Inspiration Awards ja juhlafiilistä

Inspiration Awards ja juhlafiilistä

    Viime viikonloppuna vietin erittäin vauhdikkan päivän Helsingissä. Ensin hieman hääpuvun suunnittelua ystävälle, ja heti sen jälkeen Inspiration Blogger’s day ja Inspiration Blog Awards. Olin ensimmäistä kertaa liikenteessä niin päivä- kuin iltatapahtumassakin, ja ilmeisesti keskityin liikaa juoruamiseen, sillä tuomiset kotiin olivat varsin pienet muihiin verrattuna. Ilmaisten goodie bagien sijaan keskityinkin fiilikseen, juhlahaahuiluun, juoruiluun ja…

Perinteinen joululahja isovanhemmille

Perinteinen joululahja isovanhemmille

  Lasten synnyttyä annoimme kahtena ensimmäisenä vuonna kirjat lasten kuvilla varustettuina. Viime vuonna en osannut karsia siitä 20 000 kuvan määrästä niitä suosikkejani kirjaan asti, joten hieman oikaisin ja tein kalenterit.  Se oli niin hyvä idea, joten toteutimme saman myös tänä vuonna. Eli suomeksi sanottuna olin vain liian laiska keksimään uutta ideaa.   Tällä kertaa…

Ompelijan joulukuusi

Ompelijan joulukuusi

    Jokainen ompelija tarvitsee itselleen joulukuusen. Voi tehdä itse koristeet pienimmistäkin tilkuista, tai kiireen vallatessa tehdä vain yhden jouluisen viirin. Paljon siihen ei tarvita, mutta juuri sen verran että saa jouluisen olon ja hyvän mielen.   Joulukuusen koriste ommellen leikkaa pyöreitä ympyröitä haluamastasi kankaasta, vanhat verhot tai muut pienet tilkut on tähän hyviä. Ompele…

Kierrätystuliaisia mökille

Kierrätystuliaisia mökille

      Olemme tänä kesänä päässeet mökkeilyn makuun. Tai no oikeastaan kyseessä on äitini kesäkoti, mutta mökkeily nimenä sopii mielestäni tähän silti ihan mainiosti. Mökkituliaiset on siitä käteviä, että kierrätystavara kelpaa usein mainiosti juuri mökille.   Ensimmäiselle visiitillemme ompelin vanhasta pöytäliinasta toiveiden mukaiset kierrätyspussit. Mökilläkin kun voi ja pitää kierrättää, ja näissä on kätevä…

Maalattu matto

Maalattu matto

    Kierrättämisessä parasta on saada tuote uudelleen käyttöön vain pienellä muokkauksella. Meidän haasteenamme on jo pitkään ollut eteisen matto, joka kerää niin kissojen oksennukset, kurat  ja hiekat, kuin myös vieressä olevan vessan kissanhiekatkin. Mattoon kertynyt tahroja yksi jos toinenkin vaikka pesu onnistuukin kesäisin helposti oman kylpyhuoneen lattialla.   Tahraiseen mattoon sain kuitenkin hyvän vinkin…

Lampunvarjostin vanhoista pitseistä

Lampunvarjostin vanhoista pitseistä

  Hamstraan kipputoreilta vanhoja pitsejä. Kengät, laukut tai muut eivät yleensä inspiroi kirppareilla minua tarpeeksi, mutta kasa perikunnan myymiä pitsiliinoja alle euron kappaleelta saa minut hengästymään onnesta.   Pitsiliinassa yhdistyy vanha käsityön taito ja historia, sekä nykyaika ja kierrätys. Suurimman osan pitsiliinoista käytän uudelleen mekoissa tai muissa vaatteissa. Jostain syystä tiettyjen väriset liinat eivät kuitenkaan…

Teippikuusi (Blogiringin joulukalenteri)

Teippikuusi (Blogiringin joulukalenteri)

  Tänä vuonna päätimme Blogiringin perheblogien kanssa tehdä yhteisen joulukalenterin. Kalenterin luukuista paljastuu askarteluvinkkejä, ja perheiden perinteitä ja vähän kaikkea mitä lapsiperheissä vain voi ennen joulua puuhailla. Meillä käytössähän on ensimmäistä kertaa aineeton kalenteri jonka tein farkun taskuista, ja sieltä on nyt viikon aikana paljastunut vähän kaikenlaista puuhaa. Aivan ensimmäisenä päivänä teippasimme lasten kanssa seinään…

Päiväpeitot kierrätysfarkusta

Päiväpeitot kierrätysfarkusta

  Lasten kerrossänky on odottanut jo pari kuukautta päiväpeittoja. Lapset saattavat leikkiä sängyissään, tuoda sinne leluja ja lopulta raahata peittojaan majaa varten. Jotta peitot pysyisivät nukkumista varten siisteinä, ompelin minä sänkyihin sopivat päiväpeitot. Projektin aloin pari kuukautta sitten haalimalla asunnon nurkkiin ja kaappeihin järkyttävän määrän kierrätysfarkkuja. Monta iltaa meni niiden leikkaamisessa, ja vielä kauemmin palojen…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!