Mekon paikkaaminen kirjomalla

Mekon paikkaaminen kirjomalla

Ompelin joitain vuosia sitten kesämekon, joka on ollut käytössä siitä lähtien ympäri vuoden. Pikkuhiljaa kangas on hapertunut, ja pienetkin reiät muuttuivat hitusen isommiksi reiksi. Oli siis aika parsia ja korjata mekko kirjomalla. Ja jo tammikuusta lähtien mekko on odotti parsimista, ja kesäkuun alusta lähtien se odotti parsijaa ihan kirjomiskehikossakin. Päätin kirjoa siihen jonkinlaisia kukkia. Kun…

Puku Linnan juhliin

Puku Linnan juhliin

Kangas saatu Voglian ylijäämäkankaista Olen syksyn ajan tehnyt projektia, joka tulee tänään nähtäväksi myös kaikille muille. Eli näin itsenäisyyspäivänä Linnan juhliin astelee myös uusi kansanedustaja Mirka Soinikoski, minun ompelemassani puvussa! Moni tekstiilialalla työskentelevä ja käsityöläinen nauttii toki Linnan juhlien puvuista. Ne on melkein vuoden kohokohta, mitä tulee iltapukuihin, muotiin ja jopa kierrätysmuotiin. Itse muistan jo…

Helppo hame, kaava- ja ompeluohje

Helppo hame, kaava- ja ompeluohje

Olen ollut jo vuosia hameiden ja mekkojen käyttäjä. Silti olen ommellut hameita harvoin, en edes tiedä miksi. Ehkä siksi, että hameet eivät juurikaan kulu, ainoastaan niiden alle olevat villasukkahousut. Yksi hame on siis käyttökelpoinen vuosia ja vuosia, eikä niitä tarvitse siis kovin montaa. Näin minullakin, ja nyt hameiden tarve johtui ainoastaan oman kropan muutoksista, tarkemmin…

Pellavamekko kesään

Pellavamekko kesään

Pellavamekot kuuluvat kesään. Juuri ennen edellisiä kesäjuhlia pari viikkoa sitten, ompelin itselleni simppelin kesämekon. Ihan täysin simppeli ommeltava se ei ollut, mutta sopii silti tyylikkäästi niin juhlaan kuin arkeenkin. Kun vaan hyväksyy pienet rypyt elämässä. Pellava on ryppyjen sankari. Mutta elämään kuuluu kaikenlaiset rypyt, joten miksi ei sitten kesämekkoonkin. Pellava Kässäkerho pom pomilta Ostin pellavan…

Kesän kukkamekko

Kesän kukkamekko

Ompelin itselleni alkukesästä kesän kukkamekon. Sellainen kuuluu kesään, ja pitkästä aikaa ompelin sen uusista kankaista. Olen jo jonkin aikaa vain muokannut ja korjannut vaatteitani, mutta nyt löysin viime kesänä ostamani kukkakangaspalan ideaani varten. Inspiraatio mekkoon löytyi uudesta Joka tyypin parhaat kaavat kirjasta. Jätin kaavasta kauluksen pois, ja pidensin paitaa mekoksi asti. Lisäksi ompelin mekon vuorillisena,…

Tasaisen helman ompelu magneettiohjaimella

Tasaisen helman ompelu magneettiohjaimella

Kaupallinen yhteistyö Pfaff Suomi Helman ompelu voi usein olla haastavaa. Varsinkin kaareva helma tuottaa usein hikeä ja vähän kiroiluakin, varsinkin jos sitä ei jaksa auttaa silityksellä. Muutenkin helma pitäisi saada tasaiseksi, mutta miten? Parhaat vinkit helman ompeluun Silitys. Ilman silittämistä kaikki helman ompelut ovat alkuun yhtä tuskaa. Itse saatan selvitä jo trikoopaidan suorasta helmasta ilman…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!