Parhaimmat pyöröpuikot ja muut suosikit

Parhaimmat pyöröpuikot ja muut suosikit

Niin kuin moni muukin harrastus, on käsityöt usein välineurheilua. Jos haluaa saada valmista ilman suuria kiroiluja, on syytä myös panostaa omiin välineisiin. Ompelu ei useinkaan onnistu ilman laadukasta konetta, mutta sama on toki myös neulomisessa ja puikoissa. Jokainen meistä varmasti haluaa nauttia käsityöistä, eikä viettää aikaa niiden kanssa surren huonoja välineitä tai lankoja. Yhtä ainoaa…

Kädentaitomessut 2017 – vuoden hitit

Kädentaitomessut 2017 – vuoden hitit

Yhteistyö Tampereen messut, messulippu saatu   Perinteitä noudattaen ryntäsin tänäkin vuonna heti lauantaiaamuna Tampereen Kädentaidot messuille. Messujen tarjoama bloggaajalippu olisi oikeuttanut useampaankin päivään, mutta totesin tänä vuonna yhden päivän riittävän, kunhan sen kipittää reipasta tahtia kamera kaulassa keikkuen.   Olin tänä(kin) vuonna tehnyt ostoslistan valmiiksi, tällä kertaa lasten avustuksella. Valitettavasti lasten toivomaa shakkilautaa ei löytynyt,…

Pipo miehelle

Pipo miehelle

  Olen innostunut neulomaan itselle ja lapsille, ja vihdoin alkusyksystä mieheni vihjaili myös olevansa pipon tarpeessa. Sain luvan käydä ostamassa tummanharmaata lankaa juuri hänen pipoaan varten, ja valitsimme  mallin yhdessä Klompelompen kirjasta.   Jotenkin projekti ehti kuitenkin venähtää. Mitä lähemmäs isänpäivä kuitenkin saapui, tajusin tässä olevan hyvä sauma saada pipo valmiiksi. Klompelompe neuleita koko perheelle…

Iso lattiatyyny ontelokuteesta

Iso lattiatyyny ontelokuteesta

Yhteistyössä Lankava, lanka saatu   Olen jo pitkään haaveillut paksun sisustus- tai lattiatyynyn neulomisesta. Sain siihen mahtavan inspiraation, kun Lankavalta tarjottiin yhteistyössä näytettä Lilli ontelokuteesta. Minä otin kerät innoissani vastaan, ja työstin paloja tyynyyn lähinnä iltaisin.   Lilli ontelokude on kierrätysmateriaaleista tehtyä vahvaa kudetta, joka sopii erinomaisesti niin neulontaan kuin virkkaamiseenkin. Tähän itse kehittelemääni tyynyyn…

RAITA kaarrokepaita lapselle

RAITA kaarrokepaita lapselle

Lapsi rakastui kaapistani löytämiinsä lankoihin, jotka olivat jo puoliksi virkatussa liian pienessä neuleessa. Hän pyysi niistä itselleen neuletta napeilla. Minulla oli sopiva ajankohta juuri tällaiseen, ja päätin tehdä siitä toisen testiversion kaarrokeneuleen ohjeeseen. Ohje on syntynyt tässä matkan varrella, edellisen testiversion siivittämänä.   Matkan varrella lapsi halusi monta kertaa (valitsemansa) pinkit langat pois. Seuraavana kertana…

Klompelompe koko perheelle

Klompelompe koko perheelle

Yhteistyössä Gummerus kustantamo, kirja saatu arvostelukappaleena   Olen pitkään yrittänyt etsiä monipuolisia, lasten neuleet huomioivia neuleohjeita ja kirjoja. Vaatimuksenani on ollut ohje ylhäältä alas saumattomasti, helposti saatavat langat ja vielä modernit ja istuvat mallit. Olen luonut itselleni siis ehkä isomman haasteen kuin alunperin kuvittelin, ja näiden toiveiden johdosta myös peruuttanut perinteisten käsityölehtien tilauksia.   Vihdoin…

Puikkomaisterin pipokirja

Puikkomaisterin pipokirja

Yhteistyössä Moreeni kustannus, kirja saatu arvostelukappaleena   Syksy on uusien neulekirjojen kulta-aikaa, ja inspiraatiota on tarjolla meille neulojille vuodesta toiseen. Perinteikkään syyskauden aloittaa jo perinteeksi muodostunut Puikkomaisteri, tällä kertaa Puikkomaisterin pipokirjallaan, jonka sain arvostelukappaleena kustantajalta. Kirja noudattaa Puikkomaisterin tyylikkään värikästä linjaa, ja onnistuu yllättämään jopa kokeneen bloggarinkin.   Pidän Puikkomaisterin omintakeisesta tyylistä. Hän paneutuu monikulttuurisen…

Neulottu kaarrokepaita lapselle

Neulottu kaarrokepaita lapselle

  Idea lähti niiltä inspiroivilta Neulefestareilta heinäkuun alussa. Kävin festareilla neuleguru Veera Välimäen kaarrokepaitakurssilla, josta sain todella hyvät vinkit oman kaarrokepaidan suunnitteluun. Ihanan pehmeän Klompelompe Spot langan löysin Titityystä, ja idea paitaan syntyi jo kotimatkalla.   Lomalla olikin aikaa neuloa. Tein itselleni tarkat excel laskelmat ja kaaviot, joista huolimatta neuleessa meni monta asiaa pieleen. Kirjoneuleeseen…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!