Penaalin ompelu, vinkit vapaakirjontaan ja applikaatioihin

Penaalin ompelu, vinkit vapaakirjontaan ja applikaatioihin

Kaupallisessa yhteistyössä Pfaff Suomi   Perheessämme on odotettu koulun aloitusta jo pitkään. Kun se on vihdoin lähestymässä, on ollut aika tarkastaa koululaisen varusteet. Ensimmäisenä huomasimme kunnollisen penaalin puutteen, ja lapsi piirsi toivomansa penaalin minulle ohjeeksi. Tämän penaalin ideana oli kukat ja kesä. Lapsen suunnittelun mukaisesti vihreä vetoketju on yksi kukan varsi, ja penaalin päissä olevat…

Käsityöhaaveita ja unelmien käsitöitä

Käsityöhaaveita ja unelmien käsitöitä

  On hyvä olla unelmia. Pieniä ja isoja, pitkäikäisiä ja sellaisia jotka voi toteuttaa nopeallakin aikataululla. Unelmat ja haaveet ohjaavat meitä huomaamattamme, jos vain annamme niille mahdollisuuden. Tervetuloa siis #haaveheinäkuu! Minulta onkin jo tiedusteltu, mitä tässä kuussa sitten oikein tehdään. No, tehdään juuri sitä, mitä sinulla on ollut haaveena! Ihanan rönsyilevaa, tai jopa pelottavan vapauttavaa….

Lippiksen kaava ja ompelu

Lippiksen kaava ja ompelu

  Lapseni totesi kesän alussa tarvitsevansa uuden lippiksen. Samaan hengenvetoon hän myös ilmaisi haluavansa lippiksen nimenomaan kaupasta, koska en kuitenkaan osaa ommella OIKEAA lippistä. Siis tiedättehän, sellaista joka puolelta vahvistettua, ja lippa täysin kovetettuna. Ja kun lapsi sanoo ettei äiti osaa, niin sehän tarkoittaa toki parin lippiksen ompelua! Tämä lippiksen kaava pohjautuu aiemmin julkaisemaani lierihatun…

Hellehatun kaava ja ompeluohje

Hellehatun kaava ja ompeluohje

Yksi kesän tärkeimmistä päähineistä on toki hellehattu. Sen lieri voi olla iso, kapea tai jotain siltä väliltä, ja sen voi ommella vuorillisena tai yksinkertaisena. Hellehatun kankaaksi sopii kierrätetty puuvilla, uusi kukkakangas tai vaikka oma vanha mekon helma. Hellehatulla siis kesään! Kuinka lierihattu ommellaan? Hellehattu on helppo ommeltava. Tämän hatun pääosa muodostuu kuudesta saman kokoisesta palasta,…

Kuinka huolitella pääntie kaksoisneulalla

Kuinka huolitella pääntie kaksoisneulalla

Moni juurtuu nopeasti tapoihinsa. Vaihtelu kuitenkin virkistää, ja kokosin teille sekä itselleni seitsemän esimerkkiä pääntien kanttauksesta ja huolittelusta. Samat vinkit soveltuvat toki myös hihojen huolitteluun siinä samalla. On monta erilaista tapaa huolitella, eli kantata pääntie. Tässä on minun hyväksi kokemiani tapoja, ja monia muitakin löytyy toki näiden lisäksi. Ohjeet on kirjoitettu sillä periaatteella, että tikkaus…

Tyyny napeilla, ompeluohje

Tyyny napeilla, ompeluohje

Kaupallisessa yhteistyössä Pfaff Suomi ja Kauniste, kangas saatu   Yksi blogin suosituimmista ohjeista on helppo ohje sisustustyynyn ompeluun vetoketjulla. Siihen ohjeeseen pohjautuen, kirjoitin nyt ohjeen myös napillisen tyynyn ompeluun. Tämä ohje vaatii ehkä hitusen enemmän mittaamista, pikkutarkkuutta ja ompelukoneen säätöjä, mutta lopulta tyynyn ompelu on silti yllättävän helppoa. Tyynyn ompelu napeilla alkaa oikean koon mittaamisella….

Lyhythihainen laatikkomekko

Lyhythihainen laatikkomekko

  Entäs ne simppelit kesämekot? Sellaiset jotka voi sujauttaa rannalla uimapuvun päälle, ja pyöräillä kotiin kesäauringon kuivatessa. Tai ne, joilla voi kyykistellä niin rikkaruohojen seassa, kuin myös lasten kanssa pihaleikeissä tai jopa kaupungin vilskeessä aamutorilla. Oi kyllä, niitä löytyy, ja vielä sellaisia joita voi ommella tunnissa! Helpoin kesämekko on toki sellainen, joka antaa myöten, pitää…

Pehmeä pellavamekko ja pellavan hoito

Pehmeä pellavamekko ja pellavan hoito

Yhteistyössä Kässäkerho Pompom, kangas saatu   Kuten jo aiemmin pääsin innostumaan, on pellavamekot kesän parhaita mekkokankaita. Pellava on viileä, materiaaliin kuuluu eläväisyys (eli rypyt), ja pellavan huoltokin on yllättävän helppoa. Moni ajattelee, että pellavaa tulisi olla koko ajan silittämässä. Toki sitä voi käsin silitellä ja ihastella, niin kuin olen silitellyt tätä ihanan pehmeää Kässäkerho Pompomin…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!