Roiskemekko ja paita

Roiskemekko ja paita

  Ompelin kesän viimeisinä lämpiminä päivinä itselleni vielä mekon. Samalla ompelulla sain IsoSiskolle myös paidan, ihan sellainen peruspaita jollaista taidetaan tarvita seuraavan kerran ensi kesänä. Mutta jossa on roiskeet kuitenkin jo valmiina.   Roiskeita saisi toki itsekin räiskittyä. Kangasväriä vähän laimenettuna, ja hyvin suojattu kylpyhuone. Tämä on kuitenkin valmista printtiä Käpyseltä, kun välillä näköjään iskee…

Kierrätysfarkut ja jämäpaita

Kierrätysfarkut ja jämäpaita

  Kesämekkoja on nähty tänä kesänä ilman sitä kesää, joten koulujen alkamisen kunniaksi viikon kierrätyshaasteena on vanhan kunnon farkku, sekä leikkuujämät.   Saksien alle päätyi kirpparilta tiensä meille löytänyt pehmeä farkkuhame. Siitä sai näpsäkkäästi farkut pituuskasvun suorittaneelle tytölle päiväkotiin. Hyödynsin hameen vyötärön ja vetoketjun, taskutkin tulivat näppärästi mukana. Suurta ompelutyötä ei siis vaadittu, mutta silti…

Vanhasta hupparista uusi

Vanhasta hupparista uusi

Olen roikottanut maalista kärsinyttä ikivanhaa huppariani vaatekaapissa jo pitkään tietämättä mitä sillä oikein tekisi. PikkuSisko on alkanut kasvaa ulos vaatteistaan ja kaapissa oli hupparin mentävä aukko. Tuhosin siis vanhan oman maalaushupparini parempaan käyttöön.   Oman vaatteen muokkaus lapselle on äärimmäisen helppoa. Leikkaan aina alkuperäisen vaatteet kappaleet (hihat, etu- ja takakappaleet) ensin irti, asettelen kaavat niille…

Likaisen paidan tuunaus

Likaisen paidan tuunaus

    Likaisia paitoja löytyy varmaan muidenkin lasten vaatekaapeista. Sellaisia tahroja jotka ei vaan lähde pesuista ja sappisaippuoista huolimatta pois, mutta hyviä paitoja jotka muuten olisivat vielä täysin käyttökelpoisia. Aiemmin muokkasin jo PikkuSiskon likaiset paidat IsoSiskon pikkuhousuiksi, ja tällä viikolla muokkaukseen pääsivät IsoSiskon likaiset paidat.   Kokeilin siis erilaisia muokkauksia, ja toivon että näistä joku…

Luomu Murua

Luomu Murua

    Ihastuin loppusyksystä Murun ja Vanja Sean luomuneuloksiin käsityömessuilla. Messujen jälkeen tilasin vielä lisää heidän verkkokaupastaan, koska no innostuin. Ja innostuin hieman lisää. Nämä kankaat eivät kuitenkaan ole jääneet kaappiin marinoitumaan. Aivan mahtavat karhut pääsivät joulun tienoilla lahjoiksi sukulaisten ja ystävien lapsille, ja vinkkauspuput pikkusiskolle jo mekoksi. Violetti pupuperhe sen sijaan pääsi työn alle…

Joulun lahjapaidat

Joulun lahjapaidat

  Nyt kun paketteja on revitty auki, voinen paljastaa ainakin joitain lahjaompeluksia. Ensimmäisenä nämä paidat, joita lähti monellekin lapselle.   Erityisesti karhuneulos oli ehdoton suosikkini, ja laadultaankin se oli erittäin hyvää. Vieläpä kotimaista, ja luomua! Toivottavasti nämä olivat sopivia lahjojen saajille. Tänään sitten vaan löhötään. Ja syödään ja löhötään. Ja syödään vähän lisää.

Nopeat perusvaatteet

Nopeat perusvaatteet

Tässä kuussa olen pitkästä aikaa ostanut uusia kankaita vinon pinon. Yksi erä on jo leikelty ja ommeltu, ja vino pino odottaa vielä leikkuuta. Lapset ovat kaivanneet jonkinlaisia settejä päiväkotiin, ihan perushousuja ja paitoja. Leggingsit alkavat olla näillä keleillä jo hieman viileät, joten paksumpi joustocollege on ollut tämän talven valinta farkun ohella. Noshin vihreä joustocollari taipui…

Villavaatteet kierrättäen

Villavaatteet kierrättäen

  Viime viikonloppuna muiden kaupunkilaisten rynnätessä ostoksille uuteen kauppakeskukseen, kaivoin minä kaapista vanhoja villavaatteitamme sillä silmällä. Saksien uhriksi joutui miehen vanha huovuttunut kaulaliina, sekä sukulaisen jäämistöstä löytynyt vanha villapaita jonka huovutin tarkotulla joku aika sitten. Villavaatteiden huovutus on helppoa. Pesukoneen 60 asteen pesuohjelma auttaa paljon, ja vielä enemmän auttaa jos vaatteen käärii vaikka vanhaan lakanaan,…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!