käsityökekkerit korjausompelimo hämeenlinna

Onko vaatteessasi reikä, vetoketju ei toimi, tai vaate kaipaa muuta huoltoa?

Korjaamalla vaatteita pidät huolta myös ympäristöstä. Tällä hetkellä maailmassa tuotetaan niin paljon vaatteita, että niillä vaatetettaisiin kuusi seuraavaa sukupolvea, ja se on aivan liikaa. Huoltamalla ja korjaamalla nykysiä rakkaita vaatteitasi, pidät huolta myös tulevista sukupolvista ja heidän ympäristöstään.

Käsityökekkerit Vaatehuoltamo sijaitsee Hämeenlinnan keskustan tuntumassa, lähellä rautatieasemaa. Käsityökekkerit Vaatehuoltamoa luotsaa minä Veera Jussila, tekstiilialan ammattilainen ja yrittäjä. Olen ammatiltani muotoilija Yamk, ja toiminut tekstiili- ja palvelualalla noin 20 vuotta eri tehtävissä. Tällä hetkellä teen korjausompelun lisäksi myös neule- ja käsityöohjeita, sekä . lisäksi opetan tekstiilialaa myös Ammattiopisto Tavastialla noin kerran viikossa. Vaatehuoltamolla paikkaan pieniä ja vähän isompiakin reikiä, vaihdan vetoketjuja vaatteisiin, sekä uudistan ja huollan vaatteita myös nukanpoistajalla ja vaateharjalla.

HUOM! Vaatehuoltamo on muuttanut, ja uusi osoite on Hämeentie 2, Hämeenlinna.

Vaatehuoltamon ja korjausompelimon palvelut Hämeenlinnassa:

  • vaatteiden ja farkkujen korjaaminen, napin ompeleminen, vetoketjun vaihtaminen yms.
  • vaatteen kavennukset ja levennykset
  • housujen lahkeiden lyhennykset
  • juhlavaatteiden muokkaukset ja lyhennykset
  • repeämien ja puhkikuluneiden vaatteiden korjaukset, paikkaukset
  • neuleiden korjaaminen ja huoltaminen
  • vaatteiden silittäminen ja höyryttäminen

Turvallisuussyistä Vaatehuoltamolla ei korjata ultrapikamuotia, eli Sheinin tai Temun vaatteita.

korjausompelimo hämeentie hämeenlinna

Vaatehuoltamon ja ompelimon hinnasto 1.12.2025 alkaen:

Perushuolto 27 €



Tuntihinta korjauksille ja muokkauksille on 60 € / tunti. Hinnat sisältävät voimassa olevan arvonlisäveron sekä työhön tarvittavan materiaalin.

Vetoketjun vaihtamisessa hinnaston mukaiseen hintaan sisältyy uusi musta vetoketju. Mikäli haluat jotain muuta väriä, voidaan se tilata, mutta toimitusaika on noin 1-2 viikkoa.

Vaatehuoltamossa vain korttimaksu!

Tuo kaikki vaatteet puhtaana. Likaisina tuoduista vaatteista veloitetaan 10€ lisämaksu. Liimattujen kimallemekkojen käsittelyyn lisätään siivouslisä 15€ (kimalteet jäävät jumiin ompelukoneen sisään ja pöydille).

Jos työllä on kiire, ja se pitää saada jonon ohi, on hinta 50% normaali hintaa enemmän.


Korjausompelun kesto

Vaatehuoltamon korjausompelussa on noin 5-7 työpäivän viive. Tämä riippuu hieman korjaustyön vaativuudesta, sekä siihen mahdollisesti tarvittavista lisätarvikkeista. Housujen lyhennykset ja muut nopeat korjaustyöt saa nopeastikin, tervetuloa!

Tavallisimpiin korjaustöihin ei tarvitse varata aikaa etukäteen. Voit tuoda korjattavat työt Vaatehuoltamon aukioloaikoina.

Isompien juhlapukujen (vanhojentassiasut yms) muutostöihin voi varata ajan etukäteen sähköpostilla veera@kasityokekkerit.fi. Näissä kannattaa varautua noin 30 min sovitusaikaan.

Hämeenlinnan korjausompelimon ja VAATEHUOLTAMON AUKIOLOAJAT:

Tervetuloa Vaatehuoltamolle nyt myös uusilla aukioloilla. Aukiolot 1.11.2025 alkaen:

Lauantaisin pidän kursseja, välillä myös muilla paikkakunnilla. Vaatehuoltamo on auki lauantaisin vain sopimuksen mukaan. Opetustöiden ja kurssien vuoksi välillä on poikkeuksia aukioloissa.

Mikäli en ole paikalla, voit jättää pienet korjaustyöt myös ovessa olevasta postilaatikosta. Tämä koskee esim pieniä paikkoja, housujen lyhennyksiä (itse katsottu mitta valmiiksi) ja vetoketjun vaihtoja. Kirjoitathan tällöin mukaan lapulle mitä korjaustöitä tarvitsee tehdä, sekä omat yhteystietosi. Kiitos!

Tarkastathan poikkeusaukiolot tästä, lisään ne aina myös Googlen näkymään:

korjausompelimo hämeenlinna hinnasto

Korjausompelimo Hämeenlinnassa

Käsityökekkerit Vaatehuoltamo sijaitsee Hämeenlinnassa hyvien kulkuyhteyksien varrella, lähellä rautatieasemaa, Verkatehdasta ja pääterveysasemaa. Ompelimo sijaitsee katutasossa, johon on 1,5 porrasta. Ompelimon lähellä on bussipysäkki, sekä kiekollisia parkkipaikkoja.

Osoite: Hämeentie 2, 13200 Hämeenlinna

korjausompelu hämeenlinnassa käsityökekkerit
käsityökekkerit korjausompelimo hämeenlinna