Äitienpäivä

Äitienpäivä

Tänään olisi varmaan oikea päivä pohtia mitä äitiys minulle merkitsee. En kuitenkaan ole tänään pohtimistuulella, vaan pelkästään juhlamielellä. Kävimme perinteiseen tapaan hienommassa ravintolassa perheen kesken, ja tuttuun tapaan ompelin omaa vaattettani vielä puoli tuntia ennen lähtöä. Ruoka oli kuitenkin maukasta, lapset jaksoivat istua pöydässä ennätyksellisen pitkään ja haleja ja hymyjä on riittänyt.   Päivän päätteeksi…

Perjantain pidot

Perjantain pidot

Olen saanut mahdollisuuden nauttia perjantaivapaista viime syyskuusta lähtien. Tämä on ollut aivan mahtava järjestely kaikin puolin, ja nyt kun viimeiset perjantaivapaat ovat jo käsillä, alkaa iskeä haikeuden tunteita. Ei minusta varmasti olisi palaamaan täysiaikaiseksi kotiäidiksi, mutta perjantaivapaat ovat kuitenkin antaneet mahdollisuuden istua hieman pidempään siellä hiekkalaatikon reunalla. Olempa jopa tänä vuonna löytänyt puiston, jossa on…

Siskokullat

Siskokullat

Onnenhetket tulevat niin pienistä. Kun lapsi voi ojentaa vanhan lelunsa uudelle serkulle, tai kun setä jaksaa toimia kiipeilytelineenä. Mummit ja papat antavat syödä jäätelöä välipalaksi, tai kun isä lupaa salaisen tuliaisen työreissultaan. He jäivät viikonloppuna mummilaan yökylään. He vilkuttivat yhdessä heipat ovenpielestä ja jatkoivat leikkejään. Napanuora on tainnut hävitä ihan oikeasti, ja tilalle on tullut…

Kevätreissu

Kevätreissu

Viikon jyllänneestä kevätflunssasta huolimatta päätimme lauantaina pakata auton ja suunnata kohti sukulaisia. Lapset ovat reissuista aina kovin innoissaan, vaikka pitkät matkat eivät olekaan meidän perheemme vahvinta aluetta. Kun perheessä on kaksi matkapahoinvoivaa naista, saattavat reissut tuntua välillä vähän liian pitkiltä. Pääsimme kuitenkin mahtavien ruokapatojen äärelle. Tytöt saivat nähdä jopa kolmea pappaa, ja kuultiimpa matkalla pienemmän…

Ihanan pitkä perjantai

Ihanan pitkä perjantai

Pääsiäisen vapaat tulivat tarpeeseen. Parin kiireisen työviikon jälkeen pitkät vapaat ovat enemmän kuin tarpeen, ja me otamme niistä kaiken irti. Kevät on kauniisti juuri puhkeamassa kukkaan, samoin kuin PikkuSiskon sanavarasto. Kun reilun kymmenen sanan jälkeen uudet sanat alkavat lisääntyä kovaa vauhtia, ja sanat kakka, kurkku ja kukko ovat kiinnostavampia opeteltavia kuin Äiti, on kai jotain…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!