Nopea ja helppo kesämekko

Nopea ja helppo kesämekko

    Tuttavapiirissämme kesä on syntymäpäivien aikaa. Vaikka lapseni eivät annakaan minun ommella lahjoja kaikille omille kavereilleen, saan kuitenkin ainakin vielä ommella lahjoja ystäväperheiden lapsille. Tai no ompelen vaan, enkä kysy lasten mielipidettä. Tässä tapauksessa housut ovat kuvausrekvisiittaa, menivät lopulta hieman pienemmälle sankarille lahjaksi.   Ensimmäisiin juhliin ompelin 6 vuotiaalle sankarille nopean kesämekon. Tällaisen saa…

Hääpuku ommellen

Hääpuku ommellen

Kuva Kaisa Kukkonen   Kuvat Paavo Pykäläinen     Tänä kesänä olen ommellut hääpukuja kaksin kappalein. Olen lyhentänyt yhden, ommellut pitsiboleron ja solmion, sekä uppoutunut tylliin ja leikellyt palapelimaisesti yhden vanhan silkkupuvun ihan uudeksi. Tekemistä on siis riittänyt, ja toinen puku on vielä hieman kesken. Kesä menee siis pukujen ja häiden merkeissä, oikea rakkauden kesä!…

Häät, avioliitto ja parisuhdeloma

Häät, avioliitto ja parisuhdeloma

    Olen ollut mieheni kanssa pariskunta jo kohta kahdeksan vuotta. Se tuntuu välillä niin lyhyeltä, silti niin pitkältä ajalta. Mukaan mahtuu kaksi lasta, pari yhteistä lemmikkiä, hautajaisia, surua, väsymystä, iloa, pusuja, tohtorin tutkinto, muutto yhdessä ihan outoon kaupunkiin, pari uutta työpaikkaa, liitto pankin kanssa, jännittäviä tilanteita ja monta uutta ystävää. Kahdeksan vuotta tavallista elämää…

Polttarit ja mökkiviikonloppu

Polttarit ja mökkiviikonloppu

    Järjestimme viikonloppuna ystävällemme polttarit mökillä. Tulossa on lapsettomat häät, joten lapsiystävälliset polttarit tulivat ehkä hieman yllättäen, samoin kuin junalippu kesken työpäivän, ja ohje jäädä pois Hämeenlinnassa. Ilma oli toki mitä parhain, ja vuokramökkiin Hämeen sydämessä mahtui seitsemän lasta ja saman verran vanhoja ystäviä. Paljon rakkautta, naurua ja menoa.   Morsian syötettiin, saunotettiin, lätkittiin…

Minun nimeni on

Minun nimeni on

  Olen tänään halannut neljävuotiasta pitkään ja hartaasti. Olen opettanut hänelle miten sanotaan “Minun nimeni on X” jämäkällä äänellä, vaikka päiväkotikaveri huutaisi vieressä omasta nimestä väänneltyä muunnosta. Olen kertonut miten kaikille voi sanoa ettei tykkää kiusaamisesta, väärästä nimittelystä ja kuinka aina huonoista leikeistä voi ja pitää lähteä pois. Olen pyyhkinyt kyyneleitä kun hän ei näe…

Tiikerit taisteluun

Tiikerit taisteluun

    Viime aikoina elämä on heittänyt tikkuja jalkapohjiin. Ei tunnu löytävän oikeita sanoja tai ajatuksia. On ollut huoli ystävästä, oikein iso huoli. Hankalinakin hetkinä päädyn kuitenkin ompelemaan. Käsillä tekeminen on parasta terapiaa, eikä välttämättä tarvitse saada edes mitään erikoista aikaiseksi.   Ystävälleni kaivoin Noshin tiikerit tueksi ja taustajoukoiksi. Halusin ommella paljon voimaa niihin heikkoihinkin…

Epäreilut pelikortit

Epäreilut pelikortit

  Olen tällä viikolla pelännyt enemmän kuin pitkään aikaan. On järkyttävän epäreilua miten toiseen perheeseen salama voi iskeä vaikka miten monta kertaa peräkkäin, ja vielä sitäkin surullisempaa on huomata terveydenhuoltomme asenne mikäli työpaikka ei tarjoa työterveyshuoltoa tai et voi käyttää yksityisiä terveyspalveluja. Ei ole oikein joutua henkihieveriin vain sen takia ettei kunta voi tarjota lääkärin…

Hyvä teko päivässä

Hyvä teko päivässä

  Lähes päivittäin olen lukenut uutisia kuinka lapsia tai nuoria ei ole autettu. Onneksi niitä iloisiakin uutisia saa lukea, ja niitäkin joissa täysin tuntematon nuori menee kiusaaja ja kiusatun väliin. Liian paljon uutisissa on kuitenkin niitä, joissa kukaan aikuinen ei sano tai tee mitään. On jätetty pyörällä kaatuneet lapset pulaan ja ei ole autettu haavan…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!