veera jussila hämeenlinnan kuntavaalit 2025

Olen opiskellut muotoilijaksi 2000-luvun alussa nähden samalla tekstiilialan murroksen ja muutoksen. Suuntauduin teatteripuvustustukseen, jonka kautta opin paljon tekstiilien muokkaamisesta, kierrättämisestä ja vanhan vaatteen muotoilemisesta uudeksi vaatteeksi. Samat teemat kulkevat ohjeissani yhä läsnä.

Muotoiluajattelu ulottuu nyt ompelukoneiden ja suunnittelupöytien yli moneen tekemiseen, ja myös siinä rintamassa haluan olla mukana. Siksi päivitin opintojani pandemian aikana, ja opiskelin LAB-ammattikorkeakoulussa muotoilun Yamk-tutkinnon vuonna 2021. Tähän kuului osana myös palvelumuotoilu, brändin kehittäminen ja muotoilun tutkiminen joita hyödynnän myös luottamustoimissani.

Päätyökseni olen siis käsityöalan yrittäjä. Pidän Vaatehuoltamoa Wetterhoffin talossa, eli teen korjausompelua, sekä käsityöohjeita ja -kirjoja. Välillä myös opetan Ammattiopisto Tavastian tekstiili- ja muotialan opiskelijoita kiertotalouden ja verkkokaupan saloihin.

kuntavaalit 2025 hämeenlinna veera jussila

Luottamustoimet

Lähdin vuonna 2016 mukaan kuntapolitiikkaan Vihreään puolueeseen, halusta vaikuttaa tavallisen kuntalaisen peruspalveluihin. Tämän jälkeen olen toiminut ensin sivistys- ja hyvinvointilautakunnan jäsenenä, sekä viimeiset neljä vuotta Hämeenlinnan kaupunginhallituksessa.

Teemoja ja nostamia aiheita ovat olleet esimerkiksi kävelyn ja pyöräilyn edistäminen, sekä talvikunnossapito myös esteettömyysnäkökulmasta, kaupungin Hiilineutraali-ohjelma ja sen toimenpiteet eri organisaatioissa, kuntalaisten yhdenvertaisuus esimerkiksi uskonnottomuuden näkökulmasta, sekä kiertotalous ja kestävät hankinnat.

Pääsin valtuustoon keväällä 2017. Sen jälkeen olen toiminut

  • Hämeenlinnan kaupunginvaltuutettu 2017->
  • Hämeenlinnan kaupungihallituksen jäsen 2021-2025
  • vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja 2019-2024
  • sivistys- ja hyvinvointilautakunnan jäsen 2017-2021
  • kaupunginhallituksen varajäsen 2019-2021
  • Hämeen maakuntahallituksen varajäsen 2021-2025

Pidän erityisesti huolta yhdenvertaisuudesta, luonnon monimuotoisuuden säilyttämisestä ja ennaltaehkäisevien palveluiden toteuttamisesta. Haluan saada aikaan päätöksiä yhteistyöllä ja neuvotteluilla, joka aina välillä tarkoittaa myös kompromisseja. Niissä koen onnistuneeni aika hyvin.

veera jussila hämeenlinnan kuntavaalit 2025 esittely