Kesän kuumin blogi?

Kesän kuumin blogi?

Tänä kesänä Mehukekkerit on ensimmäistä kertaa ehdolla Blogigaalassa. Kyseessä on Blogiringin Kesän kuumimman blogin äänestys, ja meitä voi käydä äänestämässä Lifestyle-kategoriassa. Äänestäjille palkintona on Arabian Kesäkattaus-tuotepaketti, jonka arvo on 350€. Huikeaa siis, ja oikeastaan jo sen takia kannattaa äänestää. Ihan sitä oikeasti suosikkiblogia, oli se sitten Mehukekkerit tai joku muu. Niitä muita hyviä on myös…

Mitä tänään syötäisiin?

Mitä tänään syötäisiin?

  Vähintään kerran viikossa kärsimme “Mitä tänään syötäisiin” -ongelmasta. Pirullinen pulma, joka on kuitenkin varsin rasittava ja epämiellyttävä. Työnjakomme on sinänsä aika tasapuolinen, että minä kokkaan viikolla ja mies viikonloppuisin. Mutta kun puolessa tunnissa pitäisi olla ruoka koko perheelle suunniteltu ja valmistettu, on minun inspiraationi usein kadoksissa.   Ongelmaan on kuitenkin ratkaisu. Google harvoin löytää…

Keijuja ja elokuvia

Keijuja ja elokuvia

Lapsemme ovat olleet autuaan tietämättömiä mainoskanavista, kännykkäpeleistä, poikabändeistä, tableteista ja Disneyn klassikoista. Näin minä ainakin luulin, kunnes eräänä päivänä kuulin IsoSiskon laulavan Robinia suurella antaumuksella. Suurempi shokki iski tajuntaani kysyessäni haluaisivatko lapset nähdä uusimman Helinä-keiju elokuvan. Sain innostuneen vastauksen, joka sisälsi kaikki tiedot Helinä-keijun perhesuhteista, mekon väristä ja seikkailuista. Tajusin ettei ole järkeä sulkea lapsia…

Me täällä, somessa ja Blogiringissä

Me täällä, somessa ja Blogiringissä

      Yksivuotissynttäreillä hieman paljastinkin Mehukekkereiden alusta. Mukaan on kuitenkin tullut paljon uusia lukijoita ja on ehkä aika päästää teidät siellä hieman lähemmäs myös meitä blogin tällä puolen. Tai no aloitetaan nyt vaikka sitten minusta.   1. Olen opiskellut kaksi eri ammattia, joiden välistä työtä teen juuri nyt. Vähän kuin olisi oman alansa töissä,…

Kukat pääsiäiseen

Kukat pääsiäiseen

  Työmatkalleni osuu sopivasti pieni kukkakauppa, joka ripottelee näin keväisin myytäviään kävelyreittini varrelle. On viikkoja jolloin väriä lähtee mukaan ihan huomaamattani, ja on toki viikkoja jolloin tuntuu että mikään väri ei riitä. Keittiön tunnelma vaihtuu heti kun nuukahtaneet kukat saa vaihdettua tuoreisiin ja virkeisiin, sekä erilaiset pyhät on helppo rytmittää kukkaistutuksilla.   Niin kuin muissakin…

Arjen monitoimikoneet

Arjen monitoimikoneet

  Insinöörimies on jo jonkin aikaa halunnut itselleen uutta lelua. Olen saanut koukutettua hänet kasvissyönnin saloihin, ja kieltämättä vanha sauvasekoittimemme veteli viimeisiään raakakakun pähkinöiden kohdalla. Kun viime viikonloppuna toivuin flunssan jälkitaudeista, kävi mies hieman ostoksilla. Hän toi kotiin pahvilaatikollisen vempeleitä. Yhdessä nämä ilmeisesti muodostavat Boschin monitoimikoneen, jolla saa tehtyä vaikka ja mitä. Laskimme että pölyyntyvän…

Liitutaulukuusi

Liitutaulukuusi

    Blogiringin joulukalenterin vuoro napsahti taas tänne, ja toisena kuusivinkkinäni on myös varisematon kuusi. Löysin sattumalta askartelukaupasta kontaktimuovin näköisen rullan liitutaulumuovia. Samaan pakettiin kuului vielä liidutkin, eikä hintakaan ollut mikään korkea. Paljon mieluisampi askarreltava kuin kaiken sotkeva maali.   Ostin vanerilevyjä joihin teippasin liitutaulumuovista päälliset. Kokeilin ensin taittaa teipin nurjalle puolelle, mutta vahva muovi…

Teippikuusi (Blogiringin joulukalenteri)

Teippikuusi (Blogiringin joulukalenteri)

  Tänä vuonna päätimme Blogiringin perheblogien kanssa tehdä yhteisen joulukalenterin. Kalenterin luukuista paljastuu askarteluvinkkejä, ja perheiden perinteitä ja vähän kaikkea mitä lapsiperheissä vain voi ennen joulua puuhailla. Meillä käytössähän on ensimmäistä kertaa aineeton kalenteri jonka tein farkun taskuista, ja sieltä on nyt viikon aikana paljastunut vähän kaikenlaista puuhaa. Aivan ensimmäisenä päivänä teippasimme lasten kanssa seinään…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!