä omasta rakkaasta harrastuksestani. Keväällä ja kesän aikana tajusin, että teitä käy täällä säännöllisesti niin paljon, että voisin ottaa yhden askeleen eteenpäin. Ilokseni näin ajateltiin muuallakin, ja pääsenkin kehittämään blogia ja täällä näkyviä yhteistöitä nyt uudelle tasolle.  …

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!