Virkattu kesähattu aikuiselle

Virkattu kesähattu aikuiselle

Kuten varmasti olette huomanneet, olen innostunut virkkaamisesta. Siihen ei tarvita kuin koukku ja lankakerä, ja yhtäkkiä valmiina on pipo jos toinenkin. Virkkaamieni lasten kesähattujen jälkeen tein yhden toki myös itselleni. Mietin pitkään jotain tyylikästä ja arvokasta väriä lankahyllyn edessä, ja lopulta nelivuotiaan innoittamana päädyin kuin päädyinkin punertavaan lohen sävyyn. Kuinka virkata aikuisen kesähattu? Ohje aikuisen…

Neuleen steekkaus, aukileikkaus

Neuleen steekkaus, aukileikkaus

Olen kevään aikana neulonut itselleni enemmän tai vähemmän neuletta. Aloitin neulomisen ylhäältä, ja neuloin suljettuna neuleena kokonaan ylhäältä alas. Näin lomapäivinä on vihdoin ollut aikaa viimeistellä neuletta ihan kunnolla. Neuleen leikkaaminen auki Kun hihatkin olivat nyt vihdoin valmiit, oli aika ommella ompelukoneella ja avata neule saksilla. Kyllä, oman neuleen leikkaaminen herättää hieman ristiriitaisia tunteita. Sitä…

Lempimekko valtuustoon

Lempimekko valtuustoon

Yhteistyössä WSOY, kirja saatu arvostelukappaleena   Maanantaina alkoi uusi aika valtuutettuna, ja uusi elämä myös ompeluprojekteille. Huomasin omistavani kyllä mekkoja, mutta jakkuja sitäkin vähemmän. Vaikka en ole niin sanotusti jakkupukunaisia, olen kuitenkin alkanut pitää paljonkin mekkoa leggingsien kera, jonka päälle heitän neuleen tai jakun tyylisen.   Oli siis aika ommella jakku, ja toki siihen sopiva…

Lyhythihainen mekko pippuricollegesta

Lyhythihainen mekko pippuricollegesta

  Olemme olleet lasten kanssa jo kesäfiiliksissä. Puimme päälle ompelemani kesämekot, jotka ompelin paksummasta NOSHin pippuricollegesta. Tässä kankaassa yhdistyy paksumman kankaan hyvät ominaisuudet, sekä kuitenkin myös neuloksen ihanuus kun se sujahtaa saumurin alle saumaksi ihan sellaisenaan.   Yllättävä puuterin sävy upposi kyllä neljävuotiaaseen, mutta itselleni sävy vaatinee ainakin päälle tummemman neuleen. Sellainen siis varmasti työn…

Henkilöbrändäys ommellen #nakkikoru

Henkilöbrändäys ommellen #nakkikoru

  Parhaat ideat saapuvat yleensä naurun myötä. Vuosi sitten inspiroiduin, verkostoiduin ja sain uutta puhtia oman työni kehittämiseen PING Helsinki tapahtumassa. Saimme myös ystäväni Päivin kanssa aivan loistavan idean brändätä hänet, sekä toki Nakit ja Mutsi blogi siinä samalla.   Lupasin palata nakkien kanssa asiaan niin pian kuin mahdollista. Kokeilin virkkausta, neulomista ja vielä lisää…

Käsityöbloggaajasta poliitikoksi

Käsityöbloggaajasta poliitikoksi

Yhteistyössä WSOY, kirja saatu arvostelukappaleena   Lähdin aidosti innoissani keräämään ääniä koko puolueelle, sekä lisäpaikkoja toki oman kaupungin vihreille. Minulla oli (ja on) selkeät teemat millä lähestyin ääneistäjiä, ja suoraan sanottuna intouduin vaalityöhön enemmän kuin mitä kuvittelin tekeväni. Olin innoissani toreilla, ihmisten ilmoilla ja myös netissä. Jaoin esitteitä, vaaliteemojamme ja otin lapsetkin mukaan vaalityöhön. Jännitin…

Luomuisia t-paitoja miehelle

Luomuisia t-paitoja miehelle

  Mieheni toivoi minun ompelevan hänelle pitkästä aikaa t-paitoja. Nyt toiveena oli nimenomaan punaiset t-paidat, ja vielä tietyn punaiset. Normaalisti ompelut miehelle ovat jääneet korkeintaan raita t-paitoihin, joten yksivärinen punainen oli mukava raikastus tähän.   Miehen paidan kaava on vanha tuttu. Nyt tosin laskin hieman kädentietä ja lisäsin kappaleisiin hieman leveyttä. Pääntiet olisivat vaatineet resoria,…

Naistenpäivän Anti-Trump pipo

Naistenpäivän Anti-Trump pipo

  Viimeisen parin vuoden aikana ollut surullista seurata, kuinka pitkälle vietyä tasa-arvoa on yritetty romutettaa yhdellä lausumalla tai säädöksellä. Halutaan palata “vanhaan kunnon aikaan”, jolloin tasa-arvolla ei ollut mitään merkitystä. Minulle tasa-arvo on kuitenkin tärkeää, ja tällaisella aikakaudella siitä ei voida vaieta.   Naistenpäivä onkin loistava ajankohta julkaista omat mielipiteensä. Yhdysvalloissa marssitaan tänään pinkeissä pipoissa…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!